maanantai 27. huhtikuuta 2015

Äiti lepää hetken...

Viime aikoina mä oon ollut ihan liikaa kipeä ja ihan liian monta kertaa olen joutunut sanomaan Lotalle, että äiti lepää nyt hetken ja tulee kohta leikkimään. Kaikki alkoi pääsiäisenä sairastetusta noroviruksesta, silloin en vielä potenut huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksanut leikkiä Lotan kanssa, koska olo oli todella huono ja Joni oli kuitenkin kotona Lotan seurana. Sen jälkeen mulla on ollut todella usein migreeni ja aiemmista migreeneistä poiketen mulla on ollut näköhäiriöitä, mm. sahalaitaa. Kun päätä jomottaa, en näe selkeästi ja olo on voimaton, olen makoillut sohvalla silmät kiinni hetkisen. Tuntuu kuitenkin pahalta, kun Lotta pyytää leikkimään ja joudun kieltäytymään, vaikka pienen lepohetken jälkeen pystynkin paljon paremmin osallistumaan Lotan leikkeihin.

Viime viikolla jouduttiin lähtemään muskarista kesken kaiken, koska mulla alkoi siellä migreeni. Lähdettiin vain 10 minuuttia ennen muskarin loppumista, eikä Lotta ollut millänsäkään, mutta mulla oli todella huono omatunto koko päivän, kun jouduttiin lähtemään pois kesken kivojen leikkien, eikä päästy edes tuttuun tapaan käymään perhekerhossa.

Joudun välillä myös kieltäytymään ottamasta Lottaa syliin tai kantamasta, koska selkä ei kestä. Onneksi yleensä pystyn kuitenkin hetkisen kantamaankin ja onneksi en ole joutunut kieltäytymään leikeistä esim. raskaudesta johtuvan väsymyksen takia. Tokihan tuo migreenikin häiritsee pitkälti juuri raskauden takia, koska sallittuja lääkkeitä ei juuri ole, mutten silti koe, että Lotta jäisi nimenomaan raskauden takia vähemmälle. Toisinaan kun Lotta on koko päivän istuttanut mua lattialla tai kovalla tuolilla, joudun illalla jo sanomaan, että äidin on pakko istua välillä sohvalla, selkä ei nimittäin kestä koko päivää kovalla istumista.

Tällä hetkellä Lotta on melkoisessa räkätaudissa, joten varmaan tämän viikon aikana poden myös itse flunssaa. Toivottavasti pääsisin vähällä, enkä olisi ihan poikki, ihan vaan jottei Lotta joudu leikkimään yksinään äidin ollessa väsynyt. Sairasloma kotiäideillekin olis joskus ihan jees... Viikonloppuna oltiin onneksi käymässä Jonin vanhempien luona ja Lotta sai varmasti enemmän kuin tarpeeksi huomiota. Jospa sillä pärjättäisiin nämä äidin tarvitsemat lepohetket kesken päivää...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti