lauantai 16. marraskuuta 2013

Ensimmäistä kertaa hoidossa!

Me käytiin eilen Jonin kanssa kahdestaan ravintolassa syömässä ja Mymmeli oli sen aikaa hoidossa mummilla ja papalla. Oli jotenkin äärimmäisen rentouttavaa olla hetki ilman vauvaa ja tuntui ihan hassulta laittautua pitkästä aikaa. :) Ja sain kerrankin syödä ihan rauhassa ajan kanssa (kyllä Joni monesti ottaakin Mymskin ja sanoo, että syö rauhassa, mutta yleensä aina Mymmeli kuitenkin kohta tarvitsee äitiä ja mä joudun hotkimaan ruokani). Yhteensä siitä kun jätettiin Mymmeli mun vanhemmille siihen kun oltiin takaisin meillä meni vajaa neljä tuntia. Ja loppuajasta kyllä alkoi jo olla ikävä Mymskiä, joten ei vielä ainakaan harrasteta pidempiä erossaoloja. :)

Mymmeli oli kuulemma ollut oikein kiltisti, nukkunut suurimman osan ajasta. Mutta oli mummi joutunut kahdet kakat putsaamaan. Äidin tyttö, sanoin nimittäin mymskille ennen kotoa lähtöä, että voi säästää kakat mummilaan. ;)

Kotiin kun päästiin, ei "kiltteydestä" ollut tietoakaan. Mymmeli huusi ja karjui koko illan. Nukkui kymmenen minuutin pätkiä ja alkoi taas huutamaan. Ai että sillä on kova ääni! Nyt oon kyllä aika vakuuttunut, että Mymmelillä on koliikki ja nyt on taas pahempi kausi menossa. Huuto alkaa ihan yhtäkkiä, eikä sille ole syytä eikä myöskään apua mistään. Hytkytettiin, heijattiin, kannettiin ja laulettiin, välillä sylissä ja välillä vaunuissa. Ja aina pienen unen jälkeen silmät rävähti yhtäkkiä ammolleen ja alkoi armoton huuto. Kahden aikoihin saatiin viimein nukahtamaan kunnolla ja oltiin kyllä molemmat Jonin kanssa ihan loppu. Tänään on Jonin kummitädin 50-v juhlat ja yöllä kyllä vannottiin, ettei lähdetä. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan matkalla, toivottavasti Mymski olisi vieraskorea tänään. :) Aamu ainakin alkoi ihan lupaavasti, Mymmeli jutteli eläimille pitkät tovit ja äiti ja iskä sai rauhassa valmistautua juhliin.



Loppuun vielä kuva mun eilisestä jälkiruuasta, ihanasta suklaakakusta. Nam!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti