Päädyin siihen, etten tänään lähde keskustaan. Joni on luvannut (viimeinkin) perjantaina käydä parturissa, joten mennään sitten siksi aikaa Lotan kanssa pyörimään kaupunkiin. :) En myöskään jaksanut lähteä kokeilemaan, aukeaako takaluukku tänään, vai onko se taas jäässä ja lähtiessäni huomasin, että Jonin jääkiekkokamat oli siellä vielä, eli olisin joutunut raahaamaan ne ensin pois, jotta olisin saanut vaunut kyytiin. Kaikin puolin siis hyvä päätös olla menemättä tänään keskustaan. :) Käytiin sitten vain yhdessä kaupassa plus ruokaostoksilla ja kyllähän sieltä taas tarttui mukaan pari paitaa Lotalle. Tällä kertaa kuitenkin jo koossa 74, alkaa tuota 68:a olla jo ihan riittävästi. :D
Äsken tuossa kuunneltiin Lotan joululahjaksi saamaa levyä ja kiinnitin huomiota parin kappaleen sanoihin.
Kappaleessa "Myyry ja Miiru" lauletaan näin:
"Sinä olet tuhma ja minä olen laiska ja tyhmä, yhdessä me ollaan tuhma ja laiska ja tyhmä. Minä olen tuhma ja sinä olet laiska ja tyhmä, yhdessä me ollaan tuhma ja laiska ja tyhmä. Humppatirallallaa humppatiralla, Myyryn ja Miirun vähemmistöryhmä. Humppatirallallaa humppatiralla, onneksi ollaan vähemmistöryhmä."
Öö, ok..? :D Toinen laulu, jonka sanat kiinnittivät huomioni, oli "Siili ja mansikat", jonka kertosäe menee näin:
"Kuule siili, tuhmeliini, omin luvin älä juokse mansikoiden luokse."
Tää oli musta lähinnä söpö, mutta silti jotenkin hassu. No, onneksi lastenlaulut saakin olla hassuja. :)
Tänään myös siivottiin Lotan kanssa. Otin ensin Lotan rintareppuun kasvot muhun päin, koska Lotta oli väsynyt ja ajattelin, että se voisi nukahtaa siihen niin kuin aiemmin. Lotta ei kuitenkaan viihtynyt lainkaan noin päin ja meinasin jo, että odotan Lotan nukahtavan syliin ja siivoan vasta sitten. Tapansa mukaan Lotta kuitenkin vain piristyi, joten päätin vielä kokeilla, viihtyykö Lotta kyydissä kasvot menosuuntaan ja viihtyihän tuo. :) Niinpä sitten pyyhittiin pölyt, keitettiin tuttipullot ja jopa imuroitiin yhdessä. Samalla tuli kyllä tän päivän treenit tehtyä, reidet on eilisestä melko kipeet. :D
Minä olen ihmetellyt noita lastenlaulujen sanoja myös. Juniori-kanavalla soi usein laulu, jossa lauletaan "lunta ei kannata maistella, jos siinä on jotakin keltaista. Se keltainen on tullut koirasta, ja maistuu taatusti pahalta". Aiheita arjen asioista? Tuo vähemmistöryhmä laulu on jotenkin kyllä karmiva.. :D
VastaaPoistaJoo mä oon kuullut ton laulun kanssa joskus. On kyllä omituisia lauluja nykyään, eihän sitä osaa edes laulaa mukana kun lastenlaululevyillä ei ole enää tuttuja lauluja.
PoistaOho, onpa hurja lastenlaulu :o Mä hankin meille fröbelin palikoiden levyn, sama jota itse joskus kuunnellut. Kummasti muisti ulkoa melkein kaikki sanat :D
VastaaPoistaNo joo, kyllä munkin piti ihan uudestaan kuunnella, että kuulinko oikein. :D onneks on kuitenkin joitain tuttujakin lauluja noilla meidänkin levyillä, mut tosi paljon myös ihan outoja
Poista