No, ekana siis koirat pihalle ja sitten Lotan aamutoimet ja aamupuuro.
Yleensä Lotta ottaa puolen tunnin tirsat jo noin reilun tunnin päästä heräämisestä ja tänäänkin sitä yritettiin moneen otteeseen Lotan kiukutessa väsymystään. Typy ei kuitenkaan nukahtanut ja lopulta päätin venyttää nukahtamista kokonaan pidemmille unille. Niinpä klo 11 Lotta söi lounaaksi peruna-porkkana-bataattisosetta ja tämän jälkeen puin tytön ulos nukkumaan. Lotan nukkuessa päikkäreitä minä siivosin.
Päivä |
Hiukset vetäisin ponnarille pois tieltä. Mä muuten melkeinpä aina kasvatan hiuksia talvet ja sit kesän kynnyksellä leikkaan lyhyeksi. Viime vuonna kasvatin häitä varten ja ajattelin, etten sitten pätkäise niitä. No, eipä mennyt kuukauttakaan häistä kun mulla oli lyhyet hiukset. Jälleen ajattelin, että nyt kasvatan pidempään, mutta taas näin kevään korvilla tekee hirveästi mieli lyhyitä hiuksia. Saa nähdä miten tällä kertaa käy. :)
Ehdin itse syödä vielä lounasta Lotan unien aikana, tarjolla oli toissapäivänä tehtyä broileririsottoa.
Kahden ja puolen tunnin unien jälkeen hain iloisen Lotan sisälle.
Illalla kävin Ninnin kanssa pitkästä aikaa agilityssä. Meille siis tuli parin viikon tauko Ninnin juoksujen takia ja tänään tuntui, että kaikki opittu oli unohdettu. Mutta jospa ensi kerralla sujuisi taas paremmin.
Ja tältä näytin illansuussa kotimatkalla agilitystä.
Kiva lukea toistenkin päivän kuulumisia, kun itse pakertaa saman haasteen parissa!
VastaaPoistaOi, agilitya! Laji on aina kiinnostanut, ehkä vielä joskus on siihen paremmin soveltuvan rotuinen koira ja enemmän vapaa-aikaa harrastamiseen. :)
On kyllä hauska lukea monestakin blogista samaista haastetta. :)
PoistaAgility on kyllä mukava harrastus. :) Oon aiemmin harrastanut sitä Nellan kanssa ja Nella kyllä tykkäs tosi paljon, oli ihan hyväkin siinä. Nyt kuitenkin ajattelin aloittaa treenaamaan Ninniä, mutta saa nähdä tuleeko tästä mitään. :D potentiaalia tuossa koirassa kyllä olisi, pitäis vaan saada valjastettua se äly ja aktiivisuus oikein. :)
HUH, mua pelottaa jo tän haasteen toteutus.. Yritän huomena alotella niillä kysymyksillä :D
VastaaPoistaTää on kyllä melko haastava haaste :D mut kyllä me tästä selvitään, kun ei oteta liian tosissaan ;)
PoistaOlipas kiva lukea teidän päivästä. :)
VastaaPoistaMun olis kans tarkotus alottaa agility tuon meidän koiruuden kanssa, mutta en tiiä haukkaanko liian ison palan jos alotan sen jo nyt kun aika on niin kortilla muutenkin..vuoden päästä aikaa voisi olla enemmän..
Agility on kyllä kiva harrastus :) Mutta ehkä tosiaan kannattaa aloittaa sellaisena ajankohtana, kun siihen ehtii keskittyä eikä treeneihin lähteminen ole "pakkopullaa" kaiken kiireen keskellä. :)
PoistaKyllä ne nopeasti palautuu mieleen! Koiralle siis ne agility jutut. :D Olen kyllä huomannut saman, että juoksujen jälkeen saa aina muistutella koiraa. Sekä juoksut nyt vaikuttaa muutenkin innokkuuteen ym. Mutta agilityssa tuntuu, että aina kun yksi asia alkaa sujumaan, mennään jossain takapakkia. Mutta haastetta, sitähän täytyy olla! Mukavan kuuloinen päivä teillä ollut! :)
VastaaPoistaNo toivotaan että palautuu opittu mieleen. :)
Poista