Vauva ja lemmikkieläimet

Eilisestä "Lotta & Ninni"-postauksesta tuli mieleen aihe, jota tuli itse paljon mietittyä raskausaikana. Nimittäin se, miten arki tulee sujumaan, kun talossa on vauva, kaksi koiraa ja kissa. Päällimmäisenä oli tietenkin huoli, ettei eläimet vaan tee vauvalle mitään. Meidän koirat on vajaa 20 kiloisia ja erittäin eloisia, säntäilevät ja hyppivät sinne tänne ja voisivat helposti aiheuttaa pahaakin jälkeä pienelle vauvalle. Kissa taas on ihan oma lukunsa: ei ehkä ole vaarallinen kokonsa puolesta (paitsi Nuppu voi olla, se kun on "vähän" pulska...), mutta luonteeltaan varsin pirullinen ja tietenkin etsii lämmintä pesäpaikkaa, joka saattaisi löytyä pahimmassa tapauksessa vauvan päältä. Koirien käytös mietitytti senkin takia, että molemmat koirat ovat erittäin paljon minun perääni. Nella mulla oli jo ennen kuin tapasin Jonin ja vaikka Ninni ollaan otettu yhdessä, seuraavat molemmat koirat minua joka paikkaan. Pelkäsin, että koirat tulevat vauvasta mustasukkaiseksi ja alkavat oireilla.

Kun Lotta (tai Mymmeli) tuli sairaalasta kotiin, otin ensin koirat ulkona vastaan ilman vauvaa, jotta ne saivat purkaa ikäväänsä. Koirat olivat Lotasta kovin kiinnostuneita ja ensimmäiset päivät tunkivat vauvan mukana joka paikkaan. Hetken jo pelkäsin, että Ninni, jolla oli ollut juoksut vähän aiemmin, tulisi valeraskaaksi, koska suhtautui vauvaan hieman turhan omistavasti. Alun jälkeen molemmat koirat kuitenkin tajusivat, että vauva on minun ja antoivat meille hieman tilaa. Kissa puolestaan ei ensimmäisten päivien aikana ollut juurikaan kiinnostunut vauvasta. Jossain vaiheessa kävi vähän haistelemassa ja saattoi tulla viereen istumaan ja kyttäämään. Kissaa en uskaltanut jättää vauvan kanssa samaan huoneeseen keskenään. Vaikka onneksi nuo meidän koirat antaa hyvin kyytiä kissalle. ;)

Sitten tuli aika, kun Lotta alkoi viettää aikaa lattialla. Pelkäsin, että koirat tallaavat Lotan päälle leikkiessään. Käsken kyllä koirat aina kauemmas leikkimään, mutta väistämättäkin ne kulkevat välillä Lotan vierestä. Tai päältä. Ovat kuitenkin osanneet hienosti väistää (paitsi Ninni eilen...). Nella toi jossain vaiheessa Lotalle leluja leikkiä varten, mutta taisi tajuta, ettei pienestä vielä ole leikkijäksi.

Nuppu jatkoi kyttäämistä hieman etäämmältä.

Lotta kiinnostui koirista heti kun jotain näki. Aluksi ei tietenkään silmät pysyneet koirien perässä, mutta pää kääntyi kuitenkin siihen suuntaan, johon koirat oli menneet. Nyt koirille hymyillään ja naureskellaan ja puhutaankin. Koirat vaan tuijottaa takaisin, mutta se ei Lottaa haittaa. :)

Mustasukkaisuuttakin koirilla oli. Lelu tuotiin aina sille ihmiselle, kenen sylissä vauva oli. Pahinta taisi kuitenkin olla se, kun tuli vieraita, jotka tietenkin menivät heti katsomaan vauvaa ja koirat jäivät vaille huomiota. Tai no, en tiiä miten hyvin nuo pystyy jättämään huomiota vaille, kun hyppivät ja pomppivat niin, ettei oikein voi olla huomaamatta... Nyt nämä kummatkin tavat on jo tasoittuneet, enkä kyllä huomaa enää merkkejä mustasukkaisuudesta.

Olin ihan varma, että Ninni vie kaikki Lotan lelut. Nyt ollaan kuitenkin ilmeisesti kielletty Ninniä niin monesti, ettei se enää edes yritä. Uudet lelut käy kyllä haistelemassa, muttei ota niitä itselleen. Paitsi tuosta puhuvasta koirasta Ninni tykkää, se käy aina painelemassa sitä ja ihmettelee, kun lelu puhuu. :D

Elämä vauvan ja lemmikkien kanssa on sujunut paremmin, kuin osasin odottaa. Nyt tietenkin pelkään taas seuraavaa vaihetta, eli sitä, kun Lotta lähtee liikkeelle. Koirilla on nimittäin tapana juosta kissan perässä ja keilata se, ja vähän pelkään, että tekevät saman Lotalle. Mutta ehkäpä me löydetään keinot liikkumisenkin suhteen ja pärjätään hyvin, koska hyvinhän me ollaan ratkaistu ongelmat tähänkin asti. :)

Sitten tähän päivään. Aamu alkoi mulla vielä eilistäkin huonommin, nimittäin migreeni palasi ja paljon pahempana. Oksensin kolme kertaa, yhden vielä niin, että olin syöttämässä Lottaa ja jouduin siitä kesken juosta vessaan. Onneksi Lotta heräsi muutenkin ja höpötteli itsekseen sängyssä niin kauan, että mä olin taas tolpillani. Olo oli kuitenkin aivan järkyttävä, enkä tiennyt, kuinka tulen Lotan kanssa pärjäämään. Onneksi isäni pääsi avuksi ja mä sain pötkötellä aamupäivän peiton alla. Olo alkoi helpottaa ja päästin isäni töihinsä. Kävin lääkärissäkin, josta sain samaa lääkettä kuin mulla on, mutta tuplavahvuudella. Ja ah, se auttoi! Ei jyskytä enää. Tietenkin pää ei tunnu ihan omalta vielä, enkä kauheesti uskalla mitään puuhastella, mutta ei ainakaan koko aikaa okseta ja kivistä. Toivottavasti tää nyt oli tässä, en halua huomenna herätä samaan.

Lotta on ollut tänään taas tosi iloinen ja reipas. Papan kanssakin vaan naureskeli ja lääkärissä oli hienosti mukana. Varpaat on nykyään pop ja niitä kurkotellaan koko ajan. Sisustustarraeläimiin yritetään tarttua ja nyt oon pari kertaa nähnyt, kun oon jättänyt Lotan sänkyynsä nukahtamaan, niin juuri ennen unta Lotta yrittää ottaa reunapehmusteen kuvaa käteensä. Hassu! <3

Tällä hetkellä muuten Lotan lempilelu on joululahjaksi saadut pehmopalikat. Niistä on vaikea saada otetta, mutta lattialla vaan tuijottaa palikkaa ja se pitää laittaa lähelle niin, että Lotta ylettyy siihen. Ja tietenkin se pyörähtää heti kauemmas... Ehkä  Lotta ajattelee, että äidilläkin pitää olla jotain tekemistä. ;)