Meille oli tullut jo ihan mukava rytmi: Lotta heräsi klo 7-7.30, ekat puolentunnin päikkärit noin 9-10, sitten päikyt ulkona 11-13, vielä ehkä puolen tunnin unet 15-17 ja nukkumaan 19-20. Olisi siis voinut ajatella, että kun kellot siirtyy tunnin eteenpäin, meillä asiat vain tapahtuisi tunnin myöhemmin. Mutta Lottapa päätti toisin! Jo ensimmäisenä iltana Lotta vaati iltapuuroa ja unta ennen ilta seitsämää. En ollut uskoa sitä, koska talviajassahan kello olisi ollut vasta kuusi. Puuro kuitenkin upposi hyvin ja likka nukahti ennen 19.30. Illat siis tavallaan aikaistuivat tunnilla, nykyään nukahdetaan yleensä heti klo 19 jälkeen. Muutamana ensimmäisenä aamuna Lotta nukkui klo 8-8.30 asti, eli tämä pysyi samana (talviaikaan heräsi 7-7.30). Yhtäkkiä herääminen alkoi aikaistua, mikä on tietenkin ymmärrettävää kun nukahtaminenkin oli aikaistunut. Herätys oli siis klo 7 ja eilen jo klo 6. Tämän lisäksi Lotta on hereillä jo aamuyöllä, yleensä klo 3-5 noin vartin. Höpöttelee sängyssä ja lopulta nukahtaa jossain vaiheessa. Tänään jo luulin, että joudutaan nousemaan ylös klo 5, sen verran kovaa pälätystä sängystä kantautui... Onneksi uni tuli vielä pariksi tunniksi.
Päiväunet on menneet ihan sekaisin. Enää ei ole tuota klo 11-13 unipätkää, vaan useampi lyhyempi. Toivottavasti saatais jossain vaiheessa takaisin tuo pidempi pätkä, saisin minäkin päivällä vähän omaa aikaa. Vaikka ei tuo nyt ole niin haitannut, kun Joni on vielä ensi viikon kotona. Viimeistään sitten kun Joni on töissä, täytyy taas yrittää palauttaa kunnon rytmi. Rytmittömyys johtuu varmaan ainakin osittain siitä, että ollaan monena päivänä oltu menossa ja liikkeessä, eikä kaikki ole tapahtunut kotona totutussa järjestyksessä.
Jotenkin tuo rytmien vaihtuminen kellojen siirtymisen myötä tuntuu kummalliselta, varsinkin yöunien siirtyminen, koska eihän vauva tiedä kellosta mitään! Haasteita on myös aiheuttanut se, etten minä ole vielä täysin päässyt kesäaikaan, vaan nukahtaminen menee myöhään ja sitten kyllä väsyttää, kun Lotta herää aikaisin. Onneksi nyt parina iltana oon jo saanut unen hieman aiemmin, joten eiköhän se omakin rytmi tästä pikkuhiljaa päivity.
Jossain vaiheessa muuten ihmettelin, miten outoa on, kun Lotta onkin hereillä kaupassa eikä nuku koko reissua. No, nyt on ihneellistä kun Lotta ei enää aina nuku autossa, vaan saattaa olla koko matkankin hereillä. Tämä on tuonut myös hieman haasteita, koska tyttö ei aina viihdy autossa hereillä...
Lisäksi eilen ja tänään on tapahtunut jotain ennennäkemätöntä! Lotta on nukkunut päiväunet omassa sängyssä! Aiemminhan Lotta on vain huutanut päivällä sänkyyn vietäessä ja nukkunut päiväunet joko sohvalla tai vaunuissa ulkona tai sisällä. Nyt oon vaan vienyt Lotan sänkyyn, antanut tutin ja lähtenyt pois. Kerran käynyt nostamassa tutin ja pian Lotta onkin unessa, mahtavaa! Myös illalla nukahtaminen omaan sänkyyn itsekseen on taas helpottunut, eikä nukuttamiseen enää tarvitse juurikaan käyttää aikaa.
Onhan ne yöt myös hieman helpottuneet kuukauden takaiseen, kun viisi herätystä oli luksusta ja aamun viimeiset pari tuntia herättiin vartin välein. Nyt herätään keskimäärin kolme kertaa. Toisinaan riittää pelkkä tutti, mutta aika nopeasti käy selväksi, jos onkin tarvetta maidolle. Olen siis edelleen antanut maitoa yöllä, koska kyllä musta ainakin tuntuu, että silloin kun Lotta sitä maitoa vaatii, on sillä myös ihan oikeasti nälkä. Eikä nuo meidän päivän kiinteät annokset aina ole niin isoja, että niillä voisi olettaa jaksavan koko yön. Mennään nyt siis tällä tavalla ja katsotaan, josko joskus päästäisiin siitä yömaidosta eroon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti