maanantai 2. syyskuuta 2013

Rv 37+0 ja reissu Ikeaan

Tänään Batman on täysiaikainen! Jee! Nyt hän saa puolestani syntyä, vaikka hyvähän tuon olisi vielä hetki köllötellä masussa. Ikkunatkin on vielä pesemättä... Napa on lopullisesti pullahtanut ulos kuopastaan, siitä en tykkää. :( Selkäkin alkaa olla vähän hätää kärsimässä, mutta muutoin ei tämän masun kantamisessa ole ongelmia, enkä ehkä ihan vielä kuitenkaan ole siitä valmis luopumaan. Tässä vielä täysiaikainen maha! :)




Tänään sitten käytiin siellä Ikeassa ja oikeastaan ensimmäistä kertaa me oikeesti ostettiin sieltä kunnolla jotain! Sängynpääty löytyi ja lähti mukaan, mutta tänään me ei sitä jakseta kasata, se jääköön huomiselle. Ostin myös pitkään haaveilemiani purkkeja spagetille ja makarooneille, sekä kynttilöitä. Batmanille mukaan tarttui viltti, kosteussuoja ja pyllypyyhkeitä.


Matkuksen Name it:stä ostin vielä paketin harsoja ja H&M:stä sukat ja myssyn. Tämän päivän väri näytti olevan ruskea, vaikka myyjä kaivoi juuri purettavana olleesta kuormasta esille myös punaiset ja siniset harsot. Punaiset oli ihanat, mutta tällä kertaa ajattelin säästää Batmanin söpistelyltä. :D



Eilen muuten viimeinkin täytin lappusen, joka pitäisi olla mukana synnyttämään mennessä. Siinä kyseltiin lähinnä toiveista synnytystä ja osastolla olo aikaa ajatellen. Ja hätäkasteesta ja nimistä. Jotenkin tää kohta ahdistaa mua ja ainakin nyt vielä jätin sen tyhjäksi. Vaikkei sillä periaatteessa ole väliä, mitkä nimet lappuun laittaa, en jotenkin vaan tahdo laittaa mitään. Meillä on mielessä nimivaihtoehto kyllä, mutta musta tuntuisi liian lopulliselta laittaa se tuohon lappuun. Niinpä se kohta saa ainakin toistaiseksi olla tyhjillään. Tänään tosin vitsailin Jonille, että laitetaan siihen Joni Junior, ja tää olikin Jonin mielestä hyvä idea!? :D No, ehkei laiteta, saa sit nähdä jos Joni joutuu asian päättämään ja Batman pitäisi hätäkastaa, että minkä nimen Joni siihen keksii...


Pakkasin myös oman sairaalakassini  viimein valmiiksi, tämäkin on ollut mielessä pitkään. Mukaanhan otin vain omat kotiutumisvaatteet ja hygieniatarvikkeet. Koska aiemmat kokemukset sairaalasta on, että mua palelee (no missäpä mua ei palelis...), niin mukaan lähti myös villasukat ja lämmin paita. Niin ja onhan siellä vielä yksi harsokin, saa Joni sit tuoda koirille kotiin haisteltavaksi jo etukäteen uuden tulokkaan hajuja.


Batmanin kotiutumisvaatteet on ollut valittuna ja jonkin aikaa, mutta nyt vasta ne kuvasin. Ensisijainen body on toi sininen ötökkäbody, se on niin ihanan pehmeä. Jos Bättis kuitenkin sattuu olemaan jättiläinen, on varalla tuo isompi lammasbody. Pipoja oli alunperin äitiyspakkauksen pipo, mutta toi tänään ostamani taitaa viedä voiton. Neulomani tumput käteen ja päälle sit vielä aiemmin kirppikseltä ostamani fleece haalari.


Kylläpäs nyt vähän pompitaan, mutta palataan tähän päivään ja reissuumme! :D Ikean jälkeen mentiin vielä Kuopion keskustaan ja Amarilloon, jossa appiukko tarjosi meille lounaan (kiitos!).  Jälkiruokaa jouduttiin odottelemaan melko pitkään ja mun selkä alkoi olla aika rikki istumisesta. Lopulta kuitenkin saatiin kaikki syötyä ja päästiin kotimatkalle, vaikka pelkäsinkin, miten selkä kestää autossa istumista. Mutta ihan yllättävän hyvin kesti, kun välillä aina vaihtoi asentoa.

Nyt kyllä väsyttää! Varsinkin kun viime yönäkin tuli taas nukuttua vähän huonosti. Mutta jospa sitä ensi yönä sit nukkuiskin oikein hyvin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti