tiistai 8. huhtikuuta 2014

Viime aikojen hankinnat

Meillähän on niin mukava tilanne, että kummityttömme E on Lottaa 11 kuukautta vanhempi. Niinpä pari visiittiä heidän luokseen ja mm. seuraavat välikausi- ja talvivaatteet on hankittu. Varsinkin vielä tässä vaiheessa, kun nuo pikkuiset eivät ihan puhki saa vaatteitaan kulutettua, on tämä ollut erittäin kätevää.

En muista, olenko täällä jo esitellyt tämän ihanan Ticketin välikausihaalarin, jonka ostin E:n perheeltä jo vähän aikaa sitten. Haalari on kokoa 74, nyt vielä hieman väljä, mutta syksyllä varmasti oikein passeli.

Vk-haalari koko 74

Kyläilimme myös sunnuntaina ja silloin mukaan lähti lisää kampetta.

Talvihaalari koko 80

Kenkiä joka lähtöön

Viime viikolla Jonin ystävä käväisi meillä ja toi Lotalle KalPan verkkatakin. Voitte vaan arvata, kuinka innoissaan Joni olisi ollut jo pukemaan Lottaa siihen. :D Odotellaan nyt kuitenkin vielä hieman lämpimämpiä kelejä. :)

Verkkatakki koko 74/80

Muutoin ei viime aikoina hirveästi ole tullut hankintoja tehtyä. Jonkin verran ostin E:n vanhoja vaatteita, lähinnä kokoa 80, joten vaatevarastoakaan ei juuri tarvitse hetkeen täydentää. Paitsi tietenkin, jos kohdalle osuu jotain ihanaa. ;)

2 kommenttia:

  1. Niin ihania haalareita. :)
    Tuo on kyllä kiva juttu kun on mahdollisuus ostaa käytettynä tutulta, pienet vaatteet kun ei tosiaan pahemmin käytössä kulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kätevää :) Eikä edes tarvitse vaivata omaa päätään miettimällä, minkä merkkisen ja millä ominaisuuksilla ostaa, kun tarjolla on esimerkiksi hyväksi havaitut haalarit

      Poista