maanantai 14. lokakuuta 2013

Sunnuntai

Mymmeli nostelee kovasti jo päätään ja pitää sitä aika pitkäänkin ilmassa. Tässä eilistä niskajumppaa, ja pitäähän sitä sitten välillä levätäkin. :)



Tänään aamu aloitettiin taas juttelemalla eläimille vaipanvaihdon aikana.


Mymmeli katseli maailmaa niin aktiivisesti, että päätin kokeilla mitä hän tuumaa leikkimatosta. Ei oikeastaan tajunnut roikkuvista leluista mitään, mutta musiikkia oli kiva kuunnella. Koirat asettui maton viereen vahtimaan leikkejä.



Aamupäivällä käytiin koko perheen voimin vaunulenkillä. Joni lykki Mymmeliä vaunuissa ja mulla oli koirat. Ja siis me päästiin eteenpäin, vaikka oli molemmat koirat mukana! Ihmeellistä! Ihan vielä en kuitenkaan yksin uskaltais vaunujen ka molempien koirien kanssa lähtee, eli jatketaan treenejä yksi koira kerrallaan. Jälleen kerran Mymmeli jätettiin kotiin tullessa vaunuihin nukkumaan, mutta ei ehditty kuin tyhjentää kissan hiekkalaatikko, kun Mymmeli ilmoitti, että hänhän ei paikoillaan olevissa vaunuissa nuku. Sisälle tultaessa nukahti sitten kuitenkin taas saman tien Jonin syliin.

Iltapäivällä ystävämme kera poikansa ja kummityttömme kävivät kylässä. Ja voi ei miten paljon parin viikon päästä vuoden täyttävä kummityttömme oli kasvanut! Mymmeli sai lahjaksi nämä lakanat, joista äiskä olikin vähän jo haaveillut. ;)


Illalla yllätysvierailulle tulivat minun vanhempani ja pikkuveljeni. Tällöin Mymmeli päättikin pistää pystyyn oikein kunnon huudot. Väsytti ja nälätti mutta ei malttanut syödä eikä nukkua. Lopulta molemmat tarpeet saatiin tyydytettyä ja sen jälkeen olikin loistava aika tehdä kunnon selkäkakat. Vai pitäisikö sanoa kainalokakat, koska lapsi oli kainaloitaan myöten sotkussa. Nyt on kuitenkin kaikki hyvin ja Mymmeli nukkuu isin kainalossa. Seuraavaksi lähdetäänkin yrittämään pinnasänkyyn siirtymistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti