keskiviikko 31. elokuuta 2016

Retkellä ja uimassa

Eilen oltiin reippaita ja aloitettiin aamu retkeilyllä. Suunnattiin eväiden kanssa Nyrölän luontopolulle ja lähdettiin matkaan, minä ja Lotta kävellen ja Venla rattaissa istuen. Polku oli leveää kärrypolkua, hyvin juurakkoista ja kivistä, mutta rattaidenkin kanssa pääsi silti ihan kivasti etenemään.



Noin kilometrin kävelyn jälkeen alkoi suo ja pitkospuut. Tässä vaiheessa hylkäsin rattaat, sillä ne eivät mahtuneet kulkemaan pitkospuita pitkin. Venla hyppäsi syliini ja halusi välillä myös itse kävellä. Lotta taiteili hienosti pitkospuita pitkin, vaikeissa kohdissa kädestä kiinni pitäen.



Luontopolulla olisi ollut laavu myös ennen vesistöä, mutta me haluttiin totta kai mennä vetolossilla pieneen saareen syömään eväät.



Etenkin taukopaikka oli tosi hieno ja hienolla paikalla, ja siellä olisi ollut myös puita nuotiota varten. Ehkä joskus käydään tuolla uudestaan, heti kun minä olen unohtanut retken loppupuolen... Ja tähän loppui muuten kuvatkin... 

Pienen evästauon jälkeen lähdettiin takaisin päin. Meidän piti palata samaa reittiä pitkospuiden alkupäähän, vaikka lenkinkin olisi päässyt, koska ne rattaat odottivat meitä siellä. Pitkospuiden lopusta pääsi kuitenkin polkua pitkin toiseenkin päähän pitkospuita ja päätinkin, ettei palata samaa reittiä takaisin autolle, vaan kierretään koko luontopolun heittämä lenkki. Lottakin pyyteli, ettei vielä lähdettäisi pois.

Polulla oli isoja lammikoita ja polku oli paikoitellen pelkkää upottavaa mutaa. Työnsin aina rattaat ensin kuivalle saakka ja palasin sitten hakemaan Lotan, jonka kannoin sylissä pahimpien paikkojen yli. Parin tämmöisen kohdan jälkeen mielessä käväisi, olisiko fiksuinta vaan kääntyä takaisin, mutta ajattelin, etten halua rämpiä samoja mutia uudestaan toiseen suuntaan. Pitkän rämpimisen ja epätoivoisen toivon siitä, että polku muuttuisi paremmaksi, jälkeen oltiin kiivetty jyrkkä mäki ylös ja päästiin ulos metsästä. Siinä kohdassa polku jatkui kahteen suuntaan, eikä paikalla ollut mitään opasteita. Kävin kävelemässä vähän matkaa molempiin suuntiin ja tutkailin karttaa. Toinen suunta päätyi tielle, mutten uskaltanut lähteä kokeilemaan sitä reittiä, sillä pelkäsin, että joudun kiertämään vielä pidemmän matkan päästäkseni takaisin autolle. Niinpä lähdettiin toiseen suuntaan. Polku meni jyrkän mäen alle hakkuuaukiolle ja sieltä se ei jatkunut mihinkään. Ei muuta kuin mäki takaisin ylös. Hetken mietin, lähtisinkö kokeilemaan tielle johtavaa polkua, mutta koska sekin oli niin huonossa kunnossa, päätin lopulta palata samaa mutaista reittiä takaisin, mikä oltiin vasta selvitetty.

Kuten arvata saattaa, Lotta alkoi tässä vaiheessa väsyä ja niin aloin muuten minäkin. Ihmeen sinnikkäästi tuo pieni ihminen silti jaksoi. Lotalla oli mukana rakas uniriepu Kutti ja aina pahan paikan tullen Lotta otti sen rattaista käteensä, silitti sen korvaa ja sanoi, että Kutti parantaa hänet. Ja taas jaksettiin vähän matkaa. Venlahan sen sijaan veteli sikeitä koko tämän meidän ylimääräisen tuskien taipaleen.

Lopulta päästiin takaisin sille polulle, jolta retki aloitettiin ja pidettiin vielä pieni mehutauko pöydän ääressä. Tunne oli täysin epäuskoinen, kun viimein oltiin takaisin autolla. Ihan hetkeen en kyllä tuonne uudestaan lähde, vaikka jossain vaiheessa on kyllä pakko käydä katsomassa, mihin polku olisi oikeasti jatkunut. Teen sen ehkä kuitenkin ilman lapsia...

Tänään sitten käytiin aamusta kylpylässä uimassa. Oltiin paikalla ennen ystävääni ja kummityttöämme, joten leikittiin hetki kylpylän pihalla.




Tytöt tykkäsivät kovasti uimisesta. Oltiin pääasiassa lastenaltaassa ja Venlalla meni hetki tottua meteliin ja ennen kaikkea altaassa nököttävään isoon apinaan, mutta pian venlakin innostui touhuamaan isompien perässä. Lotalle olin juuri löytänyt kirpparilta uimatossut parilla eurolla ja nyt niitä testattiin ensimmäisen kerran. Tossut olivat oikein hyvät, sillä Lotta pystyi niillä kävelemään liukastumatta, eikä minun tarvinnut Venlan lisäksi kanniskella Lottaakin. Tytöt jaksoivat pulikoida hienosti ja uinnin jälkeen käytiin vielä ensin syömässä ja sitten hieman leikkimässä sisäleikkipaikassa. On varmaan sanomattakin selvää, että uni maistui tuon reissun jälkeen. :)


Huomenna olisikin luvassa Lotan ensimmäinen kerhopäivä tälle syksylle ja Venlalla ihan ensimmäinen muskari.

maanantai 29. elokuuta 2016

Kiukuttelua

Viime päivinä tai jopa viikkoina Känkkäränkkä on vieraillut luonamme luvattoman usein. Etenkin Venla on ollut kiukkuinen kuin mikä ja yötkin pitäisi saada nukkua tissi suussa. Pari viikkoa sitten Venlalla todettiin korvatulehdus ja heti ensimmäisen antibioottiannoksen jälkeen neiti oli kuin toinen lapsi: niin iloinen ja hyväntuulinen. Kunnes taas parin päivän päästä kiukuttelu alkoi. Tänään käytiin lääkärissä katsomassa korvat, mutta ne olivat terveet. En siis suoranaisesti osaa sanoa, mistä tytön kiukkuisuus ja huonot yöt johtuvat. Ehkä eroahdistuksesta, ehkä hampaista, ehkä keittiöremontin aiheuttamasta väsymyksestä. Tai sitten jostain muusta. Joka tapauksessa toivon, että saataisiin taas pian meidän ihana aurinkoinen Venla takaisin. Onneksi eilen ja tänään aamulla Venla olikin tuttu iloinen oma itsensä, mutta valitettavasti sitä riemua ei kovin kauaa kestänyt...


Venla oppi tosiaan kolmisen viikkoa sitten kävelemään ja Lotta alkoi töniä Venlaa. Tähän saakka tyttöjen kesken on mennyt yllättävän hienosti, mutta nyt kun Venla pääsee ja ylettyy sotkemaan Lotan leikit, on kiusaaminen ja tappelu alkanut. Ja kyllä se venlakin osaa; mikä olisikaan hauskempaa kuin repiä siskoa hiuksista. Tyttöjen välillä saa siis olla jatkuvasti erotuomarina ja välillä päivät onkin yhtä huutoa... Toivotaan, että tämäkin vaihe jäisi lyhyeksi ja pian siskokset leikkisivät yhdessä sulassa sovussa. No, ainahan sitä saa haaveilla. ;)


Ei elämä silti pelkkää riitaa ole, tyttöjenkään välillä. Esimerkiksi apteekissa käydessämme tytöt jäivät leikkipaikalle kun menin itse hakemaan reseptilääkkeitä ja pyysin Lottaa huolehtimaan Venlasta. Pian Venla lähtikin minua kohti ja Lotta kulki perässä pitäen Venlasta kiinni ja huutaen samalla "äiti Venla lähti pois!". Välimatkaa meillä tosiaan oli koko ajan noin metri... Viime viikolla tehtiin lähtöä kotoa remonttimiesten jo tultua ja Venla seisoi keskellä käytävää yhden miehen tullessa sisälle. Lotta syöksyi ottamaan Venlan syleilyynsä ja kun mies oli väistänyt heitä, kertoi minulle kuinka remonttisetä varoi Venlaa. Suloista oli myös, kun käytiin tutustumassa kerhoon ja sieltä poislähtiessä Lotta meni esittelemään itsensä uudelle pojalle tällä tavalla: "minä olen Lotta, tuossa on Venla se on minun pikkusisko. Se on ihan pikkuinen. Minulla on tämmöinen takki." 

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kuka meistä sitten pitää huolen?

Postauksen aihe ei ole ihan niin dramaattinen kuin mitä otsikko saattaa antaa ymmärtää. Tuo meidän ihana kyselyikäinen kolme vuotiaamme on viime päivät ollut kovin huolissaan, kuka kenestäkin pitää huolta, etenkin kun joku lähtee pois.


Ollaan nyt oltu pari päivää karussa remonttia minun vanhempieni luona. Eilen käytiin aamupäivällä jumpassa ja lähtiessämme mummilasta, jäi veljeni ja isäni vielä kotiin. Kun palasimme, mummilassa ei ollutkaan ketään. Lotta kysyi, olemmeko yksin siellä ja vastattuani myöntävästi huolehti, kuka minusta (siis minusta, äidistä) sitten pitää huolen. Hämmennyin hieman kysymyksestä, mutta kerroin pärjääväni itsekseni.


Iltapäivällä käytiin vielä puistossa leikkimässä ennen kotiinpaluuta. Kotimatkalla kerroin, että lähden pian lauluun ja tytöt jäävät isin kanssa illaksi kotiin. Tämäkin kirvoitti kysymyksen "kuka meistä sitten huolehtii?". No isi tietenkin.


Tänä aamuna leikittiin omassa pihassa, kun naapurin setä lähti kotoaan. Lotta kysyi, jäikö täti yksin kotiin, jonka jälkeen tietenkin huolehti, kuka hänestä sitten pitää huolen.


Nyt selvästikin käsitellään yksin jäämistä ja pärjäämistä, vaikkei Lotta tietenkään yksin ole jäänytkään. Ehkäpä mieli käsittelee myös poislähtevän ikävää tällä tavalla? "Kuka meistä sitten pitää huolen" kysymykset ovat kyllä hellyyttäviä ja on ollut mielenkiintoista huomata, kuinka lapsen silmiin aikuinen tarvitsee toista ihmistä ja huolenpitoa ihan yhtä lailla kuin lapsikin. Innolla odotan jatkokysymyksiä...


maanantai 22. elokuuta 2016

Piiiitkästä aikaa

Nyt on kyllä myönnettävä, että edellisestä postauksesta on niin pitkä aika, etten edes muista mitä olen viimeksi kirjoitellut. Kesän aikana on tietysti tapahtunut kaikenlaista, mutta laittelenpa nyt tähän kuvien muodossa pientä katsausta meidän kesään.

Heinäkuussa käytiin Etelä-Suomessa tätini luona tyttöjen ja äitini kanssa. Reissussa oltiin pari yötä ja siihen sisältyi myös käynti Linnanmäellä. Lotta on alkanut pelkäämään korkeita paikkoja (myös sylissä pukeminen pelottaa häntä...), joten tällä kertaa Venla taisi riemuita huvittelusta eniten.


Heinäkuussa käytiin myös kesän ensimmäisillä jätskeillä satamassa. Sama toistettiin parin viikon päästä ja Lotta kävi elokuussa vielä kummitätinsäkin kanssa jätskillä viettäessään päivän hänen kanssaan.


Yhden viikon ajan käytiin monta kertaa rannalla uimassa. Ensimmäisellä kerralla Venla ei suostunut edes hiekalla istumaan, vaan halusi olla vain rattaissa. Seuraavana päivänä Venla sitten keksi, miten hauskaa vedessä onkaan lotrata ja tytöstä kehkeytyi kunnon vesipeto. Lotta ui hienosti käsipohjaa. Pihassa meillä oli myös oma uima-allas. Harmi, että rantakelit jäi niin vähäisiksi.



Puistoissakin on kesän aikana käyty ja tietenkin leikitty myös omassa pihassa.




Lotalla on ollut kesän aikana kolme silmätulehdusta ja yksi korvatulehdus, Venlalla yksi silmä- ja yksi korvatulehdus. Terveyskeskuksessa ollaan siis rampattu, mutta onneksi nyt tuo kierre on selätetty.


Venla on oppinut kävelemään, joten vauhtia riittää. Sen myötä nyt oikeastaan ensimmäisen kerran Lotan ja Venlan leikit ei aina suju yksiin, sillä Lotta on alkanut töniä kävelevää Venlaa. Venlalla on kova eroahdistus ja haluaisi olla vain sylissäni ja tietenkin tississä kiinni. Imetän siis edelleen, niin päivällä kuin yölläkin, sillä en vain jaksa alkaa vieroittaa. Ehkä sitten joskus...


Odotan jo innolla arjen alkamista. Lotta jatkaa kerhossa kahtena päivänä viikossa ja Venla aloittaa muskarin. Minä jatkan kuorossa ja aloitan myös itse "uuden" harrastuksen monen vuoden tauon jälkeen. Hieman jännittää, kuinka se sujuu.

Eilen me purettiin meidän keittiö ja tänään alkoi remontti. Seuraavat 2-3 viikkoa varmaan luuhataan ympäri kyliä, sillä eipä siellä remontin keskellä kovin kivaa ole päiviään viettää, eikä meillä edes ole ruuanlaittomahdollisuutta. Toivotaan, että remonttiaika menisi joutuisasti ja pian päästäisiin laittamaan ruokaa uudessa keittiössä.