Turhautuminen

Nyt menee hermot! Pe-la yönä käytiin jo synnärillä kokeilemassa, mutta tämä pikkuherra ei halua tulla ulos, kiusaa vaan äitiä... :( Perjantai-iltana klo 20 supisteli 6-8 min välein. En kauaa edes jaksanut kellotella, kun noita samanlaisia putkia on ollut jo niin monta. Klo 22 supistukset alkoi kuitenkin käydä koko ajan kipeämmiksi ja väli lyheni alle viiteen minuuttiin. Klo 1 sitten lähdettiin, supistusten väli oli tässä vaiheessa 3 minuuttia. Pärjäsin vielä kipujen kanssa, paitsi että tohon mun kylkeen ne supparit sattui ihan älyttömästi. Mielessä oli kuitenkin se, että jo kuusi viikkoa sitten oli se kohdunkaula lyhentynyt yhteen senttiin ja neuvolassakin sanottu, ettei kannata jäädä moneksi tunniksi seurailemaan koska voi syntyä nopeastikin.

Synnärillä sitten makoilin käyrillä aika pitkään, kun ekan seurantajakson vauva nukkui. Kun hänet saatiin hereille mehulla ja ravistuksella, seurattiin tilannetta uudestaan. Supistuksia piirtyi käyrille ja kätilö oli jo tarjoamassa kipulääkkeitä, kunhan sisätutkimus olisi tehty. Tässä vaiheessa en kyllä vielä olis mitään 

ainakaan pillereitä vahvempaa ottanut, kun kuitenkin pärjäilin jotenkin. Sisätutkimuksessa selvisi, että kohdunkaulaa edelleen se sentti ja kohdunsuu kiinni. Eli kuusi viikkoa supistuksia ja vihlontoja ei oo saanut mitään aikaan! Mä en ala! Lähdettiin siis kotiin kipulääkkeiden ja rentouttavan lääkkeen kanssa, jotta saisin nukuttua jos synnytys sitten lähtiskin käyntiin. Aluksi vielä tuntui, että supistukset voimistuu mutta lopulta nukahdin. Muutaman kerran heräsin kipeisiin supistuksiin, mutta aamulla ne oli poissa.

Eilen särki joka paikkaa ja olo oli muutenkin kuin junan alle jääneellä. Mikähän mahtaa olla olo sit oikeesti synnytyksen jälkeen kun tuokin otti niin koville..? Kipeitä supistuksia tuli satunnaisesti eilen koko päivän ja viime yön. Mä vaan oon ihan masentunut, kun tuntuu ettei niistä nyt sitten olekaan mitään apua eikä ne edistä asiaa. Ja kipu on paljon pahempi kestää, kun tuntuu ettei se hyödytä. En siis niinkään oo pettynyt siihen, ettei Batman oo vielä syntynyt, vaan siihen että mun oma kroppa tuntuu taistelevan vastaan. Mulla on ollut niin paljon jo säännöllisiäkin supistuksia ja nyt viime päivät jo tosi kipeitäkin + kaikki muut olot ja tuntemukset, että tuntuu kyllä pahalta että tilanne on edelleen sama kuin kuusi viikkoa sitten. Tai ehkä mä toivon että se neuvolalääkäri silloin kuus viikkoa sitten mittasi väärin, tyhmähän se oli muutenkin... Stressaa myös se, että mistä hitosta mun pitäis sit tietää, millon on aika lähtee synnärille, kun nytkin jo täytty kaikki kriteerit: säännöllisiä kovenevia supistuksia noin 5 min välein muutaman tunnin ajan. Niinhän sitä sanotaan, että kyllä sen sitten tietää kun synnytys on käynnissä, mutta kyllä mä luulin jo nyt että se syntyy. Ja sit ne supistukset vaan loppuu?!? Eikä ees saanut aikaan mitään. Paska.

Huomenna on onneksi taas neuvola, ehkä se terkkari saa valettua muhun vähän uskoa. Näillä fiiliksillä ei nimittäin ois yhtään kiva lähtee synnyttämään...