keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kuusi

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Lotta nukkui KUUSI ihanaa tuntia yhtä soittoa! Ilta tosin oli samanlaista heräilyä ja huutoa kuin edeltävät yöt, mutta klo 22-4 Lotta veteli sikeitä heräämättä kertaakaan. Neljältä annoin maitoa, jonka jälkeen typy nukkui vielä puoli kahdeksaan saakka. Ja koko yön omassa sängyssä! Minullehan nuo kuusi tuntia unta yhtä kyytiä oli ihan luksusta, joskin sitten neljältä en meinannutkaan enää saada unta, kun olin saanut nukkua niin paljon. :D Onneksi lopulta nukahdin ja heräsin vasta Lotan höpötyksiin.

Tuosta yöstä toiveikkaana uskoin, että meillä alkaa yöt parantua. Pyh ja pöh. Toissayö ja viime yö oli taas ihan samanlaisia katkonaisia ja itkuntäyteisiä, kuin aiemmatkin. Ja molempina öinä otin Lotan meidän viereen. Tosin viime yönä Lotta ei muistaakseni klo 1.30 jälkeen, jolloin nostin meidän sänkyyn, heräillyt kovin pahasti, silloin tällöin itkeskeli hieman ja rauhoittui kun otin tiukemmin kiinni. Jotenkin vaan sen yhden hyvän yön jälkeen nuo huonot tuntuu taas monta kertaa raskaammilta. Eilen en jaksanut tehdä yhtään mitään, onneksi Joni oli kotona ja sain itse ottaa parin tunnin päiväunet.

Tämä jää nyt tällaiseksi pikapostaukseksi, mutta tulossa on pohdiskeluja turvaistuimesta ja luonteenpiirteistä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti