Luonteenpiirteet: ujous vs sosiaalisuus

Ujoutta kuvataan niin tunteena kuin käytöksenä. Ujous on arkuutta uusien ihmisten edessä tai yllättävissä sosiaalisissa tilanteissa. Ujous on nimenomaan ensireaktio uusien ihmisten seurassa, tuttujen ihmisten seurassa ujokin henkilö saattaa olla puhelias.

Joillakin on synnynnäinen alttius ujouteen ja varautuneisuuteen, jonka syvyys määräytyy ympäristön perusteella. Ujous saattaa olla myös sosiaalisten kokemusten tulos ja ujoilta ihmisiltä saattaakin puuttua kyky uskoa itseensä. Tämä on usein seurausta ympäristöstä saaduilta kokemuksilta. Nyyti ry

Minä olen ujo. Olen kai aina ollut, tai ainakin niin pitkään kuin muistan. Uudet tilanteet ja ihmiset jännittävät minua, joskus niin paljon, että jätän ne väliin. Vaikka paikalla olisi useita minulle tuttuja ihmisiä ja vain muutama vieras, vetäydyn sivuun. Olen hiljaa ja tarkkailen. Juttelen kyllä vieraidenkin ihmisten kanssa, mutten itse tee aloitetta. Aloitteen on tultava toiselta ihmiseltä. Enkä silloinkaan osaa jatkaa keskustelua, eli puheliaisuuteni vieraiden ihmisten seurassa riippuu siitä, kuinka he jaksavat "kannustaa" minua puhumaan ja pitävät yllä keskustelua. Tiedän, että on paljon vaadittu, että vain toinen osapuoli kannattelee keskustelua ja mahdollisesti tuttavuuden alkua, eikä kaikki sitä teekään.

Silloin tällöin ujouteni ahdistaa minua. Etenkin silloin, kun se rajoittaa tekemisiäni. Olen vihainen itselleni, kun en uskalla. Koulussa en viitannut koskaan, en edes silloin kun olin täysin varma vastauksesta. En halunnut huomion kiinnittyvän itseeni. Itse asiassa kun nyt tarkemmin muistelen, niin ehkä vielä ala-asteella viittasinkin, mutta ylä-asteella ja lukiossa en. Jos luokkatoverini kopioivat minulta läksyjä (kyllä, sitä tapahtui :D), sanoin monta kertaa, etten sitten tiedä, onko tehtävät tehty oikein. Vaikka olisinkin tehnyt ne tarkasti ja ollut varma. En halunnut, että muut tekevät tehtävät väärin kopioituaan ne minulta, vaikka heille silloin varmasti olikin täkeintä saada kirjoihin edes jotakin merkintöjä, ihan sama, olivatko ne sinne päinkään.

Olen jonkin verran päässyt eroon ujoudestani. Lukion jälkeen olin päiväkodissa töissä ja siellä oli helppo olla lasten kanssa. Kanssakäymistä tuli väkisinkin myös aikuisten kanssa ja siitä se kai alkoi helpottaa. Tuon jälkeen menin töihin kaupan kassalle ja silloin olikin pakko oppia puhumaan vieraille ihmisille. Se muuttui jopa helpoksi. Tosin töissä ollessani olin tietyssä roolissa, kaupan kassana, enkä täysin omana itsenäni. Ehkäpä se helpotti ihmisten kanssa juttelemista. Myös nykyisessä työssäni olen oppinut toimimaan uusissa tilanteissa, joskin tämä kotiäitiys saa ujouden taas nostamaan päätään. Eikä se kyllä kokonaan noiden töidenkään myötä ole kadonnut, kyllä se on aina kummitellut jossain, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Vaihdoin nykyisessä työpaikassani osastoa paria kuukautta ennen kuin jäin äitiyslomalle. Silloin huomasin taas, kuinka minulta puuttuu nimenomaan tuo kyky uskoa itseeni. Olin halunnut vaihtaa osastoa, koska edellisellä osastolla työni oli puuduttavaa ja yksitoikkoista, ja siitä puuttui täydellisesti haasteet. Kun sitten vaihdoin toiselle osastolle, en uskonut lainkaan, että opin uudet työtehtäväni. Kun minulle sanottiin, että nyt lähdetään opettelemaan keräilykoneen käyttöä (en siis käytä sitä yleensä työssäni, koska olen toimistossa, mutta uudella osastolla sitä saattaa silloin tällöin tarvita), hoin itselleni vain, että kyllä mä osaan, onhan mulla ollut mopokin ja ajokortti monta vuotta. Sitä paitsi osaahan kaikki muutkin! Tuntuu suorastaan naurettavalta ajatella, että noinkin pieni asia on pelottanut minua. Varsinkin kun tiedän, että varmasti osaan sitäkin ajaa. Tiedän myös selviytyväni erittäinkin hankalista ja haasteellisista tilanteista esimerkiksi juuri työelämässä, mutta siltikään en luottanut lainkaan siihen, että tulen oppimaan uudet työtehtäväni.

Sosiaalinen ihminen nauttii muiden ihmisten seurasta, asettaa sen yksinolon edelle ja hakeutuu muiden seuraan. Hänelle on tärkeää saada muilta ihmisiltä huomiota ja kiitosta. Sosiaalisuus on osa temperamenttiä ja näin ollen synnynnäinen piirre.

Sosiaalisesti taitava henkilö toimii luontevasti tutuissa ja vieraammissa tilanteissa. Sosiaaliset taidot eivät ole perinnöllisiä, vaan niitä opitaan ja opetellaan mm. mallioppimisen ja saatujen kokemusten perusteella. Nyyti ry

Joni on sitten varmaankin minun vastakohta tässä asiassa. Joni viihtyy ihmisten seurassa, myös isommissa porukoissa, eikä pelkää huomiota. Vaikka Jonikin omien sanojensa mukaan saattaa uusissa tilanteissa hetkisen tarkkailla, hyppää hän nopeasti touhuun mukaan ja on osa ryhmää.

Sosiaalisuuspuoli jää nyt vähän tällaiseksi tyngäksi, koska itselläni ei siitä niin kokemusta ole, eli on vaikea kirjoittaa siitä...

Esimerkiksi koiranpentua valitessa kehoitetaan aina valitsemaan rohkea pentu. Sellainen, jota ei pelota. Minulla oli lapsena kissoja, jotka saivat pentuja, joista aina silloin tällöin minulle jäi yksi. Valitsin niistä aina tarkoituksella ne ujoimmat: kun ujon pennun luottamuksen voittaa puolelleen, on se paljon uskollisempi ainakin minun kokemuksien perusteella, kuin rohkea. Ehkä kuitenkin koirissa tosiaan se rohkea on parempi valinta, meillä tuo toinen on välillä hieman liiankin pelokas... Syy, miksi nyt vertaan asiaa eläinten kautta, on se, että vaikka sosiaalisuutta ehkä jollakin tavalla arvostetaan enemmän kuin ujoutta, on siinäkin minun mielestäni puolensa. Ainakin toisten ujojen seurassa. :D Minä nimittäin olen ainakin osannut olla ja toimia nimenomaan ujojen lasten kanssa ja siitä olenkin saanut hyvää palautetta: ujo lapsi, joka ei oikein uskalla touhuilla vieraiden ihmisten kanssa, onkin minun kanssani käyttäytynyt täysin normaalisti. Ehkä sanonta "kyllä koira koiran tuntee" sopii myös tähän: "kyllä ujo ujon tuntee"? ;)

Joka tapauksessa, toivoisin Lotan olevan mieluummin enemmän sosiaalinen kuin ujo. Ainakin oman kokemuksen perusteella kokisin sosiaalisuuden helpottavan montaa asiaa ja olevan niin paljon hemlpompaa. En haluaisi, että Lotta joutuu kamppailemaan samanlaisten pelkojen kanssa, kuin itse olen kamppaillut. Jos Lotasta kuitenkin ujo tyttö kuoriutuu, niin sitten me tuetaan ja rohkaistaan häntä parhaamme mukaan. Onneksi kuitenkin ainakin toistaiseksi vaikuttaisi siltä, että Lotta pitää muiden ihmisten seurasta ja varsinkin huomiosta, sitähän haetaan sitten vaikka huutamalla jos ei muu auta. :D