torstai 5. helmikuuta 2015

Kiva päivä

Viime aikoina on tullut valitettua niin paljon Lotan kiukuttelusta ja tahtojen taisteluista, että piti tulla kertomaan, että tänään meillä on ollut kiva päivä. :)

Joni tuli eilen ajoissa töistä ja mä lähdin käymään uimassa. Kun tulin kotiin, Lotta otti mut kiljuen vastaan. Viime yönä nukuttiin koko perhe koko yö yhtä soittoa ja Lotta heräsi ILOISENA vasta puoli kahdeksalta. Aamupäivään mahtui kyllä myös hieman taistelua, muttei mitään aiempiin päiviin verrattuna, ja typykkä lähti päiväunillekin naureskellen. Ja nukkui yli kaksi tuntia! Ja heräsi sieltä erittäin ILOISENA! Aivan mahtavaa!

Iltapäivällä käytiin Lotan kanssa vielä kaupassa, jossa hän ilostutti jutuillaan ja mm. porkkanapussin syleilyllä muita ostoksilla olijoita. Ja myös tänään Joni tuli ajoissa kotiin, joten Lotta saa tänäänkin aikaa isän kanssa. <3

Huomaa selvästi, että Lotta ikävöi Jonia ja nauttii, kun saa viettää aikaa isänsä kanssa, etenkin jos se on vielä kahdenkeskistä aikaa. Nytkin lähdin meidän makkariin hetkeksi evakkoon, jotta isä ja tytär saavat nauttia toisistaan, sillä jos minä olen paikalla, vaatii Lotta silti vain minua mukaan leikkeihin.

Loppuun vielä kuva eiliseltä, kun Lotta halusi ottaa selfien itsestään ja Kuttikutista. :D


1 kommentti: