lauantai 31. elokuuta 2013

Syyslauantai

Huh, tänään oli onneksi paljon parempi päivä kuin eilen! :)

Heräsin puoli kahdeksalta ja käytin koirat pihalle. Keitin kupillisen teetä ja katsoin jakson Housea nauhalta. Sää oli aivan ihana, kirpeän raikas aurinkoinen syyspäivä. Tästä innostuneena herätin Jonin puoli yhdeksältä ja komensin kanssani kävelylle. Jonin heräämistä piti kuitenkin taas hetki odotella, ja tässä välissä kävin syömässä jugurtin ja omenan, jotta varmasti jaksan.





Kierrettiin pururata, reilu 2 kilometriä. Koirat oli innoissaan ja Nella kävi ojassa uimassa. Kyllä uni maistui kun päästiin kotiin. :)

Päivällä käytiin juhlistamassa veljeni ja hänen avovaimonsa kihlautumista vanhempieni luona. Kotiin tultuamme tehtiin tortilloita ja mä sytytin pitkästä aikaa kynttilät. Kiva kun tulee pimeää ja saa polttaa kynttilöitä! :) Enkä oo muuten vieläkään oikein tottunut, että mulla on nykyään nälkä kaks kertaa päivässä... Viimeiset pari viikkoa on pitänyt ihan kaupassa miettiä, että osaa ostaa riittävästi ruokaa, ei pelkästään lounaaksi vaan jotain on oltava myös illaksi.



Molemmanlaiset tuikkukipot on tuttuja meidän häistä, kaivelin ne nyt viimeinkin käyttöön (vaikka tossahan nyt on vaan murto-osa siitä määrästä, mitä niitä tuolla vielä on... :D ).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti