sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sunnuntai

On vielä itsellä vähän opeteltavaa, että sanoo tyttöä Lotaksi eikä Mymmeliksi, luin juuri edellisen postauksen ja Mymmeli siellä edelleen seikkaili. :D

Tänään Lotta nukkui hieman yli kymmeneen ja herätessään olikin yhtä hymyä. Viihtyi melko pitkään leikkimatolla ja heilutteli käsillään leluja oikein kunnolla. :) leikkien jälkeen mentiin taas ulos nukkumaan, mutta unta riitti vain reiluksi tunniksi. Lotta oli taas kiukkuinen herättyään ja koska Joni oli lähdössä viemään yhtä juhlavieraista junalle, nappasi hän Lotan mukaan ja näin Lotta sai makoisat unet. Jatkoi unia vielä kotonakin hyvän aikaa.

Iltapäivällä leikittiin vähän lisää leikkimatolla. Leluja mielenkiintoisempia on kuitenkin koirat ja kissa. Kissa on kiva, koska se pysyy paikallaan ja sitä ehtii kunnolla katsella. Koirat vaan vilahtelee ohi, mutta silloin kun ne malttaa hetken olla Lotan näköpiirissä, nauretaan niille. :)

Nykyään hoitopöydällä jutellaan myös kanalle. Sillä taitaa olla hieman huono kuulo, koska sille pitää huutaa... ;) sarvikuonolle kuristaan ja hiirelle kerrotaan iloisia juttuja. Myös hieman ylempänä lentelevä perhonen on huomattu, mutta vielä se ei juttele.


Tässä vielä kuva ihanista lahjoista, joita Lotta eilen sai. Lisäksi saatiin keinutuoli, jollaista olenkin toivonut pitkään. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti