maanantai 23. kesäkuuta 2014

Treffeillä

Tänään käytiin vauvatreffeillä. Oltiin sovittu, että nähdään klo 12, mutta Lotta posotti tavoistaan poiketen päiväunia vielä tuolloin, enkä viitsinyt toista herättää, joten me mentiin tunnin myöhässä. Myöhästely on kyllä tullut tutuksi Lotan synnyttyä... :D

Lotta viihtyi vauvaseurassa jälleen loistavasti ja tutkiskeli uusia paikkoja innokkaana. Parasta taisi olla lasinen portaiden kaide ja melkein lattiaan asti olevat ikkunat, joista oli hyvä katsella ulos.



Lotan jäljiltä tuo kaide ja ikkunat taisivat olla kuolan peitossa... :D


Kotiin lähtiessä Lotta vielä testasi portaita, muttei onneksi uskaltanut lähteä kiipeämään.


Tuolla kylässä Lotta myös seisoi ensimmäisen kerran ilman tukea! Yllättävän pitkään se siinä pysyi, ei varmaan ollut kuin muutaman sekunnin mutta kuitenkin niin, että oikeasti seisoi. Alas tultiin pyllylleen eikä edes itkun kera. Lottahan on jo jonkin aikaa pysynyt polvillaan ilman tukea, mutta tuo oli ensimmäinen kerta seisomista.


Juuri kun alkoi tuntua, että liikkuminen on melko hallittua, eikä koko ajan tarvitse vahtia jokaista liikettä. Niin iso tyttö jo!

Muuta me ei sitten tänään ollakaan puuhailtu. Lotta nukahti kotimatkalla ja nukkui melkein kaksi tuntia (mistä sitä unta onkaan tänään riittänyt..?) ja ilta ollaankin vaan leikitty kaikenlaista. Näköjään rytmi on nyt hieman myöhäistynyt, koska tänäänkin päästiin sänkyyn vasta hetki sitten. Onneksi nykyään myös nukutaan lähemmäs kahdeksaa aamuisin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti