Klo 8-9 syödään aamupuuro hedelmä- tai marjasoseella. Puuro ei aluksi meinannut maistua, mutta kun teen siitä löysempää, niin hyvin uppoaa. Yleensä seassa on ollut luumu-, mango- tai päärynäsosetta, tai kuningatar hilloa.
Päiväunien jälkeen noin klo 13-14 syödään kasvissosetta. Parhaiten maistuu peruna-porkkana ja peruna-bataatti, porkkana-bataatti ei jostain syystä oikein maistunut. Tänään testattiin kesäkurpitsa-parsakaali-porkkanaa, jota tein eilen meidän ruuasta ylijääneistä tarpeista. Eilen kun sitä tein, oltiin molemmat Jonin kanssa sitä mieltä, että itse ei ihan ensimmäisenä tulisi sitä syötyä, sen verran pahalta haisi ja näytti... :D Lotalle kuitenkin maistui alun epäilevän ilmeen jälkeen oikein hyvin.
Iltapäivällä saatetaan syödä vielä pelkästään hedelmä- tai marjasosetta. Yleensä oon tässä kohtaa sit antanut maisteltavaksi jonkun uuden maun, joka myöhemmin sekoitetaan puuroon.
Ja sitten vielä iltapuuro klo 19-20. Nyt kun tuota puuroa alkaa upota enemmän, niin yösyömiset on vähentyneet ainakin yhdellä, jes! Tosin edelleen kyllä heräillään useamman kerran, mutta ainakin nyt muutamana viime yönä maitoa on syöty vain kahdesti.
Näiden lisäksi sitten tietenkin juodaan maitoa joka välissä, varsinkin ennen päivä- ja yöunia.
Toistaiseksi oon reissuun/kylään ottanut vielä mukaan pelkästään maitoa, mutta kai se on pikkuhiljaa otettava soseetkin mukaan. On vaan ollut jotenkin niin helppoa mennä pelkällä maidolla, mutta ehkäpä mä opin tuohon sosetouhuunkin vielä. Puhtaita vaatteita pitää varmaan ainakin muistaa pitää mukana... ;)
Tänään kävin vihdoin ostamassa uuden sauvasekoittimen hajonneen tilalle, kun ne Prismassa niin sopivasti oli alennuksessa. Alkoi nimittäin mennä hermot siihen, että blenderillä soseuttaessa kevyitä ruokia kuten bataattia tai kesäkurpitsaa, kaikki ei painu sinne alas ja jää hirveitä kökköjä, jotka Lotta sitten syödessä sylkee ulos. Mutta nyt on taas kunnon välineet soseiden tekoon. :)
Meillä syömiset sujuu suunnilleen samalla kaavalla. Ilahduttavaa on myös huomata, että päiväänkin on tullut jonkinlainen rytmi kiinteiden jälkeen :)
VastaaPoistaJoo tuo on kyllä ihan totta, että päivä rytmittyy kiinteiden myötä paremmin :)
Poista