Lotta laittoi tänään päällensä eilen ostetun mekon. Mikä ihana prinsessa! Päivällä käytiin kaupungissa asioilla, mm. hakemassa koirille ruokaa. Päädyttiin lopulta myös keskustaan syömään. Lotta pöräytti kakat vaippaan ja minä lähdin niitä vaihtamaan. Jo mennessä huomasin, että nyt tuli vaatteista läpi. Oltiin sitten syömässä varmaan kaupungin ainoassa paikassa, missä ei ollut minkäänlaista lastenhoitohuonetta, eli vaipanvaihto oli tehtävä tavallisessa vessassa. Kakkaa olikin sitten valunut mukavasti koko toisen jalan pituudelta. Aloin kaivamaan vaihtovaatteita laukusta, mutta eihän siellä mitään ollut! Mulla on aina Lotalle mukana varavaatteet, mutta koskaan niitä ei vielä ole tarvittu. Tänään ne oli jäänyt uintikassiin, ja nythän niitä olis sitten tietysti tarvittu. No, kaikeksi onneksi ainoastaan sukkahousut oli likaiset, bodyn haaroissakin oli ihan vähän, mutta sain putsattua sen. Vein Lotan Jonille siis ilman housuja ja lähdin itse lähimpään vaatekauppaan ostamaan Lotalle uudet sukkahousut. Ehdinpäs takaisin ennen ruokia! Lotta ei ollut tapahtuneesta moksiskaan, vaan kujersi isoon ääneen tarinoitaan.
Käytiin vielä Prismassa ja sieltä Joni teki heräteostoksena Lotalle poistuvissa tuotteissa olleen pehmopossun.
Hain muuten kaupunkireissulla myös fb-kirppikseltä ostamani puhuvan koiran. Lotta tykkää siitä ihan älyttömästi!
Annoin Lotalle taas äsken päärynäsosetta ja vaikka ilme oli melko epäileväinen, aukesi suu ammolleen uudestaan ja uudestaan ja sose maistui. En tiedä miten paljon olisi syönyt, mutten uskaltanut muutamaa lusikkaa enempää vielä antaa, ettei tulisi masu kipeäksi. Huomenna toivottavasti ehdin tekemään niitä porkkana- ja bataattisoseita, niin päästään totuttelemaan niihinkin.
Moikka! sulla on kyllä mahtava blogi! eksyin tänne ihan sattumalta. Sulla on myös lähes saman ikäinen pikkuinen, kun mulla! Meillä poika on syntynyt 11.9 :)
VastaaPoistaLiityn lukijaksi. Käy toki kurkkaamassa meidänkin juttuja!
http://daninmatkassa.blogspot.fi/
Hauska kuulla, kiitos :)
PoistaTäytyypä tulla vastavierailulle :)