sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Mummolareissu

Eilen illalla Lotta itkeskeli mahaansa ja saatiin hytkytellä sylissä pitkät tovit. Olo helpotti vatsa alaspäin, mutta heti kun käänsi ympäri, alkoi huuto. No, nukahti kuitenkin viimein. :) Ja aamulla sitten uni maistui.


Tänä aamuna Lotta oli taas selkeästi parempivointisempi ja hyväntuulisemoi kuin viime päivät: jutusteli ja naureskeli pitkät tovit. Kääntyi myös kyljelleen hoitopöydällä, kun jutteli sarvikuonon kanssa.

Kun aamutouhut oli puuhattu ja vatsa syöty täyteen, lähdettiin käymään Jonin vanhemmilla. Lotta vieraili nyt siis ensimmäistä kertaa (minun vatsan ulkopuolella) mummolla ja papalla. Sielläkin Lotta oli hyvällä tuulella ja leikki mummon ja papan kanssa. Väsyä piti vähän välillä itkaista, kun ei millään malttanut nukkua. Kotimatkan nukkui kokonaan ja jatkaa näköjään uniaan kotonakin. Eiköhän se kohta tuolta heräile syömään ja sitten me lähdetään Jonin kanssa saunaan ja Lotta pääsee sitteriin ihmettelemään kylppärin ilmettä. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti