sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kummit vieraisilla

Tuosta muualle kuin syliin nukuttamisesta piti vielä sanoa, että onhan sitä toki harjoiteltu ennenkin, muttei se kovin hyvin oo onnistunut. Toisinaan saan Lotan nukkuvana siirrettyä pois sylistä ja jatkaa hetken unia, mutta pian herää kuitenkin. En mä sitä tarkoituksella syliin nukuta aina, se on nimittäin aika sitovaa! Nyt oon löytänyt kuitenkin oivan avun tuohon nukahtamiseen ja toivottavasti saatais vaikka sit sen avulla opeteltua sitä nukkumista muuallakin kuin sylissä. Lotta nimittäin useimmiten rauhoittuu soittorasian tai -lelun kilkatukseen. Päivisin käytin monesti Lotan kastelahjaksi saamaa soittorasiaa, mutta sit meni hermot kun sitäkin sai olla koko ajan vääntämässä uudestaan soimaan. Joni sit keksi, että kyllähän nyt puhelimeen varmastikin saa sovelluksen, joka soittaa musiikkia ja sellaisen tosiaan löysin! Nyt soi tuutulaulut soittorasian muodossa puhelimesta ihan niin pitkään kuin tarvii. Ainoa huono puoli siinä on se, että musiikki on niin unettavaa, että aikuiset meinaa nukahtaa ennen Lottaa! :D Tänään muuten ensimmäistä kertaa Lotta nukahti päikkäreille pinnikseen ja nukkui siellä tunnin! Mahtavaa!

Eilen illalla Lotan kummitäti M ja -setä N kävivät vierailulla. Lotta käväisi M:n sylissä ja vaikka ensin pitikin mielenosoituksellisesti työntää alahuuli pitkäksi ja huutaa, rauhoittui Lotta pian kummitädin syliin. Mutta sitten tyhmä äiti tuli ottamaan Lotan omaan syliin, jotta M pääsi kahvipöytään ja sekös vasta oli ilkeästi tehty!

Tänään vieraisilla kävi Lotan toinen kummitäti A. Lotta oli A:n tullessa juuri unilla sängyssään, mutta heräsi juuri sopivasti kun oltiin siirtymässä kahvipöytään. Kahvittelun jälkeen Lotta loikkasi A:n syliin ja vaikka jälleen tuli pieni alahuulen venytys, viihtyi Lotta A:n sylissä pitkän tovin. Parasta taisi olla se, että sieltä näki maitopurkin lehmän, joka olikin yllättävän hassu veikko! :D



Loppupäivän Lotta on nukkunut melko katkonaisesti ja ollut sen takia kovin itkuinen. Väsyttäisi, muttei osaa nukkua. Noo, eiköhän se tästä vielä. :) Huomenna luvassa olisi vauvatreffit, joten sitä odotellessa. :)

1 kommentti: