Mummolassa

Edellisestä postauksesta on jo muutama päivä ja se johtuu oikeastaan siitä, ettei mulla ole ollut hirveästi kerrottavaa. Perjantaina Lotta oli melko kipeän oloinen, lämpöä ei kuitenkaan onneksi ollut kuin 37.0.

Iskän kainalossa sairastamassa.

Lotta vietti koko hereilläolo ajan sylissä tai sitterissä, mutta illalla laitoin hetkiseksi lattialle. Lotasta taisi olla kivaa päästä pitkästä aikaa lattialle mönkimään ja siellä sitten pyörittiinkin!

Tästä lähdettiin.

Sukat lensi matkalle ja Ninni seurasi putsaten kuolavanaa...

Sukkakin on muuten aika jännä lelu!

Lauantaina lähdettiin Lotan mummon ja papan luo, eli Jonin vanhemmille. Käytiin mm. pitkällä vaunukävelyllä koko porukka ja koirat sai mukavasti purkaa energiaa. 

Lotta nukkui seuraavan yön todella huonosti, tiedä sitten johtuiko vieraasta paikasta vai flunssasta, joka kylläkin oli jo parempi. Nukahti vasta klo 22 jälkeen, heräsi klo 24 ja 2, jonka jälkeen tunnin välein kahdeksaan saakka, jolloin sitten noustiin ylös.

Meillä oli Jonin kanssa tällä viikolla vuosipäivä ja oltiin suunniteltu, että käydään kahdestaan Kuopiossa syömässä. Olin niin väsynyt, että melkein peruin koko homman, mutta onneksi kuitenkin lähdettiin. Lotta jäi mummon ja papan hoiviin ja me lähdettiin Kuopijjoon. Syötiin molemmat Fransmannissa grillipihvi ja oli kyllä niin hyvää että! Nammm...

Vasta jälkiruokaa odotellessa ikävä iski, mutta herkullinen suklaakakku, vadelmasorbetti ja salmiakkivaahto vei ajatukset mukanaan.

Joni on siis Kuopiosta kotoisin ja ruokailun jälkeen käveltiin pieni lenkki mm. Snellmanin puiston läpi ja Kuopion tuomiokirkon ohi. Käytiin myös katsomassa, missä Jonin isovanhemmat ennen asuivat ja tietenkin Jonin käymä lukio (joka käydään katsomassa melkein joka kerta kun ollaan Kuopiossa...) Ja kyllä, tälläKIN kertaa ajettiin myös Niiralan montun ohi...

Lotalla oli mennyt oikein mukavasti mummon ja papan kanssa ja heräsi unilta juuri sopivasti meidän palatessa. Mun täytyy nyt alkaa harjoittelemaan tota Lotan hoitoon jättämistä, koska tavoitteena olisi hääpäivänä (toukokuussa) olla yö erossa. Ihan hyvin menee tuo muutama tunti ja noin 100 km, mutta yö kyllä jännittää... Ehkäpä me kuitenkin selvitään siitäkin. :) Joka tapauksessa, vapaaehtoiset hoitajat saa ilmoittautua! ;)

Torstai

Tänään käytiin taas vauvapiirissä, tällä kertaa paikalla oli suuhygienisti kertomassa lasten hampaiden hoitamisesta. Vaikkei meillä vielä niitä hampaita olekaan, niin oli ihan hyvä jo vähän kuulla asiaa aiheeseen liittyen. Lotta heräsi kahdeksalta ja nukahti vasta puoli kymmeneltä matkalla autoon. Ei siis ehtinyt nukkua ennen vauvapiiriä kuin parikymmentä minuuttia ja oli koko piireilyn tosi väsynyt. Alkuun jaksoi hieman hengailla lattialla ja tutustua muihin vauvoihin, mutta sitten alkoi hirveä väsykiukku ja taistelu unta vastaan. Sain Lotan viimein hetkeksi nukahtamaan ja lähtiessämme nukahti taas heti autoon.

Kotimatkalla pyörähdettiin kirpparilla ja Lotta nukkui sielläkin koko ajan.

Name Itn mekko koko 68 ja farkut koko 80

Brion toukka ja vaunulelu

Nyt sitten selvisi myös pitkien päiväunien syy. Flunssa on nimittäin rantautunut meillekin. Puhuin hetki sitten anopin kanssa puhelimessa ja sanoin, ettei Lotta ole vielä räkäinen, vähän vain kuulosti päikkäreille laitettaessa röhäiseltä. No, päikkäreiltä heräsikin sitten räkää valuva röhisevä ja yskivä pikku neiti. Ei taideta päästä tänäkään lauantaina uimaan, mikä kyllä harmittaa, koska ensi viikolla uintia ei ole, eli meille tulee sitten kolmen viikon tauko. Juuri kun uiminen alkoi sujumaan... No, tärkeintä kai kuitenkin on parannella neitokainen rauhassa.

Vauva- ja erityisesti blogimaailmassa pyörii hurjana juttuja lastenvaatemerkeistä. Itse olen ostellut vaatteita paljon kirppareilta, enkä sieltäkään merkkivaatteita. Käytössä on myös paljon H&M:n, Lindexin ja KappAhlin vaatteita, jonkin verran myös markettikamaa. Mielestäni vaatteet kestää riittävän hyvin, eivätkä maksa liikaa. Tänään kaivoin kuitenkin kaapista kummityttömme äidiltä saatuja vaatteita ja käteeni osuivat Me&I:n body sekä housut ja koin jonkinlaisen valaistumisen. Näähän tuntuu aivan mielettömän hyviltä! Kangas on ihanan pehmoisia ja joustavaa. 

Me&I body ja housut

Olen myös tykästynyt Polarn O. Pyretin raitoihin, vaikkakaan yhtään sellaista vaatetta meiltä ei löydy. Yhdet PO.Pin housut ollaan saatu, ne puin Lotalle ensimmäisen kerran tällä viikolla ja myös ne tuntuivat laadukkaammilta (yllätys yllätys!) kuin meidän normivaatteet.

Polarn O. Pyretin housut

Kuitenkin lahjaksi saatu PO.Pin body tuntuu musta ihan yhtä venyvältä ja vanuvalta kuin mikä tahansa muu vaate.

Polarn O. Pyretin body ja farkkumekko (ihana :))

Onneksi en ainakaan vielä ole hurahtanut näihin tai mihinkään muihinkaan merkkivaatteisiin. Minulla on mielikuva siitä, että ne maksavat paljon enemmän kuin mitä haluan vauvanvaatteista maksaa. Oikeasti en edes tiedä, minkä hintaisia nuo vaatteet ovat, mutta ehkä on parempikin etten tiedä. ;)

Laitoin häämatkakuvat ja hääkortit albumiin Lotan avustuksella

Nyt tuo pikku neiti kiljuu isän sylissä siihen malliin, että kai se on mentävä hätiin. Lotta on ollut illan todella itkuinen, toivottavasti Panadol auttaa...

Peruutusta ja tiputusta

Mä vihaan migreeniä. VIHAAN! Terveisin äiti, joka makaa tällä hetkellä tiputuksessa. :(

Viime yö meni muutenkin surkeasti, Lotta heräsi tunnin välein ja söi joka kerralla paljon. Puoli viisi olin hereillä, eikä päähän koskenut. Ajattelin, että selätin migreenin. Puoli kuusi heräsin taas järkyttävään päänsärkyyn. Toisin kuin muina päivinä, olo ei helpottanut aamun jälkeen vaan alkoi iltapäivää kohden taas pahentua. Lähdin lääkäriin, joka passitti muutamaksi tunniksi tiputukseen. Nyt takana neljä tuntia ja olo on jo parempi, mutta edelleen koskee.

Joni on siis hoitanut Lottaa tänään. Valitsi tytölle jopa vaatteet ja aika hyvin onnistuikin, en edes käynyt vaihtamassa toisia. ;) nukuttiin me Lotan kanssa sohvalla päiksyt (ja herättiin tosi virkeinä).

Lotta päätti sitten tänään ruveta pakittamaan ihan kunnolla. Raukka yrittää päästä eteenpäin lelujen luokse, mutta ajautuukin koko ajan vain kauemmas ja kiljuu mennessään kun harmittaa. :D

Yritän laittaa kotoa vielä videon peruutusharjoituksista. :)

Sairastaminen vauvaperheessä ja vauvakuume

Siitä asti, kun Lotta syntyi, oon kauhulla odottanut sitä, että mä oon kipeä ja itseni lisäksi pitäisi jaksaa pitää huolta Lotasta. Tässä tän parin kammottavan migreenipäivän aikana oon miettinyt, miten "ikävää" on, että vauvanhoidosta ei voi ottaa sairaslomaa. Tänä aamunakin sen jälkeen kun olin oksentanut, olin ihan kuollut ja olisin halunnut vaan hautautua sänkyyn loppupäiväksi, ilman minkäänlaisia häiriötekijöitä. Mutta kun on vauva talossa, ei voi jäädä itse sairastamaan. Mietin jo eilen, pyydänkö apua ja samalla harmittelin sitä, ettei Jonin ole mahdollista tulla kotiin kesken työpäivän. Tänään olon ollessa pahempi päätin, että ainakin kysyn apua, koska tiesin, etten pysty keskittymään Lottaan kunnolla. Oon tosi iloinen, että sain apua ja pystyin lepäämään, en oikeasti tiedä, miten olisin jaksanut ilman sitä. Tuntui tosi pahalta, kun vein iloisen ja nauravaisen Lotan hoitopöydälle ja Lotta katsoi minua. Hymy hyytyi samassa hetkessä ja Lotta jäi tuijottamaan. Näytin varmasti ihan kauhealta ja tietenkin Lotta ihmetteli, mikä äidillä on kun en hassutellut samalla tapaa kuin yleensä. Onneksi siis Lotta sai papasta seuraa ja minä sain levätä. :)

Tässä oksennusten lomassa vauvakuumeeni sai kyytiä. Pelottaa ajatellakin, minkälaisia mun päivät olis jos tulisin nyt raskaaksi ja kärsisin vaikka kovasta pahoinvoinnista. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin huolehtia myös Lotasta. Ajattelin, että suosiolla unohdan nyt kuumeilut kunnes Lotta on niin iso, että osaa toimia itsekin. Edes jollakin tasolla. Mutta mitä tapahtuikaan? Joni laittoi viestin, että hänen kaverinsa, jotka saivat myöskin esikoisensa viime vuonna, odottavat nyt toista lasta. Kuume pomppasi jälleen taivasiin! Uskomatonta! Muutama tunti sitten olin valmis hautaamaan vauvahaaveet useaksi vuodeksi ja nyt en taas malta odottaa, että saan vauvamahan. No, ehkä mä kuitenkin pidän vielä nuo oksennukset mielessä vähän aikaa... ;)

Vauva ja lemmikkieläimet

Eilisestä "Lotta & Ninni"-postauksesta tuli mieleen aihe, jota tuli itse paljon mietittyä raskausaikana. Nimittäin se, miten arki tulee sujumaan, kun talossa on vauva, kaksi koiraa ja kissa. Päällimmäisenä oli tietenkin huoli, ettei eläimet vaan tee vauvalle mitään. Meidän koirat on vajaa 20 kiloisia ja erittäin eloisia, säntäilevät ja hyppivät sinne tänne ja voisivat helposti aiheuttaa pahaakin jälkeä pienelle vauvalle. Kissa taas on ihan oma lukunsa: ei ehkä ole vaarallinen kokonsa puolesta (paitsi Nuppu voi olla, se kun on "vähän" pulska...), mutta luonteeltaan varsin pirullinen ja tietenkin etsii lämmintä pesäpaikkaa, joka saattaisi löytyä pahimmassa tapauksessa vauvan päältä. Koirien käytös mietitytti senkin takia, että molemmat koirat ovat erittäin paljon minun perääni. Nella mulla oli jo ennen kuin tapasin Jonin ja vaikka Ninni ollaan otettu yhdessä, seuraavat molemmat koirat minua joka paikkaan. Pelkäsin, että koirat tulevat vauvasta mustasukkaiseksi ja alkavat oireilla.

Kun Lotta (tai Mymmeli) tuli sairaalasta kotiin, otin ensin koirat ulkona vastaan ilman vauvaa, jotta ne saivat purkaa ikäväänsä. Koirat olivat Lotasta kovin kiinnostuneita ja ensimmäiset päivät tunkivat vauvan mukana joka paikkaan. Hetken jo pelkäsin, että Ninni, jolla oli ollut juoksut vähän aiemmin, tulisi valeraskaaksi, koska suhtautui vauvaan hieman turhan omistavasti. Alun jälkeen molemmat koirat kuitenkin tajusivat, että vauva on minun ja antoivat meille hieman tilaa. Kissa puolestaan ei ensimmäisten päivien aikana ollut juurikaan kiinnostunut vauvasta. Jossain vaiheessa kävi vähän haistelemassa ja saattoi tulla viereen istumaan ja kyttäämään. Kissaa en uskaltanut jättää vauvan kanssa samaan huoneeseen keskenään. Vaikka onneksi nuo meidän koirat antaa hyvin kyytiä kissalle. ;)

Sitten tuli aika, kun Lotta alkoi viettää aikaa lattialla. Pelkäsin, että koirat tallaavat Lotan päälle leikkiessään. Käsken kyllä koirat aina kauemmas leikkimään, mutta väistämättäkin ne kulkevat välillä Lotan vierestä. Tai päältä. Ovat kuitenkin osanneet hienosti väistää (paitsi Ninni eilen...). Nella toi jossain vaiheessa Lotalle leluja leikkiä varten, mutta taisi tajuta, ettei pienestä vielä ole leikkijäksi.

Nuppu jatkoi kyttäämistä hieman etäämmältä.

Lotta kiinnostui koirista heti kun jotain näki. Aluksi ei tietenkään silmät pysyneet koirien perässä, mutta pää kääntyi kuitenkin siihen suuntaan, johon koirat oli menneet. Nyt koirille hymyillään ja naureskellaan ja puhutaankin. Koirat vaan tuijottaa takaisin, mutta se ei Lottaa haittaa. :)

Mustasukkaisuuttakin koirilla oli. Lelu tuotiin aina sille ihmiselle, kenen sylissä vauva oli. Pahinta taisi kuitenkin olla se, kun tuli vieraita, jotka tietenkin menivät heti katsomaan vauvaa ja koirat jäivät vaille huomiota. Tai no, en tiiä miten hyvin nuo pystyy jättämään huomiota vaille, kun hyppivät ja pomppivat niin, ettei oikein voi olla huomaamatta... Nyt nämä kummatkin tavat on jo tasoittuneet, enkä kyllä huomaa enää merkkejä mustasukkaisuudesta.

Olin ihan varma, että Ninni vie kaikki Lotan lelut. Nyt ollaan kuitenkin ilmeisesti kielletty Ninniä niin monesti, ettei se enää edes yritä. Uudet lelut käy kyllä haistelemassa, muttei ota niitä itselleen. Paitsi tuosta puhuvasta koirasta Ninni tykkää, se käy aina painelemassa sitä ja ihmettelee, kun lelu puhuu. :D

Elämä vauvan ja lemmikkien kanssa on sujunut paremmin, kuin osasin odottaa. Nyt tietenkin pelkään taas seuraavaa vaihetta, eli sitä, kun Lotta lähtee liikkeelle. Koirilla on nimittäin tapana juosta kissan perässä ja keilata se, ja vähän pelkään, että tekevät saman Lotalle. Mutta ehkäpä me löydetään keinot liikkumisenkin suhteen ja pärjätään hyvin, koska hyvinhän me ollaan ratkaistu ongelmat tähänkin asti. :)

Sitten tähän päivään. Aamu alkoi mulla vielä eilistäkin huonommin, nimittäin migreeni palasi ja paljon pahempana. Oksensin kolme kertaa, yhden vielä niin, että olin syöttämässä Lottaa ja jouduin siitä kesken juosta vessaan. Onneksi Lotta heräsi muutenkin ja höpötteli itsekseen sängyssä niin kauan, että mä olin taas tolpillani. Olo oli kuitenkin aivan järkyttävä, enkä tiennyt, kuinka tulen Lotan kanssa pärjäämään. Onneksi isäni pääsi avuksi ja mä sain pötkötellä aamupäivän peiton alla. Olo alkoi helpottaa ja päästin isäni töihinsä. Kävin lääkärissäkin, josta sain samaa lääkettä kuin mulla on, mutta tuplavahvuudella. Ja ah, se auttoi! Ei jyskytä enää. Tietenkin pää ei tunnu ihan omalta vielä, enkä kauheesti uskalla mitään puuhastella, mutta ei ainakaan koko aikaa okseta ja kivistä. Toivottavasti tää nyt oli tässä, en halua huomenna herätä samaan.

Lotta on ollut tänään taas tosi iloinen ja reipas. Papan kanssakin vaan naureskeli ja lääkärissä oli hienosti mukana. Varpaat on nykyään pop ja niitä kurkotellaan koko ajan. Sisustustarraeläimiin yritetään tarttua ja nyt oon pari kertaa nähnyt, kun oon jättänyt Lotan sänkyynsä nukahtamaan, niin juuri ennen unta Lotta yrittää ottaa reunapehmusteen kuvaa käteensä. Hassu! <3

Tällä hetkellä muuten Lotan lempilelu on joululahjaksi saadut pehmopalikat. Niistä on vaikea saada otetta, mutta lattialla vaan tuijottaa palikkaa ja se pitää laittaa lähelle niin, että Lotta ylettyy siihen. Ja tietenkin se pyörähtää heti kauemmas... Ehkä  Lotta ajattelee, että äidilläkin pitää olla jotain tekemistä. ;)

Vatsatauti..?

Heräsin aamulla tunteeseen, että sänky ja minä pyöritään hurjasti. Piti ihan tarrata sängyn reunoista kiinni, että pyöriminen loppui. Saman tien alkoikin kaamea oksetus ja lähdin kiireellä vessaan. Oksennusta ei onneksi tullut, mutta olo oli muuten ihan kamala: pyörrytti ja oksetti. Ja totta kai Lotta heräsi huutamaan kun mä vielä yritin koota itseäni. Ei muuta kuin syöttämään Lotta, ja toivomaan, että nukahtaa vielä hetkeksi niinkuin normaalisti. Lotta kuitenkin ehti herätä kunnolla odottaessaan ruokaa, joten eihän se enää nukahtanut. Niinpä noustiin ylös ja mä yritin miettiä, miten selviän päivän Lotan kanssa kahdestaan, jos olo ei parane. Onneksi Lotta oli aamun taas hyvällä tuulella ja viihtyi lattialla itsekseen. Mä en pystynyt syömään mitään, mutta teetä hörpin. Kun Lotta nukahti ensimmäisille unilleen (ja nukkui muuten reilun tunnin, oisko johtunut aikaisesta heräämisestä) mä pääsin kunnolla sohvalle peiton alle ja olo alkoi viimein hieman helpottaa. Vieläkään ei kyllä oo mitkään maailman parhaat fiilikset, muttei sentään ihan koko aikaa okseta ja pyörrytä. En oo muuten ikinä ennen herännyt tuollaiseen tunteeseen ja se oli kyllä aika kamalaa! Onneksi olo nyt kuitenkin helpotti, koska Lotta ei olekaan loppupäivänä viihtynyt kuin hetkiä itsekseen. Ja tuntuu, että nukahtaminen myös päivällä on taas vaikeutunut, jossain vaiheessa se sujui mun mielestä jo ihan hyvin. Toivottavasti Lotta ei saa tätä tautia, ja toivottavasti mullakin meni jo ohi.

Lotta on muuten alkanut puhumaan suu kiinni. Se on huvittavan näköistä ja kuuloista. :D En tiedä, opetteleeko se päristelemään vai mikä on homman nimi, mutta suu kiinni juttelee hirveitä sepustuksia. Ja nyt on opittu nauramaan ääneen. Ei joka kerta, mutta silloin tällöin. Ja sehän sitten naurattaa Lottaa vielä enemmän, kun kuulee oman äänen nauraessa. Hassu. :)

Liikkuminenkin etenee koko ajan. Tänäänkin jätin Lotan keskelle tuota peittoa ja kun hetken päästä menin katsomaan, oli Lotta hinannut itsensä ihmettelemään lelulaatikkoa.

Ja taas täytyisi käydä vaatteet läpi. Tuokin 60 cm body, joka Lotalla on tänään päällä, alkaa olla pieni. Jos nyt yrittäisi tsempata tän asian suhteen, ettei taas ehdi mennä vaatteita pieniksi seuraavasta koosta, ennen kuin siihen kokonaan siirrytään... Nyt mulla onkin 68 cm bodeja niin paljon kaikkia ihania, että en tiiä miten ehditään kaikkia kivoja pitää. :D tähän asti nimittäin on ollut vaan muutama suosikki/koko, mut nyt niitä on paljon. Ehkä me aletaan vaihtaan vaatteita monta kertaa päivässä. ;) No jos ei nyt kuitenkaan. Täytyy alkaa käydä ihmisten ilmoilla useammin, koska silloin on aina kiva laittaa jotain "vähän hienompaa" päälle. :)

Nyt me otetaan päikkärit. :)

Migreeni

Mullahan on ollut migreeni jo monta vuotta. Välillä sitä oli satunnaisesti, välillä vähintään kerran viikossa. Pisin yhtäjaksoinen migreeni mulla on muistaakseni kestänyt 13 päivää. Reilu vuosi sitten olin kaksi päivää tiputuksessa, kun kipu oli niin kova, eikä kohtaus tahtonut katketa. Mulle on määrätty migreeniin neljää eri lääkettä, ja aika hyvin nykyään tunnistan, mikä lääke auttaa milloinkin. Tosin melko usein mikään lääke ei auta. Kaksi ja puoli vuotta sitten mulla diagnosoitiin aivorunkomigreeni. Siinä oireina tavallisten migreenioireiden (kuten sykkivä kipu päässä, kova jano, korvien tai kasvojen kutina, palelu) lisäksi mulla on mm. se, että käsiä ja jalkoja on vaikea käyttää, ja mun on vaikea ymmärtää puhetta tai seurata keskustelua.

Varsinkin raskauden ensimmäisellä kolmanneksella mulla oli edelleen paljon migreeneitä, joskaan ne ei olleet ihan yhtä pahoja kuin aiemmin. Onneksi, koska enhän tietenkään saanut käyttää mulle määrättyjä lääkkeitä. Onneksi kuitenkin ne lääkkeet, joita raskausaikanakin sai käyttää, auttoivat melko hyvin.

Sen jälkeen, kun Lotta syntyi, mulla oli kerran muutaman päivän kestävää päänsärkyä. En kuitenkaan onneksi tarvinnut siihen Buranaa kummempaa lääkettä, mutta huomasin, että oma maidontuotanto vähentyi päänsäryn aikana, ja palautui normaaliksi kun pää oli taas kunnossa. Kauhulla odotin migreeniä, koska pelkäsin, etten ensinnäkään migreenin kovuudesta riippuen pysty toimimaan normaalisti ja toisekseen, että maito loppuu enkä voisi enää imettää. Ensimmäinen migreeni synnytyksen jälkeen alkoi viime lauantaina ja alkaa pikkuhiljaa olla ohi. Migreeni ei ollut yhtä kova kuin ennen raskautta, mutta kyllähän se silti oli melko kivuliasta ja epämiellyttävää. Imetyksen aikana mulle määrätyistä lääkkeistä saa käyttää vain sitä miedointa, ja siitä oli apua tunniksi. Onneksi migreeni ei kuitenkaan ollut niin paha, joten pystyin edelleen toimimaan. Maidon määrään migreeni ei ainakaan tällä kertaa vaikuttanut, onneksi!

Ei kai mun auta kun toivoa parasta ja pelätä pahinta. En halua edes ajatella, miten jaksan Lotan kanssa jos iskee kunnon migreeni... Onneksi Joni on nyt tosiaan isyyslomalla, joten apua on lähellä ainakin toistaiseksi. :)

Koliikki..?

Eilen iltapäivällä sitten tuli ne kauan odotetut kakat ja voi sitä ilmettä Mymmelin kasvoilla! Tämän jälkeen jutteli hiirenkin kanssa paljon iloisemmin. :) Me huokaistiin helpotuksesta, että nyt se huuto ja kipuilu loppui. Miten väärässä me oltiinkaan...

Jälleen kerran huuto alkoi illalla, eikä loppua näkynyt. Viimein klo 24 nukahti mun mahan päälle ja niin nukahdin minäkin. Joni kysyi pari kertaa, pitäisikö Mymmeli siirtää pinnikseen, mutta mä en uskaltanut ottaa riskiä, että huuto alkaa taas. Kun mä olin jo ihan unessa, Joni tuli siirtämään Mymskin sänkyynsä ja kun Joni pääsi takaisin omalle paikalleen, alkoi Mymmeli huutaa... Laitoin tutin suuhun, käteni Mymmelin päälle ja hyssyttelin, ja kuin ihmeen kaupalla Mymmeli nukahti uudestaan. Itse heräsin jonkin ajan päästä siihen, että mun käsi roikkui vieläkin pinniksessä ja oli ihan puuduksissa.

Mä en ollut ajatellut, että tää olis koliikkia, koska ajattelin että silloin huudetaan ihan koko ajan, erityisesti yöllä. Mutta kun nyt viimein etsin tietoa koliikista Googlen ihmeellisestä maailmasta ihan vain, jotta tunnistaisin sen sitten jos tilanne tästä pahenee, niin aloin epäilemään, että ehkä meillä sittenkin kärsitään koliikista.

"Koliikilla tarkoitetaan imeväisen lapsen runsasta selittämätöntä itkuisuutta. Virallinen määritelmä edellyttää vähintään kolmen tunnin itkua, vähintään kolmena päivänä viikossa, vähintään kolmen viikon ajan. Käytännössä vähäisempikin, mutta toistuva itkeminen erityisesti iltaisin luetaan koliikiksi. Tyypillistä on vuorokausivaihtelu siten, että lapsen itkuisuus painottuu iltaan klo 18:n ja 24:n välille. Koliikkilapsi itkee voimakkaasti ja vetää itseään kaarelle, mikä voi jatkua useita tunteja. Vatsa pömpöttää ja tuntuu kovalta, mutta lapsi ei oksentele." (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00430)

Huuto sijoittuu meillä lähes aina tuolle aikavälille eli klo 18-24. Olin ajatellut, että tää viikko on ensimmäinen kuin tällaista itkua ilmenee, kunnes muistin, että esim viime keskiviikko oli ihan samanlainen. Ja sitten pitikin selata blogikirjoituksiani kauemmas, onko tätä ollut aiemmin. Ensimmäiset kerrat on tainneet olla jo noin kahden viikon iässä, mikä sekin on tyypillistä koliikille. En vaan oo yhtään tajunnut asiaa, koska aikaisemmin itkuista iltoja ei ole ollut peräkkäin, mutta kuitenkin useampi viikossa. Vaikken nyt vielä suoraan ajattelekaan, että Mymmelillä olisi koliikki, vaan seurailen tilannetta, helpotti tuo tieto jollain tavalla. Vaikka koliikki onkin nimenomaan selittämätöntä itkua, helpottaa tieto siitä, että tälle tilanteelle on joku selitys, jos tämä nyt koliikkia on. 

"Koliikkikohtauksen aikana rytminen keinuttelu usein auttaa. Lasta voi kanniskella, istua hänen kanssaan keinutuolissa tai liikutella edestakaisin rattaissa. Pölynimurin ääni tai autoajelu tunnetusti rauhoittaa koliikkilasta. Englantilaisessa kirjallisuudessa käytetään nk. "viiden S:n" suositusta: kapalointi, vatsallaan tai kyljellään kanniskelu, suhuäänteen kuiskuttelu korvaan, keinuttelu pienin liikkein ja imeskely (tutti, kanniskelijan sormi tai rinta)."

(http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00430)

Keinuttelu ja hytkyttely onkin yleensä meillä auttaneet, tosin välillä ei auta yhtään mikään. Samoin toissailtana huomasin tuon suhuäänen auttavan, vaikka normaalisti en hyssyttelekään enkä tiennyt, että sillä voisi olla vaikutusta. Tänään kokeillaan kaikki muutkin kikat, jos taas huudetaan. Manduca on ilmeiseti myös hyvä apuväline koliikkivauvoille ja muutenkin vatsavaivoista kärsiville. Täytyy varmaan myös kokeilla apteekissa myytävää Cuplatonia, vaikkei sen vaikutusta olekaan todistettu. Toivotaan, että löydettäisiin keinoja, jotka oikeasti helpottaa Mymmelin oloa ja saataisiin kaikki levätä rauhassa.

Tänään päivä on kuitenkin alkanut paremmin kuin edelliset, Mymmeli viihtyi hetkisen sitterissäkin ja jutusteli äiskälle iloisesti. :)

Koska muuten ei oo ollut riittävästi puuhaa tässä, mulla oli toisessa rinnassa ilmeisesti joku tiehyttukos. Heräsin eilen siihen, että rinta on kivikova ja kipeä. Ei muuta kuin pumppaamaan ja 125 ml:n pullo täyttyi hetkessä! Eilen sitten pumppailin pitkin päivää ja viime yönkin, ja nyt alkaa helpottaa, vaikka kipeä on edelleen. Onneksi ei kuitenkaan ilmeisesti ollut tulehdusta tai ainakaan pahaa sellaista. Hyvänä puolena taas se, että saatiinpa maitoa pakkaseen, kun pullo täyttyi melkein joka pumppauksella vaikka Mymmeli söikin välillä.

Tämmöistä tänään. Onneksi Mymski on nyt parina päivänä nukkunut päivällä hyvin, eikä ole huutanut kaikkea hereilläolo aikaa, niin minäkin oon pysynyt suunnilleen järjissäni. :)

Vatsavaivat

Maanantai-iltana se kiukku sitten kunnolla alkoikin. Huudettiin, huudettiin ja huudettiin. Ja siitä asti tähän saakka on huudettu. Tuntuisi olevan vatsavaivoja, tietyt asennot tai hytkyttäminen auttaa hetkeksi, mutta sitten taas huudetaan. Pahoittelut, että postaukset sisältävät koko ajan enemmän kakkajuttuja, mutta sitä kai se vauva-arki on. :D Nyt siis odotellaan sitä kakkaa, joka tuntuu olevan niin kovin tiukassa. Kovasti ähertää, mutta ei saa aikaan kuin pieniä rupsuja. Kauhulla odotan sitä, kun sieltä tuleekin jotain enemmän... Illat on nyt olleet erityisen hankalia. Huuto alkaa kuuden aikoihin ja jatkuu klo 23-24 asti. Välillä torkahtaa hetkeksi ja jatkaa huutamista. Tiedän, että tilanne voisi olla vielä paljon pahempi ja sen ajatuksen voimalla kai jaksankin, mutta kyllä sitä alkaa itsekin olla jo hieman väsynyt. Kun luulee, että nyt se nukahti ja itsekin meinaa sammua kun pää osuu tyynyyn, alkaa huuto uudestaan ja kaikki mahdolliset vippaskonstit on aloitettava alusta. Viime yön Mymmeli nukkui taas mun kainalossa ja kun ensimmäisen syötön jälkeen yritin laittaa omaan sänkyynsä, alkoi huuto saman tien. Joten nukkui sitten loppuyönkin mun vieressä ja aamulla oltiin molemmat hiestä märkiä. Jos yritetään löytää tästä jotakin positiivista, niin ehkä äidin hauis vahvistuu, kun koko illan saa vatkata tuota pikkuista mutta silti jo kovin painavaa lasta sylissä. :D

Onneksi tänään on ollut edes hieman helpompi päivä kuin eilen, Mymmeli on jopa nukkunut ja välillä hetken ihan sohvallakin! Käytiin heti aamusta vaunuilemassa ja luulin jo ihmeen tapahtuneen, kun Mymmeli jäi ulos vaunuihin nukkumaan eikä huutoa kuulunut lähes kymmeneen minuuttiin. Mutta tulihan se sieltä lopulta. ;)

Mun p*skana oleva vasen polvi on nyt pitkästä aikaa ollut tässä muutaman päivän kipeä ja tänäänhän sitten tuolla lenkillä alkoi iskias kipuilemaan vasemmalle puolelle. Onneksi ei ollut enää hirmuisen pitkä matka kotiin, mutta tuli siinä hetken mietittyä että pitääkö tilata taksi vai millä pääsen liikkeelle. Koiratkin hieman ihmetteli kun vauhti hidastui dramaattisesti. Kipu kuitenkin laantui lyhyen linkkauksen jälkeen ja selvisin kunnialla kotiin. Kunpa se nyt ei tuosta enää menisi pahemmaksi...