tiistai 7. tammikuuta 2014

Tiistai

Illoista ja nukkumaan menemisestä on Lotan myötä tullut jotenkin ikävää puuhaa. En yhtään odota iltaa ja illalla valvoessa odotan vain aamua, kun Lotta herää iloisena ja hymyillen. Syy iltojen inhoamiseen on niiden hankaluus. Ensimmäiset kuukaudet itkettiin koliikkia, sitten milloin mitäkin ja aina tietenkin iltaisin. Nykyään Lotta nukahtaa yleisimmin klo 24-1 ja sekin vaatii työtä. Lotta ei nukahda itsekseen, vaan pitää kanniskella ja hyssytellä sylissä. Vielä masentavampaa hommasta tekee se, että vaikka Lotta nukahtaisi ja nukkuiskin ihan sikeästi, herää Lotta useimmiten vielä 1-10 kertaa ennenkuin jää yöunille. Mä menin monta vuotta nukkumaan klo 22 ja heräsin klo 6, joten tää uusi rytmi ei ole ollenkaan luonnollinen mulle. Onneks oon kyllä nyt oppinut nukkumaan Lotan kanssa sinne yhteentoista, niin en oo ihan niin väsynyt.

Eilen illalla tapahtui kuitenkin jotain ihmeellistä! Puuhailtiin iltatohinat normaaliin tapaan ja yhdeksältä siirryttiin makkariin. Laitoin Lotan sänkyynsä niinkuin joka ilta. Yleensä Lotta tuijottelee mobilea ja juttelee sängyssään pitkiäkin aikoja, mutta eilen sängyssä oli hiljaista. Vajaan kymmenen minuutin päästä Lotta oli nukahtanut! Ihan itse, ilman hyssyttelyitä ja kanniskelua. Ja noin aikaisin! Kymmeneltä Lotta heräsi vielä syömään, mutta nukahti samantien uudestaan. Mä en tietenkään voinut uskoa, että päästiin niin helpolla ja odotin vain koko ajan, milloin Lotta herää ja alkaa riehua. Mutta eipä herännyt muuta kuin syömään klo 2, 5 ja 8. Yhdeksältä noustiin ylös. Just eilen taas pohdin, miten saatais Lotan unirytmiä hieman aikaistettua ja tehtyä nukahtamisesta helpompaa. Yritetty nimittäin on. Ei auta vaikka illalla ei antaisi nukkua, nukahtaa silti yhtä myöhään. Ja vaikka miten yrität nukuttaa Lotan sänkyynsä, ei se onnistu. Toivotaan, ettei eilinen ollut ainutkertaista, vaan voisi toistua vaikka joka ilta. Oon tosi tosi tyytyväinen, että nukahti jo klo 21, mut vielä jos vähän aikaistuisi, niin saatais mekin Jonin kanssa yhteistä aikaa iltoihin. Toistaiseksi tuo on kuitenkin enemmän kuin hyvä. :) (Huomenna varmaan kiroan täällä, kun taas venyy ilta ja nukahtaminen ei onnistu sitten millään...) Joni lähti eilen silloin illalla ysiltä treeneihin ja kymmenen minuutin päästä mä laitoin sille tän kuvan ja ihmettelin, mitä just oli tapahtunut. :D Tää on nimittäin ollut vain meidän haaveissa joka ilta...


Tänään käytiin Lotan kanssa aamupäivällä tuhlaamassa äiskän viimeisetkin rahat. Ostin tuohon olkkarissa olevaan hyllyyn pari laatikkoa, joihin Lotan lelut voi laittaa. Tuo meidän nuorempi koira nimittäin syö ihan kaiken mahdollisen, eikä lattialla säilytettävä lelulaatikko tullut kysymykseenkään. Tai sit sekin pitäis joka kerta kantaa johonkin ovien taakse, kun kotoa lähdetään. Noi laatikot on nyt kuitenkin vielä ihan riittävät, kun leluja ei hirveitä määriä ole. Jossain vaiheessa varmaan sit keksitään jotain muuta. :)



Nyt ollaankin sitten Lotan kanssa leikitty ja kuunneltiin pitkästä aikaa musiikkiakin. Soittimessa soi tällä hetkellä Lotan joululahjaksi saama levy, joka alkoi sillä äiskän lempikappaleella, eli Munamiehen Pomppufiiliksellä. ;) Näyttipä Lottakin siitä tykkäävän. :)

 Lotta on muuten oppinut imemään peukaloa. Aiemmin oli koko nyrkki tai jopa molemmat suussa, mutta nyt osaa ottaa peukun erilleen ja lussuttaa sitä.


Kuten kuvista huomaa, niin aina on jompi kumpi koira tunkemassa mukaan leikkiin. Ylemmässä kuvassa Ninni ja alemmassa Nellan tassut.


2 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä niin tyypillistä, että sitten sen kerran kun vauva antaisi nukkua, ei itse pysty kun vain odottaa milloin se taas herää! :D Mutta toivottavasti jatkossakin teidän yöt menisi helpommin..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Valvoin sit sinne yli puoleen yöhön kuk odotin sitä Lotan heräämistä. Toki varmaan kestää hetki ennenkuin omakon rytmi muuttuu, jos nyt Lotan rytmi olis aikaistunut. Mut jospa se tästä. :)

      Poista