Eilen hypättiin Lotan kanssa mun äidin kyytiin ja lähdettiin käymään meidän mummolassa. Lotta oli aluksi hieman kummissaan ja katseli tarkasti isomummoaan ja isoenoaan, mutta löysi pian itselleen kaverin, nimittäin kissan. Kissa pelkäsi aluksi Lottaa, mutta lopulta uskalsi tulla nenä Lotan nenää vasten. :) Kissa ei kuitenkaan tykännyt Lotan tavasta silittää ja vaihtoi paikkaansa vikkelästi aina Lotan lähestyessä. Välipala maistui hyvin isomummon kahvipöydässä kantoliinasta tehdyssä "syöttötuolissa".
Joni toi eilen töistä lasten ostoskärryn Lotalle. Vielähän tuo on aivan liian iso Lotan leikkiä, mutta kyytiin mahtui hyvin ja Lotta oli aivan innoissaan.
Ostoskärry on varmasti kiva lelu, kunhan Lotta hieman kasvaa, eikä ole jokaisella samanlaista. :) Sitä ennen meidän pitäisikin ostaa Brion taaperokärry, saisi Lotta sen kanssa tepsutella menemään. Kovasti on tyttö nimittäin innoissaan kävelemisestä.
Viime yö nukuttiin todella katkonaisesti. Alkoi itse asiassa jo illalla, Lotta heräili koko illan noin 10 min välein ja vaikka tuli meidän väliin jo melko aikaisin nukkumaan, heräiltiin silti läpi yön. Ehkä tästä johtuen otettiin koko porukka vahingossa reippaan tunnin päiväunet illalla. :D Eipä siinä mitään, mutta kun puoli kuusi herättiin, tuli vähän kiirus, kun Joni piti heittää kaupunkiin puoli seitsemäksi ja sitä ennen mm. syöttää Lotalle iltaruoka, joka sekin siis myöhästyi yli tunnilla. Noo, siitä selvittiin, mutta iltapuuroa ei syöty klo 18 eikä nukkumaan menty klo 19. :D
Tää ilta vaikuttaa valitettavasti samanlaiselta kuin eilinen: Lotta nukahti klo 21 ja oon jo aika monesti käynyt rauhoittelemassa ja kääntämässä neitokaisen takaisin nukkumaan. Myös nukahtaminen oli työn ja tuskan takana, kun koko ajan olisi pitänyt kääntyä ja päästä kiipeilemään sängyssäkin. Sängynpohjakin piti jo laskea alimmalle tasolle, kun eilen päiväunilta herättyään Lotta seisoskeli sängyssään tyytyväisenä ja minä sain melkein sydänkohtauksen mennessäni Lottaa hakemaan...
Huomenna taitaakin olla Jonin nukutusvuoro. ;) Tosin keskiviikkona, kun Joni teki "vain" 11 tuntisen päivän ja ehti jopa kotiin Lotan vielä ollessa hereillä, sujui nukuttaminen iltapuuron syömisen lomassa. :D
Ihania kuvia taas. :)
VastaaPoistaTaitaa tuo seisoskelun/kiipeilyn taito vaikuttaa pienen yöuniin. Meidänkin pikku S:llä oli aikoinaan sellainen vaihe, että öisinkin piti monta kertaa harjoittaa uusia taitoja. Onneksi sen viehätys menee usein nopeasti ohi. :)
Toivotaan, että menisi pian ohi. Aika monesti sai viime yönäkin käydä kääntämässä. Toisaalta se on vähän huvittavaakin, kun jalat ihan väkisin kääntää koko tytön väärin päin eikä voi enää nukkua. :D
Poista