Kotihoidintuen uudistamisesta eli jakamisesta tasan molempien vanhempien kesken on nyt puhuttu noin vuoden ajan. Itse olen mielessäni ja varmaan myös ääneen läheisteni kanssa päivitellyt uudistusta, niinkuin tuntuu kaikki muutkin tekevän. Viime viikolla aamu-tv:ssä uudistuksesta oli puhumassa SDP:n kansanedustaja ja hän perusteli uudistusta mm. sillä, että tällä hetkellä miesten työpaikkojen asenteet isien kotiin jäämiselle ovat kovin negatiivisia. Suutuin uutisen aikana niin kovin, että Joni oli musta ylpeä, koska yleensä en juurikaan ota kantaa poliittisiin asioihin.
Miksi asia sitten suututti minua? No, ensinnäkin tuo perustelu, että miesten työpaikat suhtautuvat huonosti isien kotiin jäämiseen. Millä tavalla miesten työpaikat suhtautuisivat asiaan paremmin, jos kotihoidontuki pitäisi jaksaa äidin ja isän kesken? Ei kai se muuta työpaikkojen asennetta suuntaan eikä toiseen! Toiseksi, minä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että ne perheet, joissa isä haluaa jäädä kotiin ja joissa se on taloudellisesti mahdollista, asia järjestetään niin, että isä saa jäädä kotiin. Ilman pakotteita. Jos äiti haluaa olla kotona lapsen kanssa siihen saakka, kun lapsi täyttää 3 vuotta, miksei hänen anneta olla? Miksi lähteä lakimuutoksilla pakottamaan kotihoidontuen jakamista puoliksi äidille ja isälle? Itsellänihän on esimerkiksi sellainen tilanne, että minulla on vakituinen työpaikka. Työpaikka, johon matkaa on suuntaansa vajaa tunti. Työpaikka, jossa en viihdy. Työpaikka, jossa minua on kiusattu. Työpaikka, jossa olen ahdistunut. Jossa perjantai-iltana itken sitä, että maanantaina pitää taas mennä töihin. En tiedä tällä hetkellä, kuinka pitkään minun on mahdollista olla kotona, mutta jos ajatellaan tilanne, jossa minun olisi taloudellisesti mahdollista olla kotona koko kotihoidontukiaika ja tulee laki, jonka mukaan en saisi käyttää kotihoidontuesta kuin 13 kuukautta. Sen jälkeen joko isä jäisi kotiin tai lapsi laitettaisiin hoitoon ja minä lähtisin töihin. Olisin kotoa pois 10 tuntia päivässä, jonka jälkeen olisin suunnattoman ahdistunut, koska käyn töissä, joissa en viihdy. Lapsen takia minun olisi vain jaksettava kotonakin puskea läpi ahdistuksen. Lopulta ajan itseni loppuun ja olen pitkällä sairaslomalla. Toki tämä skenaario on mahdollinen myös siinä tilanteessa, että saisinkin itse olla kotona siihen saakka, että lapsi täyttää kolme eikä jakamista tarvitsisi tehdä. Toisaalta minulla olisi enemmän aikaa kenties muuttaa tilannettani parempaan.
Nyt joku varmaan miettii, miksen ole irtisanoutunut ja miksi ihmeessä roikun työpaikassa, jossa en viihdy. Olen harkinnut irtisanoutumista varmasti satoja kertoja, mutta jos totta puhutaan, en uskalla. En uskalla hypätä tyhjän päälle, kun uudesta työpaikasta ei ole tietoakaan. Tällä hetkellä en tosin ole edes aktiivisesti etsinyt työpaikkaa, koska en halua nyt yhtäkkiä lähteäkään töihin, vaan olla vielä jonkin aikaa kotona. Toinen syy on se, että jos nyt jonkun aikaa vielä jaksaisin kitkutella nykyisessä työpaikassani ja saisimme toisen lapsen, kertyisi minulle vuosilomat nykyisestä paikasta. Tämä on ehkä jonkun mielestä hyväksikäyttöä, mutta "köyhän" on joskus keploteltava pärjätäkseen.
Palataanpas sitten siihen kotihoidontuen uudistamiseen. Uudistamisellahan haetaan nimenomaan sitä, että äidit saataisiin nopeammin takaisin työelämään ja myös isät jäämään kotiin. Jälleen henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kyseisen uudistuksen myötä isät eivät jää kotiin sen enempää kuin nykyäänkään. Edelleenkin, ne isät jotka haluavat ja pystyvät jäämään kotiin, jäävät siinäkin tilanteessa, että perhe saa päättää asian itse.
Kun nekin äidit, jotka haluaisivat jäädä kotiin hoitamaan lastaan, "ajetaan" takaisin töihin aikaisemmin, lapset menevät päiväkoteihin. Päiväkoteihin, jotka jo nykytilanteessa ovat täysiä. Ystäväni aloitti kuun alussa työt ja heidän vajaan vuoden ikäinen lapsi hoidon. Perhepäivähoitopaikkaa ei löytynyt riittävän läheltä, joten he saivat päiväkotipaikan 150 lapsen päiväkodista. Heidän lapsensa pääsi 12 lapsen ryhmään, jotka mm. syövät ja nukkuvat omassa rauhassaan. Päiväkodin noin 70 lasta syövät yhdessä ruokasalissa sekä nukkuvat yhteisessä salissa. Kysyn vaan, että onko järkeä? Itse olen ollut töissä 20 lapsen päiväkotiryhmässä ja jo 20 lapsen kanssa syöminen ja nukkuminen oli välillä sekasortoa. Mitähän se mahtaa olla, kun triplataan määrä..?
Lopuksi vielä pyörretään kaikki: kotihoidontuen uudistaminen ei käytännössä muuta mitään. Kelan kotihoidontukihakemuslappusiin vaihdetaan puolivälissä isän nimi ja that's it. Kotihoidontukeahan saa lapsesta, joka ei ole kunnallisessa hoidossa. Eli vaikka molemmat vanhemmat olisivat töissä ja lapsi vaikka mummolla hoidossa, saadaan lapsesta kotihoidontukea. Uudistus ei koske hoitovapaata: työsopimuslakia ei olla muuttamassa, joten molemmilla vanhemmilla säilyy oikeus olla hoitovapaalla työstään siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kolme. Eli äiti voi jäädä kotiin, isä voi käydä töissä, ainoa mikä muuttuu, on kotihoidontuensaajan nimi. Miksi siis nähdään kaikki tämä vaiva ja tehdään uudistus, joka ei uudista mitään? No, en valita siitä, että äitinä saan edelleen valita, jäänkö kotiin vai menenkö töihin, mutten silti näe asiassa mitään järkeä.
Tästä kirjoituksesta tuli varmaan mahdollisimman sekava, enkä tiedä sainko tuotua esille kaikki ajatukseni. Pointtina kuitenkin se, että mielestäni perheillä pitäisi säilyä vapaus päättää itse ja oman tilanteen huomioiden, kumpi vanhempi on kotona ja miten pitkään. En tiedä itsekään, vaikuttaisiko kyseinen uudistus meihin millään tavalla, sillä voi olla, että palaan töihin jo vuodenvaihteessa. Silti asia koskettaa monia perheitä ja todella toivon, ettei asia ainakaan missään vaiheessa päädy siihen, että myös hoitovapaan pitämistä rajoitettaisiin.