perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kurkottelua

Lotta on kehittynyt kiipeilyssä ja varsinkin alastulossa huimasti lyhyessä ajassa. Nyt neitokainen nousee seisomaan melkeinpä mitä vasten vaan ja välillä yrittää ihan ilman tukeakin. Onneksi se ei vielä onnistu! Enää ylöspääsemiseen ei kuitenkaan tarvita edes mitään tasoa, mistä vetää itsensä ylös, vaan esimerkiksi seinä riittää. Allaolevissa kuvissa vain osa siitä, mihin kaikkialle Lotta nousee.

Keinutuolia vasten nouseminen on Lotasta varsin hauskaa, äitiä ja isää hieman hirvittää, mutta hienosti siihen nousee ja tulee alaskin.

Kirjahyllyssä on pitänyt jo siirtää tavaraa ylemmäs, koska kaikki revitään alas. Tietenkin.

Vessapaperipakkauksenkin päälle voi kiivetä! 

Koirille ruokaa.

Nykyään myös leluja kuskataan mukana ja nostellaan milloin minnekin.

Jalkoja pitkin nouseminen on yleensä merkki syliin tahtomisesta. <3

Ikkunastakin olisi kiva kurkistaa, ihan vielä ei vaan ylety.



Ja tässä vielä taidonnäyte alastulostakin.


Huomasin yksi päivä juurikin tuossa keittiöjakkaralla, että jos on alempi taso, niin Lotta ottaa alastullessaan siitä tukea ja yleensä laskeutuukin suoraan konttausasentoon. Myös korkeammilta tasoilta tullaan jo varsin näppärästi joko pepulleen tai polvilleen. Pää kolisee enää harvoin, oikeastaan vain väsyneenä. Lotta myös kurottelee kovasti esimerkiksi pöydällä olevia tavaroita ja yllättävän pitkälle se saakin kätensä ylettymään!

Myös kävely talutettaessa on kehittynyt. Nyt jalat astelevat varmasti vuoron perään eteenpäin ja välillä jopa yritetään juosta. Tukea vasten kävellään jo hirmuista kyytiä ja Lotta osaa vaihtaa tukea, eli kulkee esimerkiksi sohvaa pitkin sohvapöydän luo. Toisinaan Lotta jo suunnittelee ihan ilman tukea kävelyä, mutta onneksi ei ole vielä siihenkään ryhtynyt. Taaperokärrylle alkaisi todella olla tarvetta, Lotta nimittäin työntää tuolia tai lelulaatikkoa tai milloin mitäkin, minkä varassa sitten tepsuttelee menemään.

5 kommenttia:

  1. Taitava tyttö. :)
    Meillä pikku S hokasi taaperokärryn merkityksen vasta päälle vuoden iässä..siihen asti vain sen kyydissä istuttiin. :) Nykyään jo nuket pääsee kyytiin. Taaperokärryn sijasta S tönäili usein ikean mammutti jakkaroita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taaperokärry voi tosiaan ollakin hankalampi työnnettävä, kun on niin kapea "kahva" siinä, verrattuna esim vaikka noihin meidän tuoleihin :D no, saa nähdä milloin meille se kotiutuu ja milloin sitä aletaan lykkiä eteenpäin :)

      Poista
  2. Ollaampas siellä taitavia! Meillä vasta nyt pikkuhiljaa keksitään, että ylöspäinkin päästään ja kiivetään vaan sellasille tasoille jotka on matalla esim. syliin tai sohvanreunalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se lähtee! Kyllä moni noista paikoista mihin Lotta nyt pääsee oli vielä pari viikkoa sitten sille aivan liian korkeita. Itsekin oikein ihmettelee, kun Lotta nyt yhtäkkiä kiipeääkin sellaista tasoa vasten, mitä aiemmin vain tavoitteli ilman toivoakaan että ylttyisi siihen. :D

      Poista