perjantai 13. helmikuuta 2015

Perjantai 13. päivä

Meillä tämä perjantai 13. päivä ei ole onneksi ollut epäonnen päivä, joskin lähdin tähän päivään hieman epätoivoisissa fiiliksissä. Jonilla on nimittäin taas pitkä päivä ja tulee kotiin vasta ilta kymmenen aikoihin. Sen lisäksi Lotta on viime päivinä nukkunut vain puolen tunnin päiväunia, joten pelkäsin todella, mitä tästä päivästä mahtaa tulla.

Onneksi tänään Lotta päätti nukkua päiväunia koko viikon edestä ja nukkui kolme tuntia. Ihanaa omaa aikaa! Päikkäreiden aikana pohdin myös, mitä me puuhattaisiin iltapäivällä ja Joni pyysikin käymään kaupungissa kahvilla. Tänään on kulunut neljä vuotta meidän ensimmäisistä treffeistä, vaikka tänään treffejä sopiessa kumpikaan meistä ei tätä muistanut. :D Nappasin Lotan
heti herättyään suoraan autoon ja lähdettiin ajelemaan kaupunkiin. Päätettiin käydä testaamassa jokin aika sitten avattu Pannukakkutalo ja kyllähän siellä sai mahan täyteen ja suun makeaksi.


Myös Lotta sai maistaa pannukakkua ja hyvin tuntui maistuvan!




Kotiin tultuamme käytiin Lotan kanssa hakemassa posti pulkalla ja siellähän odotti taas "Ilahduta bloggaajakaveriasi-haasteesta" saatua postia. Kuoresta paljastui ihana itse tehty kortti, purkkapussi vanhemmille ja pinni Lotalle. Tuon pannukakkuähkyn jälkeen tuo ihanan raikkaan näköinen purkkapussi oli jotenkin aivan ihana näky! Kiitos Nea postista! :)


Ennen kahville lähtöä nappasin taas kuvan mahasta, joka onkin nyt ottanut kunnon kasvuspurtin! Talvitakki menee juuri ja juuri kiinni ja ratin takaa autosta alkaa olla hankala ährätä itseään ulos. Toppahousuista ei muuten ole enää viikkoihin mennyt vetoketju kiinni, joten hirveän kovilla pakkasilla ei viitsi ulkoilemaan lähteä.


Mahassa voidaan ilmeisesti hyvin, liikkeitä tuntuu ja näkyy pitkin päivää, eniten kuitenkin nukkumaankäydessä. Myös aamuyöllä neljän viiden aikaan alkaa sellainen mylläys, että minä herään siihen. Ja harmikseni uudelleen nukahtaminen ottaa aikaa...

Pakko vielä kertoa tällä viikolla tehdystä kirppislöydöstä! Olen jo jonkun aikaa miettinyt, pitäisikö Lotalle hankkia potkuauto. Koska leluja kuitenkin on jo enemmän kuin tarpeeksi ja koska epäilen autolla menon käyvän turhan hurjaksi, en ole tehnyt asian eteen mitään. Tällä viikolla kirppiksellä tuli kuitenkin potkuauto vastaan ja testaillessani auton ominaisuuksia (=ääniä) oli Lotalla sellainen ilme, ettei autoa vaan voinut jättää hyllyyn. Ratti on hieman rikki ja tarrat repeilleet, mutta on tuo auto jo nyt ollut sen viiden euron arvoinen, jonka siitä maksoin. Tosin kun jatkoimme kirppiskierrosta auto kärryssä ja Lotta ränkytti musiikkia päälle koko ajan, meinasin jo viedä auton pois... :D Auto kuitenkin meille kotiutui ja se on ollut ihan hitti sen jälkeen! Lotta ei juurikaan liiku autolla, lähinnä vähän peruuttelee, mutta auton kyytiin mennään ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla tai ennen kotoa lähtöä. Hyvin usein Lotta myös pukee vähintään pipon päähänsä ennen autoilemaan lähtöä.


6 kommenttia:

  1. Aika muhkeita pannareita! Nam. Ja ihanan muikea ilme Lotalla tuon autonsa kanssa. ;)

    VastaaPoista
  2. Hyvä että paketti tuli perille ja oli mieluinen :))) sunkin paketti tuli tänään! Kiitos siitä! Aloittelinkin jo suklaata ja heti kun avasin paketin, Anton huudahti iloisena "ankka!" :DD

    VastaaPoista
  3. Minäkin meinasin käydä testaamassa pannukakkutalon tällä viikolla, mutta Wilhelmiinan konditorian kakut houkutteli liikaa. :D

    Kyllä se Lotta oppii pian eteenpäinkin ajamaan. Meillä Aku harjoitteli mopon kanssa kauan, mutta nyt ajelee jo taitavasti ja on kyllä edelleen yksi lempi leluista. :)

    Ihana masu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wilhelmiinassa on kyllä ihanat kakut ja se uusi paikkakin on tosi kiva!

      Sitä odotellessa, että autolla aletaan ajamaan kunnolla... Musta on ihan kiva kun se vaan lähinnä hengaa kyydissä ja soittaa musiikkia. :D

      Poista