Sairastaminen vauvaperheessä ja vauvakuume

Siitä asti, kun Lotta syntyi, oon kauhulla odottanut sitä, että mä oon kipeä ja itseni lisäksi pitäisi jaksaa pitää huolta Lotasta. Tässä tän parin kammottavan migreenipäivän aikana oon miettinyt, miten "ikävää" on, että vauvanhoidosta ei voi ottaa sairaslomaa. Tänä aamunakin sen jälkeen kun olin oksentanut, olin ihan kuollut ja olisin halunnut vaan hautautua sänkyyn loppupäiväksi, ilman minkäänlaisia häiriötekijöitä. Mutta kun on vauva talossa, ei voi jäädä itse sairastamaan. Mietin jo eilen, pyydänkö apua ja samalla harmittelin sitä, ettei Jonin ole mahdollista tulla kotiin kesken työpäivän. Tänään olon ollessa pahempi päätin, että ainakin kysyn apua, koska tiesin, etten pysty keskittymään Lottaan kunnolla. Oon tosi iloinen, että sain apua ja pystyin lepäämään, en oikeasti tiedä, miten olisin jaksanut ilman sitä. Tuntui tosi pahalta, kun vein iloisen ja nauravaisen Lotan hoitopöydälle ja Lotta katsoi minua. Hymy hyytyi samassa hetkessä ja Lotta jäi tuijottamaan. Näytin varmasti ihan kauhealta ja tietenkin Lotta ihmetteli, mikä äidillä on kun en hassutellut samalla tapaa kuin yleensä. Onneksi siis Lotta sai papasta seuraa ja minä sain levätä. :)

Tässä oksennusten lomassa vauvakuumeeni sai kyytiä. Pelottaa ajatellakin, minkälaisia mun päivät olis jos tulisin nyt raskaaksi ja kärsisin vaikka kovasta pahoinvoinnista. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin huolehtia myös Lotasta. Ajattelin, että suosiolla unohdan nyt kuumeilut kunnes Lotta on niin iso, että osaa toimia itsekin. Edes jollakin tasolla. Mutta mitä tapahtuikaan? Joni laittoi viestin, että hänen kaverinsa, jotka saivat myöskin esikoisensa viime vuonna, odottavat nyt toista lasta. Kuume pomppasi jälleen taivasiin! Uskomatonta! Muutama tunti sitten olin valmis hautaamaan vauvahaaveet useaksi vuodeksi ja nyt en taas malta odottaa, että saan vauvamahan. No, ehkä mä kuitenkin pidän vielä nuo oksennukset mielessä vähän aikaa... ;)