torstai 5. joulukuuta 2013

Torstai

Juu ei. Ei toiminut meidän illan sotasuunnitelma eilen... Lotta kiljui, huusi, itku ja parkui jälleen kello yhteen saakka. Välillä olo helpottui, kun kannettiin naama alaspäin, mutta eipä sekään ollut pitkäkestoista. Manducaan nukahti ja nukkui puolisen tuntia ja jatkoi sitten taas huutoa. Elämme toivossa, että kun kolmen viikon päästä Lotta täyttää kolme kuukautta, olisi masuvaivat ja ennen kaikkea koliikki historiaa. Vähän kyllä pelottaa, jos se vaikka jatkuukin puolivuotiaaksi asti... No, ei ajatella sitä vielä.

Aamulla sängystä tuijotteli taas hymytyttö ja me lähdettiin Lotan kanssa kylpemään ja suihkuun. Jo aamupäivällä kuitenkin huomasin, että tänään ei ole yhtä hyvä päivä kuin aiemmat. Lotta oli kovin kiukkuinen, eikä jaksanut kauaa olla hereillä kun otti jo ensimmäiset päiväunet. Syömisen jälkeen laitoin Lotan vaunuihin ja kävin käpayttelemässä pikku lenkin. Lotta nukahtikin, mutta heräsi heti kun päästiin takaisin pihaan. Siinä sitten aikani hytkyttelin vaunuja, kunnes Lotta viimein nukahti kunnolla. Nukkuihan tuo taas kolme tuntia, mutta kolme kertaa piti käydä hytkyttämässä uudestaan uneen. Mä sain kuitenkin unien aikana siivottua ja aloitin testailemaan joulukorttien tekoa. Mulla oli hieno visio olemassa, mutta se ei nyt sitten kuitenkaan toiminut, ja nyt en yhtään tiiä, mitä teen...

Nyt päikkäreiden jälkeen ollaan leikitty Lotan kanssa leikkimatolla. Kohta varmaan alkaa taas tyttöä väsyttää, haukottelee sen verran makeasti. :)


Mulla on ihan sellainen olo, että oon tulossa kipeäksi. Nenä vuotaa, päätä särkee ja kurkku on kipeä. Lottakin on jo muutaman päivän ollut hieman räkäinen, olisikohan siitä johtunut tämän päivän kiukkuisuus... Onneksi Jonilla alkoi tänään isyysloma, niin ei oo ehkä niin paha katastrofi, jos mä sairastun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti