perjantai 16. elokuuta 2013

Remontti jatkuu

Tänään revin Jonin sängystä jo "aikaisin", eli vähän ennen yhdeksää. Käytiin hakemassa ensiksi koirille ruokaa ja sitten kaupassa tekemässä ruokaostokset ja ostamassa laminaattileikkuri. Kotimatkalla napattiin kyytiin vielä Jonin kaveri remonttiavuksi.

Lattian laitto ei kuitenkaan onnistunut ihan suunnitellusti... Huoneessa oli pari vaatekaappia, jotka oli tarkoitus kantaa pois tieltä. Pienempi saatiin ulos juuri ja juuri mutta leveämmän ja painavamman kanssa ei ollut toivoakaan, että se kokonaisena edes mahtuisi pois huoneesta. Ja jos sen olisi purkanut, sitä tuskin olisi enää saanut kasaan... Niinpä päädyttiin jättämään se huoneeseen , laittamaan lattia kaappiin asti, nostamaan kaappi uuden lattian päälle ja tekemään lattia loppuun. Vielä ei päästy testaamaan, onnistuuko suunnitelma, mutta luotto on kova. 

Pojat ehti tehdä lattiaa vajaat puolet huoneesta, kun Jonilla oli taas menoa ja hommat piti keskeyttää. Mä vastasin tänään ruokahuollosta. Niin ja kyllähän mä sahasin vanhoista jalkalistoista pikku pätkiä kiiloiksi seinän ja laminaatin väliin. Se olikin aika rankkaa puuhaa (varsinkin kun sahakin oli aika ruosteessa), enkä kovin montaa palikkaa jaksanut kerralla sahata.

Nyt kun Joni on menoillaan, mä päätin aikani kuluksi pestä saunan ja kylppärin. Me nimittäin keväällä savustettiin saunaa aika hyvin ja on pitänyt pitkään jos pestä se. Olin kuitenkin jo tuossa heinäkuun väsymyksessäni luopunut toivosta, mutta nytpä on sekin tehty!

Joni lupasi jatkaa lattian laittoa kunhan kotiutuu, ja mä taidan odotellessani keittää teetä. :)


Tulee muuten hieno lattia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti