Kiukkua ja vauvapiiri

Eilen ei sitten nukuttu. Aamulla Mymmeli oli taas kovin virkeä ja jaksoi jutustella leikkimaton leluille sen aikaa, että äiti sai aamupalan syötyä. Sen jälkeen neiti alkoi olla jo väsynyt, muttei millään malttanut nukahtaa. Niinpä me lähdettiin koirien kanssa kävelylle ja vaunuissa olikin hyvä nukkua se vajaa tunti, jonka lenkki kesti. Äiskällä oli taas vähän haastetta, kun tiet oli veden peitossa, jonka alla oli milloin loskaa ja milloin jäätä. Ei meinattu päästä ylämäkeä ylös, kun jalat lipsui koko ajan, ja sitten toisaalta alamäkikään ei ollut ihan mikään helpoin kun pitoa ei tainnut olla kuin koirien tassuissa.

Kotiin kun päästiin, ei unista taas ollut tietoakaan. Koko loppupäivän Mymmeli nukahti pariksi minuutiksi ja heräsi huutamaan. Ja missään muuallahan ei taas voinut olla kuin sylissä. Sen hetken sain Mymmelin rauhoittumaan sitteriin, että sain oman ruuan lämmitettyä. Ja sitten syötiinkin niin, että maitolasi oli mulla jalkojen välissä, Mymmeli sylissä ja lautanen vieressä. Hieman oli haasteita saada suht vetelää perunamuusia ja kastiketta suuhun asti, mutta tuli kuitenkin maha täyteen. Joni toi töistä tullessaan mulle pelastuksen: ostettiin Jonin työkaverilta Manduca ja siellä Mymmeli viihtyi ihan hyvin ja mä pystyin samalla tekemään ruokaa. :)

Pitihän sitä sitten kuitenkin ottaa vielä pienet iltaraivot. Mun äiti tuli taas sopivasti käymään ja kanniskelemaan Mymskiä vähäksi aikaa, mutta meno vain paheni ilta kohti. Kun yritettiin mennä nukkumaan, nukahti Mymmeli taas pariksi minuutiksi ja sen jälkeen huusi entistäkin kovempaa ja kauemmin. Noin kolmen tunnin päästä nukahti ensin vilttiin käärittynä ja nukkuikin pidemmän hetken Jonin sylissä, jolloin jo luultiin että nyt onnisti. Ehei. Sama jatkui. Sen jälkeen nukahti mun kylkeen meidän sänkyyn ja kohta taas alkoi huutamaan. Lopulta nukahti mun kainaloon. Mä heräsin puolittain aamuyöllä ja jostain syystä luulin, että mulla on reppu kainalossa. Irroittauduin "repusta" ja käänsin kylkeä. Samalla Mymmeli alkoi potkia mua selkään ja tajusin, ettei mulla mitään reppua ollut kainalossa ollut, vaan Mymmeli. Vaikkakin ihmettelin, miten se vieläkin on siinä eikä omassa sängyssään. 

Aamulla vietiin Joni töihin ja ehdittiin tulla vielä kotiin syömään ja vaihtamaan vaippa ennen kuin lähdettiin seurakunnan järjestämään vauvapiiriin. Tää oli meidän eka kerta, vaikka piiri on pyörinyt jo kuukauden. Ajattelin, että sieltä voitais saada uusia kavereita, jotka on samassa tilanteessa, mutta ei nyt ainakaan vielä onnistanut. Yksi asia, mistä en itsessäni pidä on se, että oon liian ujo. Nuorempana olin vielä paljon ujompi ja kyllähän mä esim kassalla työskennellessäni omaksi yllätyksekseni juttelin kaikenlaista tuntemattomienkin kanssa. Ylipäätään työelämä on kyllä vienyt mua asiassa eteenpäin. Mutta sit varsinkin kun jonkin aikaa pyörii vaan tutuissa ympyröissä, alkaa uudet tilanteet pelottaa. Esim kun keväällä vaihdoin töissä osastoa ja siellä mun piti opetella ajamaan keräilykoneella, mä jouduin hirveenä vakuuttelemaan itselleni, että kyllä mä osaan sitä ajaa. Vaikka oon teininä huristellut mopolla ja nytkin jo monta vuotta autolla. Ja eihän sitä ollut vaikea ajaa, jotenkin vaan luotto itseeni häviää kovin herkästi. Ja nyt sit taas nää uudet tilanteet. Huomasin illalla Mymmelin raivotessa yrittäväni keksiä syitä sille, ettei voitaisikaan mennä vauvapiiriin: Mymmeli kiukkuaa ja on väsynyt jne. Sama jatkui aamulla kunnes pakotin itseni ajattelemaan, että ehkä se voi olla ihan mukavaa. Ja mitä mä pelkäsin tässä vauvapiiriin menossa? Etten tiedä, mennäänkö paikkaan yläkerran vai alakerran ovesta, että saako siellä imettää kesken kaiken, entä jos Mymmeli vaan huutaa tai jos joudun imettämään ja alkaa rintaraivarit ja huuto? Jep, naurettavaa... Oon myös tosi huono alkamaan jutella uusien ihmisten kanssa. Jos mulle jutellaan niin sit saatan kyllä ruveta ihan itsekin puhumaan, mutta se vaatii siltä toiselta osapuolelta aika paljon, koska mä oon ehkä jollain tavalla passiivinen noissa tilanteissa. Ja hei, nytkin yhteinen puheenaihe olisi ollut aika ilmeinen... Kyllähän mä siellä muutaman sanan vaihdoin parin tyypin kanssa, mutta ei sen enempää. Tää piirre itsessäni saa mut joskus raivon partaalle, en haluaisi olla tällainen pelkuri. Ja mä todella toivon, että Mymmeli perii Jonin sosiaalisuuden eikä mun ihmispelkoa.

Ja miten meillä sitten meni vauvapiirissä? Kuten kuvastakin näkyy, Mymmeli nukkui. Pari kertaa heräsi, mutta nukahti sylissä uudestaan. Mymmeli oli nuorin siellä ja muiden vauvat leikki ja kiljui matolla.

Vauvapiiriin jälkeen kävin hakemassa fb kirppikseltä ostamani topphaalarin Mymmelille. Haalarin saa pussiksi, niinkuin se kuvassa on, tai lahkeelliseksi.

Tässä välissä alkoi kaukalosta taas
kuulua sen verran äkäistä itkua, että taas harrastettiin autossa imettämistä, koska oltiin vielä menossa ruokakauppaan.

Pian kotiin tultuamme Jonin vanhemmat tuli käymään ja toivat tullessaan meille uuden pöydän. Nyt on sitten uudet tuolit ja pöytä ja päästiin eroon niistä kissan tuhoamista, jee!

Tänään hain postista tilaamani kuvat Mymmelistä ja kun ne laittoi seinälle hääkuviemme viereen, näyttää noi hääkuvat aivan säälittäviltä. :D Joutuukohan niistäkin tilaamaan isomman version...

Loppuilta onkin sitten mennyt Mymmelin välillä huutaessa ja välillä nukkuessa. Onneksi kuitenkin toisin päin kuin eilen, eli huuto kestää vain hetken ja uni pidempään. Toivotaan vaan, että myös nukkumaan päästäisiin hieman eilistä helpommin...