Lotta tulee kyllä hienosti alas, kurkottaa kädellä eteenpäin ja pyllähtää istumaan. Kertaakaan ei ole edes pää kolahtanut mihinkään, mutta kyllä mä aina menen kiipeilyä vahtimaan, sen verran huteraa touhua se on.
Tänä aamuna taas ensimmäisenä piti päästä kiipeämään ja sitten katsotaan niin ylpeästi äitiä: "näitkö, mä tulin tänne seisomaan ihan itse!" Nyt yritetään sitten jo kävellä ja muutama askelkin onnistuu, onneksi Lotta on sentään siinä touhussa suhteellisen varovainen. Vielä. ;)
Kiipeilyjen välissä turvaa on pitänyt käydä hakemassa äidin sylistä. Ei sitä taas muualla viihdytäkään kuin hetki kiipeillään ja loppuaika sylissä. Myös inhottavat puolen tunnin päiväunet on tehneet paluun. Ne on niin turhia! Ensin nukutat tyttöä hyvän aikaa, unet kestää puoli tuntia, herätään jo valmiiksi väsyneenä, kiukutaan pari tuntia ja sama homma alusta. Tällä viikolla ruokaa on mennyt jo isompia määriä, mihin oon ollut tosi tyytyväinen, mutta tänään on taas kaikki syljetty ulos. Kuulostaa kovasti siltä, että tehtäisiin lisää hampaita...
Jotain hyvääkin viime ja toissayöhön liittyen: Lotta söi maitoa vain kerran ja tyytyi 150 ml:aan entisen 250 ml:an sijaan. Toki herätyksiä oli yhä useita, mutta maitoa ei vaatinut kuin kerran ja viime yönäkin vasta klo 4.30. Kädestä pitely alkoi kuitenkin jo ennen puoltayötä, joten otin Lotan suosiolla jo silloin meidän sänkyyn. En vaan millään tahtoisi, että se nyt oppii nukkumaan meidän sängyssä ja sitten on hirveä operaatio opettaa takaisin omaan sänkyynsä... On tää vaikeeta. :D
Tässä kuitenkin taas yksi syy, miksi en lämpene unikoululle. Juuri kun jossakin asiassa edistyy, kuten me nyt kiinteän syömisessä ja yömaidon vähentämisessä, tulee flunssa tai hampaita tai jotain muuta ja otetaan takapakkia. Me siis jatketaan toistaiseksi näin, yrittäen joskus tavoittaa kunnon ateriakoot, pitkät päiväunet ja yhtenäiset yöunet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti