Torstaina pääsin piiiiiitkästä aikaa kampaajalle. Edellisen kerran kävin ennen ristiäisiä, eli marraskuun puolessa välissä... Otsiksia kävin lyhentämässä ennen joulua, mutta nekin oli ehtinyt kasvaa jo niin pitkiksi, että niitä piti pitää sivussa. Ja syy tähän pitkään väliin ja hiusten rupsahtamiseen oli tietenkin mikäs muukaan kuin Lotta ja Jonin pitkät työpäivät. Luottokampaajallani ei siis ollut sellaisia aikoja, jolloin Joni olisi ollut kotona Lotan kanssa. Kaverini kuitenkin lupautui nyt vahtimaan Lottaa, joten sain viimeinkin kuontaloni kuntoon. H vaunutteli Lotan kanssa ja Lotta oli nukkunut koko ajan. Heräsi vasta kun olin jo tulossa hakemaan. :) Toimi!
Perjantaina oli sitten hampaiden vuoro. Oralilla oli helmikuun ajan tarjouksessa hampaiden tarkastus, joten sellaiseen suuntasin. Hammaslääkäri löysi kuitenkin reiän ja tarkastuskäynnistä tuli hitusen kalliimpi... Mutta onpahan nyt taas hampaatkin kunnossa! Ja kyllähän tämäkin toimi, vaikka yllättikin...
Lauantaina Joni jäi Lotan kanssa kotiin ja minä suuntasin Oriflamen kutsuille mammaystäväni houkuttelemana. Kulmani muotoiltiin ja kävin pikakasvohoidossa sekä käsihieronnassa. Täytyy sanoa, että puoli tuntia kasvojen puhdistusta ja hierontaa oli yllättävän rentouttavaa! Kasvot ja kädet on nyt ihanan pehmeät, ja vaikka Lotta kulkeekin hyvin mukana joka paikassa ja tykkään touhuta Lotan kanssa, niin olihan se ihan mukavaa olla muutama tunti huolehtimatta pienestä. :) Toimi!
Eniten olin odottanut kuitenkin la-su yötä. Joni lupasi hoitaa yöheräämiset ja minä saisin nukkua. Tämä tuli erittäin hyvään aikaan, koska aloin olla todella väsynyt... Petasin itselleni sängyn vierashuoneeseen ja laitoin korvatulpat korviin. Ei muuta kuin peitto korviin ja unta palloon! No, eipä mennyt ihan niin kuin piti. Heräsin klo 2, eikä uni enää tullut. Kuulin, kuinka Lotta heräsi klo 3 ja hetken päästä Joni ja Lotta jatkoivat unia. Minä valvoin. Seuraavan kerran heräsin kuuden jälkeen Lotan huutoon. En taaskaan meinannut saada unen päästä kiinni. Kahdeksalta heräsin Lotan pulputukseen ja raahauduin peittoineni omaan sänkyyn. Yhden herätyksen klo 5 olin välttänyt, mutta muuten valvoin saman verran tai enemmänkin kuin normaaliöinä. Tämä ei siis toiminut, valitettavasti...
Huonosti nukutuista öistä huolimatta olen tämän viikon aikana uudistunut ainakin ulkoisesti. Tästä on hyvä jatkaa ja ehkäpä ne unetkin vielä tavoittaa minutkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti