maanantai 16. syyskuuta 2013

Neuvola rv 39+0 ja kirppislöytöjä

Eilinen meni kuin menikin aika pitkälle sohvalla makoillessa, mutta sallittakoon se nyt tällä kertaa. Virittelin olkkarin ikkunan eteen lyhdyn, se näyttää kivalta kun illat on pimeitä. :) Ehkä täytyy vielä hankkia toinen tuohon toisen ikkunan eteen...


Eilen illalla supisteli pari tuntia vähän jo kipeästikin noin 6 min välein, mutta siitäpä ne sitten taas laantui. Kaippa se Bättis tekee tietä siellä jo valmiiksi... Nella herätti mut yöllä vaatien ulos tosi tarmokkaasti ja Nella ei ikinä vaadi ulos ellei oo suunnilleen kurat jo lattialla. Mä sitten pomppasin pystyyn ja pihalle sen kanssa pelkästään yökkärissä ja oli aika kylmä... En uskaltanut päästää sitä vapaana pihalle pimeeseen, kun siitä ei koskaan tiiä tuleeko takasin kiltisti vai väkisin. No, Nella kävi sitten pissalla! Eikä ollut edes mikään kovan hädän pissa! Muuta se ei suostunut tekemään ja lopulta sit mentiin takas sisälle. Sisälläkin se vielä käyttäytyi ihan oudosti ja mä jo rupesin miettimään, että nytkö mä synnytänkin ja Nella vaistoo sen ja on sen takia ihan sekaisin... Sanoin sit kuitenkin sille että ei tunnu mitään ja mentiin takas nukkumaan. Tosin mä en sit enää meinannutkaan saada unta ja kyllä väsytti kuudelta herätä! En tiiä mitä se Nella hölmöili, ei oo koskaan ennen käyttäytynyt noin, mutta eipä se nyt sit tainnut synnytykseenkään liittyä, koska me ollaan vielä yhtenä kappaleena. :D Aamulla kun kerroin Jonille, niin se oli vaan että "ja Sä ensimmäisenä luulet synnytyksen alkaneen kun koira käyttäytyy oudosti". :D Jos Ninni ois tehnyt ton niin en ois miettinyt mitään, mut Nella onkin vähän eri tapaus. :)

No niin, joka tapauksessa, aamulla käytiin sit taas neuvolassa ja tässä mittauksia:

Rv 39+0 (38+0)
Painonlisäys alusta 7 kg (6kg)
Turvotus ++ (++)
Rr 105/73 (112/66)
Hb 122 (ei mitattu, edellinen 127)
Sf mitta 35 cm (34)
Tarjonta rt (rt)
Syke 145 (145)
Liikkeet ++ (++)

Painoo olikin sitten tullut... On kyllä turvotustakin muta tulihan sitä vähän vkoloppuna herkuteltuakin. No ei tuo kokonaislisäys nyt vieläkään paha oo joten ei jaksa liikaa miettiä sitä. :) Mietitään sit kun vauva on ulkona ja maha roikkuu... Hemoglobiini oli taas vähän laskenut, en kyllä oo rautaakaan nyt säännöllisesti syönyt, joten nyt syödään taas ettei liikaa laskis. Sf mitta on keskikäyrän yläpuolella muttei onneks yläkäyrällä asti. Pää ei enää juurikaan heilu, mutta peppu on edelleen kyljissä asti! Ja mun oikee kylki on kyllä kuolemaisillaan. Sattuu oikeestaan koko ajan paitsi selällään maatessa ja sehän nyt ei sitten muutoin ole kovin suositeltu asento oleilla... Terkka neuvoi ottamaan särkylääkettä ja jos on tosi paha niin sitten lääkäriin. En vaan tiiä mikä on tosi paha, koska kyllä se nytkin nostattaa kyyneleet silmiin kun oikein sattuu. Ja sit taas vaikka olis esim. kylkiluu murtunut, niin eipä sille paljon voi tässä tilanteessa tehdä. Ja voikos niille oikein muutenkaan..? No, katsellaan josko tässä jotenkin päin selviää ja toivoo vaikka että se Bättis sieltä ulkoistaisi itsensä. Tosin en tiiä miten synnyttäminen onnistuu näin kipeällä kyljellä..? Tai ehkä sen kivun unohtaa kun tulee muita kipuja. :D Mä olin jo ajat sitten sitä mieltä, että me ei päästä laskettuun aikaan asti, mut nyt oon vähän alkanut epäröimään. Ja Joni sanoi aamulla et se luulee että menee lokakuulle saakka... Se ois sinänsä kiva, koska en tykkää numerosta yhdeksän. ;D mutta saispa tuo mun puolesta kohta jo vaikka tullakin, on niin tylsää nykyään hengailla yksin kotona.

Auto jäi tänään mulle koska Joni meni tietysti neuvolasta suoraan töihin ja mä käytin tilaisuuden hyväkseni ja lähdin kirppiksille pyörimään. Ekana kävin hakemassa ihanan nallekarvapuvun, jonka ostin fb:n lastentarvikekirppikseltä naurettavan halvalla. No se on kyllä kokoa 56 että en olis noin pientä kovin kalliilla viitsinyt ostaakaan. Mutta tää taitaakin päästä kotiintulovaatteeksi. :)


Sitten ajelin kaupunkiin kirpparille ja sieltä löysin parit housut ja leikkimaton. Leikkimattoakin oon aina välillä etsiskellyt, mut en oo löytänyt mieluista ja omalle kukkarolle sopivaa (siis miten nekin voi maksaa 70 €?!). Aattelin sit jo että ei se vauva sitä heti kuitenkaan tarvii, että ostan sit vaikka vähän myöhemmin jos sopiva osuu kohdalle. Ja nyt se sit osui. Olin ensin jo ostamassa vähän yksinkertaisempaa ja halvempaa, kunnes onneksi paketti oli sen verran auki, että sieltä lemahti AIVAN JÄRKYTTÄVÄ tupakan haju! Hiukka ois harmittanut, jos oisin sen ostanut ja huomannut hajun vasta kotona, se nimittäin aiheutti mulle jo päänsäryn. Enkä ollut edes ajatellut että niitä pitää haistellakin ennen kuin ostaa! No, ostin sit sen toisen. Mulle ois kelvannut kyllä yksinkertaisempikin, tossa on nyt musiikkia ja väriseviä leluja ja en ees tiiä mitä kaikkee. Mutta täytyyhän sitä nyt insinöörin lapsella olla teknisiä vempeleitä heti synnyttyään! ;) Jjjep...


Sit kävin vielä toisella kirppiksellä, josta ostin myös muutamat housut. Vähän sai kyllä pidätellä itseään, etten ostanut bodyjäkin, mut niitä alkaa olla jo niin paljon että sain onneksi pidettyä näppini erossa niistä. Ja nyt on pöksyvarastokin aika mallillaan. :)





Hinnatkaan ei taas päätä huimanneet, halvimmat oli 20 senttiä ja kalleimmatkin 2 euroa, joten en ehkä ihan heti mee konkurssiin noiden takia. :) Aika pitkään jo olinkin tossa välissä ostamatta vaatteita, mutta olihan niitä taas kiva päästä hypistelemään. Mut nyt en enää osta, ei mahdu kaappiinkaan! Ennen kuin sit kun siirrytään vähän isompiin. ;)

Nyt yritän lepuuttaa tuota mun kylkeä, kohta pitää sit kuitenkin lähtee hakeen se Joni töistä ja käydä kaupassa ja sen aikaa ainakin pitäis sit jaksaa olla ton kyljen kanssa... Aa, sattuu jo pelkkä ajatus...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti