Ylös noustiin nyt jo tuttuun tapaan klo 9.30. Kylvetin Lotan, jonka jälkeen Lotta pääsi sitteriin pesukoneen päälle siksi aikaa, kun mä kävin suihkussa. Hyvin viihtyi tyttö siinä. :) Aamu oli yhtä hymyä ja pulputusta, kunnes iski väsy. Ensimmäiset unet Lotta nukkui taas sylissä, josta sitten heräsi syömään. Kunnon tankkauksen jälkeen lähdettiinkin hakemaan postia ja Lotta jäi vaunuihin nukkumaan ja nukkui taas 3 ja puoli tuntia.
Yleensä mulla jää aina puhelin sisälle kun lähden Lottaa ulos nukuttamaan. Oon monesti miettinyt, että pitäis ottaa se aina mukaan jos vaikka sattuu jotain, koska oon muutamankin kerran meinannut liukastua matkalla postilaatikolle. Tänään sitten muistin ottaa puhelimen taskuun ja hyvä niin, koska kun käveltiin laatikolta takaisin, soitti mulle terveydenhoitaja meidän neuvolasta. Tänään oli raskaana olevien perhevalmennus ja vuorossa vauvaperhe kerta, mutta heidän vauvaperheensä oli sairastunut. Niinpä meitä kysyttiin paikalle. Mehän ei omaan vauvaperhekertaamme silloin päästy , koska samaisena aamuna kuin se olisi ollut, syntyi Lotta. :) Suostuttiin menemään ja niinpä Joni haki meidät kotoa iltapäivällä ja hurautimme neuvolaan. Musta oli ihan kiva käydä siellä, kerrottiin mm. synnytyksestä ja siitä, millaista vauvan kanssa on ollut. Ihan hyviä kysymyksiä esitettiin, mutta tuli huomattua, että ei niistä alkuajoista muista kauhean tarkasti. Lotta oli ihmeissään, kun oli niin paljon ihmisiä. Jaksoi olla ihan hyvin sen puolitoista tuntia mitä siellä oltiin, vaikka välillä iskä joutuikin käydä käytävässä rauhoittelemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti