sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Jännittävä lauantai

Lauantai aloitettiin taas vauvauinnilla. Lotta oli varsin pirteä ja polskutteli innoissaan punaisen ankan perässä. Tällä kertaa tehtiin kannusukellus, eli ensin laskettiin vettä päähän ja kun silmät ja suu oli supussa, vetäisin minä Lotan veden alle ja heti pintaan. Hienosti meni! Tämän jälkeen Lotta väsähti ja lähdettiin suihkuun 20 minuutin uiskentelun jälkeen.

Uimahallilta mentiin suoraan minun vanhempieni luokse, jossa olivat käymässä myös isoveljeni avovaimonsa kanssa. Päivän aikana Lotta ei oikein malttanut nukkua kunnolla, vaikka meillä oli vaunutkin mukana ja Lotta sai nukkua ulkona. Lotta siis jaksoi olla pirteä suhteellisen lyhyitä aikoja, kunnes unihiekka alkoi taas kutittaa silmiä. Mummilassa sattui myös hieman ikävämpi välikohtaus. Joni keinui keinutuolissa Lotta sylissään, kun keinutuoli yllättäen meni rikki ja Joni kaatui selälleen lattialle. Itse olin eri huoneessa, kun kaatuminen tapahtui ja äänen perusteella luulin, että jotain oli vain tippunut lattialle. Muiden reaktioiden perusteella kuitenkin tajusin, että oli tapahtunut jotain pahempaa ja pinkaisin olohuoneeseen. Siellä Joni makasi lattialla keinutuolin säpäleiden keskellä ja Lotta vieressä. Lotta räjähti kovaan itkuun ja ensimmäisenä paikalle ehtinyt veljeni nappasi Lotan lattialta ja antoi minulle rauhoiteltavaksi. Kaikeksi onneksi ainoastaan keinutuoli kärsi vahinkoja. Toki Jonikin hieman satutti kylkeään ja polveaan, mutta pahemmilta vammoilta säästyttiin. Lotan Joni oli saanut pidettyä sylissään suojassa ja laskenut lattialle suojaan. Lotta rauhoittuikin suhteellisen nopeasti. Mutta kyllä säikäytti! Välikohtaus oli mielessä vielä nukkumaan mennessä ja olen todella iloinen, ettei Lotalle tai Jonille käynyt mitään. Keinutuoli nyt kyllä on entinen, mutta niitä taitaa onneksi saada uusia.

Katseltiin vanhempieni luona meidän lapsuuden kuvia ja otin minun vauvakuvista kuvia itselleni. Tarkoitus olisi vähän vertailla, onko Lotta yhtään minun tai Jonin näköinen, vai ainoastaan itsensä. Jonin vauvakuvia jos toivottavasti viikon päästä hänen vanhemmillaan käydessämme saisin, niin teen sitten postauksen, jossa paljon vauvakuvia. :) Tässä pientä esimakua, eli minä pienenä.


2 kommenttia:

  1. Heti on tunnistettavissa samaa yhdennäköisyyttä sinussa ja Lotassa! :)

    Voi, onneksi ei käynyt pahasti! Tuossahan olisi voinut käydä vaikka mitä. Mutta onneksi pelkkä säikähdys riitti. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, eikä kaikelta tosiaan pysty suojelemaan.. Onneksi kuitenkin Lotta oli turvallisissa käsissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän asti kaikki on nähneet Lotasta vain Jonin suvun piirteitä, mutta kyllä noista mun vauvakuvistakin löytyy samaa näköä. :)

      Niinpä, olisi voinut käydä vaikka miten huonosti mutya onneksi selvittiin säikähdyksellä! Jonikin pohti sitä, kuinka yleensä kaatuessa ottaa käsillä vastaan mutta nyt automaattisesti vain kaappasi Lotan tiukasti syliin turvaan.

      Poista