keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joululahjaostoksia

Aamu sujui tänään saman kaavan mukaan kuin aiemmatkin: ylös 9.30, vähän aikaa touhuilua ja sitten pienet unoset. Tämän jälkeen Lotta söi ja sitten me lähdettiin käymään kaupoilla. Oli ihan hyvä reissu, sain ostettua Jonille jo pari joululahjaa ja kummitytöllekin löytyi lahja. :) Kerrankin Jonilla oli oikein muutamakin toive lahjaksi ja tietenkin juuri tänä vuonna mä keksin lahjoja ilman toiveitakin. Voi nyt sit käydä niin, ettei Joni saa kaikkia toivomiaan lahjoja, vaikka pyynnöstä kirjoitti oikein tekstarin joulupukille. ;)

Samalla reissulla kävin hakemassa Lotan kummilusikan ja sormuksen kaiverruksesta. Muualla ei tällä kertaa käyty ja suunnistettiin kotiin. Iltapäivällä haettiin Joni töistä ja mentiin ruokakauppaan, ettei tarvitsisi huomenna mennä ruuhkaan. Mutta meidän tapaamme ei sitten oikein osattukaan ostaa mitään... Keksittiin kuitenkin perjantaille joku ruoka, että ei nyt ihan heti oo pakko sinne kauppaan taas sännätä. :D

Kotona Lotta viihtyi jo pitkän tovin leikkimatolla. Mä vähän järjestelin paikkoja ja mun piti syödä, mutta unohdin sen aina kun rupesin tekemään jotain muuta. Sanoin puolen tunnin aikana Jonille ainakin viisi kertaa, että taas mä unohdin syödä ja sit aloin taas tekemään jotain ja unohdin... Onneksi kuitenkin lopulta muistin. :) Mun äiti tuli illalla käymään ja toi tullessaan viikonloppuna kirpparilta ostamiaan vähän isompia vaatteita Lotalle. Mullahan tosiaan oli vain muutamia isompia kuin 62 cm vaatteita, mutta nyt on onneksi niitäkin vähän enemmän. Kun nyt sitten tällä kertaa tajuaa käydä vaatteet ajoissa läpi, ettei jää pieneksi ennen kuin ehditään ottaa käyttöönkään.


Ajateltiin tänään testata vähän eri juttuja tän nukkumisen kanssa. Tajuttiin, että ehkä Lottaa ei vaan väsytä ennen sitä kello yhtä, ja ollaan vaan väsytetty itsemme sillä, että yritetään saada sitä nukahtamaan jo aiemmin. On nimittäin tosi ärsyttävää, kun oot nukuttanut lapsen kymmenen kertaa ja joka kerta se herää uudestaan... Joka tapauksessa, ei nyt oikein hyvin suju tuo meidän suunnitelma. Lotta ei nimittäin sitten kuitenkaan ole tyytyväinen kuin sylissä hytkytettäessä ja hetken ehkä jaksaa pinniksessä tuijotella mobilea. Eli taitaa mennä aika tutulla kaavalla tämäkin ilta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti