Aamulla kun heräsin, juttelin nalleille, jotka roikkuu mun sängyn päällä. Äiti ei oikein jaksanut nousta, joten höpöttelin hyvän aikaa itsekseni. Tarjosin myös tuttia koiralle, joka nukkuu aina mun vieressä, mutta se ei halunnut sitä. Lopulta äitikin jaksoi nousta ja lähdettiin aamupalalle.
Aamu |
Kun oltiin kaikki syöty aamupala, lähdettiin ostamaan ruokaa. Mä nukuin koko menomatkan ja heräsin vasta kaupassa.
Kun tultiin kaupasta kotiin, äiti syötti minulle kasvissosetta. Ruokailun jälkeen menin ulos vaunuihin nukkumaan ja nukuin kaksi ja puoli tuntia!
Ruoka |
Päivä |
Sillä aikaa kun minä nukuin, iskä ja äiti oli laittanut tänään minulle ostamansa vauvakeinun kattoon kiinni. Ne osti mulle tuollaisen ihanan pinkin keinun, vaikka äiti pohti, että mitäs jos minä saan joskus veljen. Iskä sanoi siihen, ettei se haittaa, vaan hän näyttää sitten kuvan omasta ralliautosta ja kypärästä, jotka oli teipattu pinkeiksi. Tykkäsin keinusta tosi paljon! Äiti sanoi, että keinussa saisi oikeasti keinua vasta kun on 10 kuukautta vanha, mutta minä sain tuollaisen tyynyn selkäni taakse, että pystyn istumaan siinä paremmin.
Illalla äiti meni Ninni-koiran kanssa agilityyn ja isi meni katsomaan jääkiekkoa. Minä menin mummin ja papan luokse siksi aikaa.
Kun tultiin kotiin, söin iltapuuron ja -maidon ja menin sänkyyn näiden minun tärkeimpien unilelujen kanssa.
Huomenna taidan antaa taas äidin kirjoittaa itse. :) Hyvää yötä!
Apua ihana postaus ja ihanat noi kuvat vaavin silmin :)
VastaaPoistaKiva kuulla :)
PoistaOlipas ihana postaus. :)
VastaaPoistaKiva että tykkäsit :)
PoistaEikä, ihana tuo pinnikuva! :) Ja keinunkin on Lotta saanut, vau! :)
VastaaPoistaHeh, pinni ei kyllä vielä pysy päässä, mutta olihan sitä testattava. :D ja keinu on ihan Lotan suosikki tällä hetkellä :)
Poista