tiistai 2. heinäkuuta 2013

28+1 ja neuvola

Ampaistiin heti aamulla käymään neuvolassa. Mulla on tänään ollut pitkästä aikaa ihanan pirteä olo, eikä tuo aikaisin herääminenkään onneksi tehnyt tiukkaa.

Neuvolassa tehtiin kaikki perinteiset, verenpaine on edelleen matala ja terkkari suositteli syömään suolaista jos turvotus ei vaivaa. Sf-mitta oli 27 ja vauva oli pää alaspäin. Sykkeet huiteli 150-155 ja potkujakin tuli. Terkkari oli hieman järkyttynyt, kun kävi ilmi että parin viikon takaisella neuvolalääkäri käynnillä lääkäri ei kokeillut vauvan asentoa eikä tehnyt sisätutkimusta. Itsekin sitä vähän ihmettelin silloin, mutta ajattelin sitten että ehkä se ei täällä kuulu vielä tähän kertaan. Olisi kuulemma kuulunut ja sainkin sitten uuden ajan lääkärille kuukauden päähän. Jospa silloin siis tehtäisiin kaikki käyntiin kuuluvat toimenpiteet. :)

Juteltiin myös aika paljon tästä väsymyksestä ja töistä, siitä mikä siinä stressaa. Ja sain taas ainakin hetkeksi paremman mielen ja sisäisen rauhan asian kanssa. Terkka sanoi että ehdottomasti haen lisää saikkua jos yhtään tuntuu etten jaksa, ettei sitten käy niin että väsymys ja stressi on vielä päällä kun vauva syntyy. Nyt yritän nauttia tästä rauhan tunteesta niin pitkään kuin pystyn ja yritän olla potematta huonoa omaatuntoa saikuttamisesta. Batmankin on ollut eilen ja tänään normaalia rauhallisempi, ehkei se tykännyt kun olin niin hermona...


Taas sataa vettä ja me otetaan elukoiden kanssa rennosti sohvalla. Oon myös jo pitkään haaveillut kaivavani tuon viuluni tuolta esille, ehkäpä tänään voisin jaksaakin... Edellisestä soittokerrasta on jo niin pitkä aika, ettei tuo kuvassakin oleva vajaa 9 kuukautta vanha koira ole koskaan sitä kuullut, saapa nähdä miten se reagoi. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti