torstai 13. maaliskuuta 2014

Tylsä viikko

Alkuviikko ollaan oltu vaan kotona ja meillä on ollut niin tylsää, etten ole käynyt blogiinkaan kirjoittamassa. Tänään ollaan kuitenkin vähän puuhailtukin, joten täältä pesee kuulumisia!

Lotalla on taas ollut joku sylikausi, eikä lattialla viihdytä kovinkaan pitkään. Eilen heitin Lotan selkään ja hyvinhän tuo tuntui viihtyvän, vaikka itseä hieman jännittikin, pysyykö se siellä.


Lakananvaihto kesken... :D No, Lotta liinassa sain nekin vaihdettua. :)

Tänään käytiin vauvapiirissä tekemässä ruokaa. Itse tosin vahdin vauvoja ja maistelin ruokaa, en tehnyt. Vauvapiirissä oli siis tänään Martat käymässä ja kokattiin ruokaa vauvoille ja aikuisillekin. Itselle mieleen jäivät avokado-banaani, porkkana-aprikoosi ja kana-kasvissose sekä leipä. Hyviä oli kaikki! Lotta ja E taas vähän silittelivät toisiaan ja Lotta jälleen nappasi E:n käden omaansa ja laittoi suuhunsa..






Vauvapiiriin jälkeen käytiin hakemassa meille varattuna ollut pehmuste syöttötuoliin sekä aurinkolasit. 




Jonilla loppui eilen työt siellä kaukana, joten nyt toivottavasti meidänkin elämä normalisoituu ja Jonikin ehtii touhuta Lotan kanssa. Lotasta on kyllä kehkeytymässä kunnon isin tyttö, niin kovasti aina esittelee taitojaan isille ja katsoo perään. :)

8 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja ihana tuo pehmuste. :)

    Meidän pikku S:llä on myös joku sylikausi menossa. Mitään ei oikeen pysty tekeen kun toinen roikkuu kuin apina kaulassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noita sylikausia tuntuu tulevan ja menevän, just kun alkaa näyttää siltä, että toinen malttaa viettää aikaa lattiallakin niin taas roikutaan sylissä. :D

      Poista
  2. Makeet lasit neidillä! :) Meilläkin on sylikausi -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinnekin sylikauteen ja muuhunkin kiukkuamiseen. <3

      Lasit on kyllä makeet! Ja todellakin tuli jo tarpeeseen, raukka tunki käsiä koko ajan naamalle kun aurinko osui silmiin.

      Poista
  3. Tsemppiä sylikauteen! Hivenen rasittavia vaiheita, mutta onneksi menevät aika pian ohi. :)

    Ihana selässä kiikkuja siellä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mä just mietin itsekin että ei taida olla kauaakaan kun viimeksi valittelin sylissä roikkujaa ja ehtihän se tuossa välissä viihtyä lattiallakin. :)

      Poista
  4. Meillä myös on meneillään sylikausi. :D taitaa olla yleinen trendi.. :D

    VastaaPoista