tiistai 27. toukokuuta 2014

Puuhapäivä

Eilen tapahtui jotain ennennäkemätöntä! Lotta nukkui aamulla melkein kahdeksaan asti! Ja sen lisäksi kävi päiväunille kymmeneltä ja nukkui puolitoista tuntia! Tästä riemastuneena toivoin tälle päivälle samaa, mutta klo 6.20 oli tänään aika herätä. Äsken nukkui ensimmäiset unet, jotka kesti vain puoli tuntia... Kahtena edellisenä yönä on myös tapahtunut uusia juttuja. Ei niin kivoja juttuja. Toissayönä viideltä ja viime yönä kolmelta Lotta herää. Rauhoittuu ja torkkuu, kun saa pitää kädestä kiinni. Jos käden ottaa pois, alkaa huuto. Jossain vaiheessa käden saa hivutettua irti Lotan nyrkistä ja hetken istua rauhassa omalla sängyllä. Mutta auta armias jos yritän vaikka vessaan tai juomaan lähteä! Ei käy Lotalle. Molempina öinä oon sitten ottanut viereen, että saa pitää kädestä kiinni ja minäkin saan nukkua. Siinä on mennyt loppuyö ihan hyvin. Mitähän se tämäkin taas on..?

Sitten puuhapäivään. Se meidän seurakunnan vauvapiirihän loppui jo, mutta samalla porukalla päätettiin tehdä treffit Peukkulaan, joka on sellainen lasten leikkipaikka täällä päin. Eihän siellä nämä meidän vauvelit voi ihan hirveästi touhuta, mutta hyvin viihtyivät ja äiditkin sai seuraa. :) Aluksi leikittiin leluilla leikkipaikalla omalla porukalla. Peukkulassa oli kaksi bussillista lapsia touhuamassa, joten temppuradat ja pomppulinnat yms. olivat hyvin täytettyjä. Pomppulinnan ammottaessa tyhjyyttään uskaltauduttiin mekin vauvoinemme pomppimaan.


Lotta tykkäsi pomppulinnasta tosi paljon! Ryömi menemään hirmuista kyytiä ja hienosti pääsi eteenpäin, vaikka välillä olikin "ylämäkiä". Välillä Lotta kääntyi selälleen makaamaan ja potkuttelemaan jaloillaan. Hauskinta taisi kuitenkin olla hyppyyttäminen, sillä ainakin irtosi makoisat naurut.


Pomppujen jälkeen äidit pitivät kahvitauon ja taidettiin siinä vauvojakin ruokkia. Pienimmät lähtivät jo päiväunille ja muutama meitä jäi vielä tutkimaan paikkoja. Lotta kävi ratsastamassa Plutolla ja keinuhevosella.



Väsymys alkoi painaa jo Lotankin silmiä, mutta käytiin vielä kokeilemassa, miltä pallomeressä polskuttelu tuntuu. Pallojen maistelu taisi olla Lotan juttu pallomeressä ja pienet tiltit oli neitokaisella päällä. :D



Lotta itse valikoi aina vaaleanpunaisen pallon käteensä. :D

Kaikenkaikkiaan oli mukava reissu. Olin etukäteen pelännyt Lotan viipottavan menemään minkä ehtii ja näin kauhukuvia siitä, kuinka Lotta kiipeilee joka paikkaan ja mä saan juosta perässä. Oikeasti tuolla olikin niin paljon katseltavaa ja ihmeteltävää, että Lotta leikki paikoillaan suuren osan ajasta. Ja uni tuli heti autoon mentäessä. :)

4 kommenttia:

  1. Kivan näkönen reissu! :) Pitäs itsekin käydä joku päivä hoplopissa, kun sinne kerta pääsee vauvan kanssa ilmaseki :)
    Meilläkin on heräilty liiankin aikasin yleensä, mutta nyt pimennettiin huone ihan täysin ja aamuun on herätty VASTA 8! Tosin herätyksiä yön aikana tulee vähintään 2-3 :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo peukkulakin oli alle 1 vuotiailta ilmainen, joten oli hyvä reissu. :)

      Me ollaan kans pimennetty makuuhuone, mutta eipä tuo oo vaikuttanut uniin. Toivottavasti teilläkin jäis jo pois nuo yöherätykset, mutta kiva että ainakin saatte vedellä sikeitä jopa kasiin asti! :D

      Poista
  2. Kivan kuuloinen päivä. :)
    Meidän on pitänyt perheen kesken tuolla peukkulassa käydäkkin joskus mutta se sitten jäi. On varmaan ihan kiva paikka. :)

    Pienillä on välillä näitä ihania heräily vaiheita. Voi olla esim eroahdistusta. Meillä on yöt ainakin levottomampia jos ilta on ollut kovin vauhdikas..silloin saatetaan herätä parikin kertaa yössä (nukahtaa onneksi nopeasti takaisin). Toivotaan että yöt alkaisivat rauhottumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukkula oli kyllä ihan kiva paikka, vaikka varmasti hieman vanhemmat lapset saa siitä paljon enemmän irti. :)

      Pihuttiinkin eilen parin mamman kanssa, että voisiko tuo heräily ja kädestä kiinni pitäminen liittyä esim siihen, että Lotta alkaisi ymmärtämään olevansa erillinen ihminen..? Ei kyllä hajuakaan minkä ikäisenä se yleensä tapahtuu... Mutta varmastikin joku vaihe siis, eiköhän se siitä. :)

      Poista