Aamu aloitettiin tänään taas uimisella. Tällä kertaa meillä meni oikein hyvin, eikä Lotta vaikuttanut lainkaan itkuiselta. Kunnes toinen vauva itki ja Lotta seurasi perässä. Ankan voimin päästiin kuitenkin tilanteen ohi ja tänään onnistui jopa kannutus! Vettä valutettiin Lotan päähän, jolla testattiin siis sukellusrefleksiä. Hyvin toimi ja Lotta laittoi suun suppuun. Vartin Lotta jaksoi hienosti olla ja kun väsy taas iski, lähdimme pois. Suihkussa Lotan silmät seisoi päässä ja tyttö oli viittä vaille unessa. Pukuhuoneessa Lotta kuitenkin intoutui juttelemaan ja ensimmäistä kertaa ei tarvinnut pitää tyttöä sylissä, vaan viihtyi kaukalossa sen aikaa, kun minä puin ja Lottakin saatiin puettua ilman huutoa. Tästä kerrasta jäi siis kaikin puolin hyvä mieli ja tämä valoi uskoa siihen, että uiminen rupeaa sujumaan aikaisesta ajankohdasta huolimatta paremmin.
Tultiin kotiin aamupalalle ja lähdettiin mun vanhempien luo. Mummilassa oli myös Lotan molemmat enot ja toisen avokki. Lotta vetäisi alkuun parin tunnin unoset, taisi uinti uuvuttaa pienen. :)
Unien jälkeen Lotta ihmetteli, mihin hänet oli taas tuotu ja miten paikalla oli niin hirveän paljon ihmisiä. Pian Lotta pääsi sylittelemään moneen syliin ja hymyili ja jutteli. Lattiallakin käytiin harjoittelemassa ryömimistä.
Nukkumaan ei sitten taas olisi millään malttanut ruveta, vaikka unihiekka kutitti jo silmissä. Nukahtihan tuo lopulta hetkeksi, jonka jälkeen jaksoi taas töhöttää. Seuraavat unet otettiinkin sitten kotimatkalla ja vaikkei olla kauaa kotona oltukaan, niin taas väsyttää. Taisi olla raskas päivä.
Uinti on vauvoille rankka laji! =)
VastaaPoistaNiin tuntuu olevan :)
Poista