tiistai 25. maaliskuuta 2014

Haaste päivä 7

Huomasin tänään, että tää haasteen tekeminen alkaa kyllästyttää, kun ei oikein jaksanut ottaa kuviakaan... Kyllästyttääkö teitä jo lukea näitä? Mulla on kuitenkin vielä pari ideaa haasteen toteuttamiseen, joten ainakin nyt vielä muutaman päivän tätä jatkan. :)

Ensimmäisenä aamulla Lotta pääsi kylpyyn ensimmäistä kertaa joululahjaksi saamiensa ankkojen kanssa. Ankoilla vaan oli niin painavat hatut, ettei ne pysyneet pystyssä.

Aamu

Aamupäivä puuhasteltiin kotona ja sitten suunnattiin kaupoille. Ostettiin meidän olkkariin kaihtimet ikkunoihin, kun mua alkoi ärsyttää, kun aurinko aina sokaisee ja illalla ulkoa näkee suoraan sisälle. Eipä näe enää. :) Joni meni sitten kaupunkiin tapaamiseen ja minä ja Lotta suunnattiin meidän ensimmäiseen muskariin. Myös ystäväni T poikansa E:n kanssa tulivat musisoimaan ja Lotta sai hirveän vierastuskohtauksen nähdessään T:n. Ja sama huuto muskarin vetäjälle. Onneksi Lotta kuitenkin rauhoittui pian ja katseli sitten innoissaan muskarin vetäjää, joka lauloi ja soitti kitaraa. Ei paljon äidin laulut kiinnostaneet. :D

Päivä

Nyt kun Lotta saa luvan kanssa istua, ei se enää riitä, vaan pitäisi seisoa koko ajan. Niinpä muskarissakin kun olisi pitänyt istua sylissä heijattavana, Lotta vääntäytyi väkisin seisomaan. Niinpä Lotta sitten heilui seisaaltaan. Lotta on muskarin vanhin ja ilmeisesti käyttäytyi sen mukaan. :D

Muskarin jälkeen käytiin vielä T:n ja vauvojen kanssa lenkillä, jonka jälkeen tulin ruokakaupan kautta kotiin. Kotona Lotta sai maistella sormiruokana kukkakaalia, porkkanaa ja banaania. Tänään homma sujui paremmin kuin eilen, sillä eilisen jälkeen olin jo hautaamassa koko sormiruokailun. Annoin eilen Lotalle kukkakaalia, porkkanaa ja omenaa, joista Lotta valitsi ensimmäisenä omenan. Ei aikaakaan kun Lotta oli saanut omenasta palan irti ja se oli kurkussa. Onneksi sain palan helposti pois Lotan kurkusta, mutta kyllä ehdin jo ajatella, ettei ikinä enää. Tänään homma sujui kuitenkin jo hienosti ja porkkanasta saatuja palasia pyöriteltiin hetki suussa ja sylkäistiin sitten banaanin tieltä pois.

Ruoka

Päivän kuva

Koirat kyttäsi tietenkin vieressä koko ajan, josko heillekin olisi jotakin tarjolla.

Tärkeintä

Naama ja hiukset

Ilta ollaankin taas vietetty rennosti kolmestaan. Lotta möyri lattialla ja saipa Ninnin tassusta kiinni.


Pakko muuten laittaa tähän vielä kuva eiliseltä, kun neitokainen repi sukan jalastaan ja katseli sitten ympärilleen sukka suussa. :D

Namnam...

6 kommenttia:

  1. Ihana tuo vika kuva! :D
    Kyllähän näitä on mielenkiintosta lukea, mutta aika turhauttavaa tosiaan tehdä :D Ite oon nyt kirjottana joinain päivinä jotain muuta, niin ei oo pelkkää meidän tylsää arkee missä ei tapahdu mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon huomannut, että vaikka kaikki valittaa kuinka työssä heidän arki on ja kuinka kukaan ei varmaan jaksa lukee näitä, niin musta ainakin on kiva lukea muiden haastepäivistä! :) Mutta tää tekeminen on tosiaan aika haastavaa... :D

      Poista
  2. Toi sukkakuva! En kestä kuinka sulonen :) T. Heidi

    VastaaPoista
  3. Apua kuinka ihana tuo vika kuva. ♥ Ja ihania koiruleita sulla. :)
    Mä oon tykänny lukea teidän päivistä. :)

    VastaaPoista