Mymmeli on Pikku Myyn isosisko

Blogiani pidempään seuranneet saattavat ehkä muistaa, miksi Lottaa kutsuttiin ennen kuin hän sai nimen: Mymmeliksi. Kuten otsikko paljastaa, on Lotasta tulossa kovaa vauhtia isosisko. <3

Minähän olen ajatellut haluavani kolme tai neljä lasta, Joni taas maksimissaan yhden. Lotan syntymän jälkeen minä olin valmis jättämään lapsiluvun yhteen, mutta melko nopeasti vauvakuume taas nosti päätään. Joni taas oli niin haltioissaan Lotasta, että antoi lupauksen omasta puolestaan toisesta lapsesta. Alunperin olimme molemmat sitä mieltä, että noin kolme vuotta olisi hyvä ikäero, mutta oma kuumeeni paheni niin paljon, että sain Jonin suostuteltua siihen, että kun Lotta täyttää vuoden, alamme yrittämään toista lasta.

Pieni varaslähtö yrittämiseen otettiin, kun syömäni pillerit loppuivat heinäkuun lopussa, enkä enää hakenut uusia. Ensimmäinen yrityskierto ei tuottanut tulosta, mutta se ei toisaalta hirveästi yllättänyt. Vuosi sitten Joni "sai syntymäpäivälahjaksi" Lotan (Lotta syntyi 24.9 ja Jonilla synttärit 25.9) ja ajattelin, että tänä vuonna antaisin lahjaksi positiivisen raskaustestin. Torstaina tehty testi oli kuitenkin negatiivinen. Niin selvästi, ettei se jättänyt epäilyille sijaa, ei näkynyt edes pienen pientä haamua. Tiesin, että testausajankohta oli todella aikainen, mutta toisaalta olin tehnyt Lotasta plussan samoilla päivillä. Vaikka lasta ei vielä varsinaisesti yritetty, vaan oli annettu lupa tulla kun on tullakseen, olin allapäin: mitä jos tässäkin kestäisi yhtä kauan kuin Lottaa yrittäessä? Kuinka kestäisin taas vuoden pettymyksiä, tai mahdollisesti kauemminkin?

Sunnuntaina alkoi pieni vuoto ja masennuin entisestään: olin takaraivossani pitänyt yllä pientä toivoa, että ehkä sittenkin olisin jo raskaana, mutta alkavat kuukautiset veivät sen pienimmänkin toivon. Vuoto jatkui alkuviikon pienenä ja päätin tehdä testin, jotta turhat luulot ja toiveet kariutuisivat viimein ja kuukautiset voisivat alkaa kunnolla. Tätä oli nimittäin Lottaakin yrittäessä: negatiivisen raskaustestin jälkeen kuukautiset yleensä alkoivat viimeistään seuraavana päivänä.

1.10 keskiviikkona heräsin klo 4.30 ja tein liuskatestin. Katsoin, kun tikku lähti värjäytymään ja totesin, että eipä tullut viivaa testialueelle. Vaikka olin varautunut negatiiviseen testiin, oli se silti pettymys. Kun parin minuutin päästä sitten katsoin testiä uudelleen, meinasi leukani tipahtaa maahan, koska testi olikin positiivinen! Viiva oli haalea, mutta silti todella selkeä. Hymy ulottui korvasta korvaan. Otin testistä vielä kuvan puhelimellani ja hyvä niin, sillä kun olin kävellyt takaisin sänkyyn, ajattelin jo että olin kuvitellut, mutta kuva todisti muuta. Arvatkaapa vaan nukuinko enää loppu yönä! Aamulla tein vielä Clear Bluen testin, joka näytti myös että raskaana ollaan ja hedelmöittymisestä kulunut 2-3 viikkoa. Raskauduin siis jo toisesta kierrosta.

Iloa sekoitti kuitenkin toinen tunne: pelko. Totta kai olin pelännyt myös Lotan kohdalla, mutta en sellaisia asioita kuin nyt. Pelkäsin, että tämä olisikin vain kemiallinen raskaus, että saisin keskenmenon, mitä kaikkea vielä synnytyksessä voisi mennä pieleen jne. Eräs kahden lapsen äitikollega kertoi kokeneensa saman ilmiön, suuremman pelon toisen lapsen kohdalla ja epäili sen johtuvan siitä, että ensimmäisen lapsen myötä tietää, mitä menettää jos jotakin käy. Uskon, että ainakin omalla kohdallani tuo pitääkin paikkansa. Jotenkin Lottaa odottaessa kaikki oli niin uutta eikä osannut pelätä. Ja hyvä niin! Vaikka tokihan tökin monet kerrat vielä loppuraskaudessakin mahaa, että onko siellä ketään kotona. Nyt pelko on kuitenkin erilaista. 

Pelkäämiseen vaikutti varmasti myös se, että samaisella viikolla kun itse tein plussan, ystäväni synnytti pienen tytön, joka joutui useaksi päiväksi teho-osastolle happikaappiin, koska syntyi vettä keuhkoissaan. Silloin ymmärsin, kuinka onnekas on itse saanut olla, kun synnytyksessä kaikki on mennyt hyvin ja olen heti saanut vauvan rinnalle. Oman synnytyksen kulku on jäänyt tämän myötä kuitenkin myös hiertämään mieltä ja kasvattamaan pelkoa: ponnistusvaihe kesti kaksi tuntia ja imukuppi otettiin käyttöön, kun Lotan sydänäänissä alkoi näkyä häiriöitä. Mitä kaikkea siinäkin olisi voinut tapahtua! Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin, ja toivottavasti niin käy myös tämän toisen kohdalla.

2.10.14

Tiistai 21.10 rv 7+3

Oireina tähän mennessä on ollut aivan järjetön palelu, oikeastaan koko ajan huono olo mutta oksentamiselta on vältytty, hampaiden peseminen yököttää, pahinta on kuitenkin jos hius menee suuhun -> välitön yökkäys sekä lisäksi huimaus ja väsymys. Tosin väsymys saattaa johtua ihan siitäkin, että Lotta on pari viikkoa nukkunut niin huonosti, eikä tää väsymys oo lähelläkään samaa luokkaa mitä Lottaa odottaessa oli, tosin vielähän tää tästä ehtii syventyä... Aikalailla samanlaisia oireita siis mitä Lotasta oli. Myös ripset multa lähtee jälleen, sama oli Lotan raskaudessa mutta silloin ajattelin sen olevan vain normaalia ripsien uudistumista. Raskauksien välissä tällaista ei kuitenkaan ollut, joten kai sekin on luettava sitten raskausoireeksi. Toisilta lähtee hiukset, multa ripset. :D

Tänä aamuna oli ekaa kertaa ihan todella huono olo ja meinasin jo jättää muskarin väliin. Onneksi kuitenkin mentiin, Lotta oli aivan innoissaan ja huono olokin väistyi.

Jotenkin unohdan jatkuvasti olevani raskaana. Lottaa odottaessa oli koko ajan niin kartalla missä mennään ja monesko viikko on menossa. Tätä kai se sitten on, kun tuo taapero pitää kiireisenä eikä raskautta ehdi jatkuvasti ajatella. Hieman jo pääsin innostumaan, kun ostin ystävältäni pieniä kestovaippoja ja hän lykkäsi matkaan vielä pari koon 50 vaatetta. Kuinka ihanan pikkuisia ne olivatkaan ja pian meillä olisi täällä taas pikkuinen käärö niitä käyttämässä. <3

Tiistai 28.10 rv 8+3

Viime perjantaina 24.10 rv 7+6 meillä oli ensimmäinen neuvolakäynti. Siellä ei sinänsä tullut mitään uutta, samoja lippusia saatiin mukaan kuin Lotankin odotuksessa. Sellainen muutos oli tullut, että kun minun veriryhmäni on RhD-negatiivinen, niin Lotasta olen saanut sen immunoglubuliini pistoksen Lotan syntymän jälkeen, mutta nyt saan sen jo raskausaikana. Osallistutaan taas sikiöseulontaan ja verikokeessa pitäisi käydä parin viikon päästä. Tällä hetkellä odotan eniten aikaa ultraan, jotta päästäisiin näkemään, asustaako tuolla masussa todella joku. <3 Laskettu aika kuukautisen perusteella on 8.6.2015.

Tiistai 25.11 rv 12+3
Tänään meillä vihdoin ja viimein oli kauan odotettu ensimmäinen ultra. Taisin hieman jännittää ultraan menemistä, sillä nukuin yön huonosti ja näin mitä oudoimman unen: synnytin vauvan ultraa seuraavana päivänä, eli huomenna, ja vieläpä kotona. Synnytys meni hyvin, paljon paremmin kuin Lotan ja sieltä syntyi Lotan kokoinen tyttö, joka osasi kävellä ja meni tietenkin heti ensimmäisenä koirien vesikupille. Kun aloin laittaa sukulaisille viestiä, että nyt hän on syntynyt, tajusin, että eiväthän he vielä edes tiedä, että olen raskaana ja kuinka ihmeessä vauva pystyi syntyä elossa viikoilla 12+... Samalla murehdin sitä, etten pääsisi kasvattamaan nyt kunnon vauvamasua.

Aamulla vein Lotan hoitoon kummitätinsä luokse ja nappasin vielä Jonin töistä kyytiin, kun ajelin kohti sairaalaa. Jouduimme odottamaan aikaamme jonkin aikaa, mutta lopulta pääsimme tutkimushuoneeseen. Aluksi juteltiin voinnistani ja mm. varmistettiin, että haluamme edelleen osallistua sikiöseulontaan. Tämän jälkeen päästiin viimein kurkkaamaan, onko masussa asukkia. Ja siellähän se pikkuinen köllötteli. <3 Oli jotenkin omituista nähdä niin valmiin näköinen vauva siellä, kun vatsa ei ole juurikaan kasvanut ja Lotastahan kävin ensimmäisen kerran ultrassa jo muistaakseni viikoilla 6+, jolloin ei mahassa näkynyt vasta kuin pieni tunnistamaton möykky. Myy esitteli sormia ja varpaita niin, että ne pystyi laskemaan, mutta muutoin hän makoili mahassa melko rauhaksiin niin, että jouduin hieman yskimäänkin, jotta kaikki mitat saatiin otettua. Niskaturvotus oli normaali, joten jälleen sikiöseulonta loppuu meidän osaltamme tähän. Mittaa pikkuisella oli noin 5,9 cm ja vastasi viikkoja 12+3, joten laskettu aika siirtyi 6.6.2015.

Maanantai 15.12 rv 15+2
Tänään meillä oli toinen neuvolakäynti, jossa kävin tällä kertaa Lotan kanssa kahdestaan. Flunssasta huolimatta verenpaineet oli hyvät (105/68). Paino oli tippunut edellisestä kerrasta kaksi kiloa ja tästä th oli hieman huolissaan. Muistutteli syömään kunnolla ja olenhan minä syönytkin, aamuisin ei vain tahdo maistua ja sitten jo unohdan sen...

Kuunneltiin vauvan sykkeet, mikä oli ihanaa, sillä eilen minulle tuli tunne, että vauva on johonkin hävinnyt. Näitä tuntemuksia oli myös Lotan raskaudessa, nyt luulisin sen johtuvan siitä, että jo monta viikkoa kestänyt vatsan kiristys on hävinnyt eikä vatsa tunnu enää olevan jotenkin tiellä koko ajan. Varsinaista vauvamahaahan mulla ei kyllä vielä ole, mutta alkaa nuo Lotasta jääneet löysät makkarat vähän jo kiristää ja toisinaan maha näyttää jo pyöristyneen. Vauvan sykkeet alkoivat kuulua saman tien, kun th laittoi anturin vatsalleni ja kiltisti pikkuinen antoi kuunnella. Sykkeen keskiarvoksi tuli 145. Musta tuntuu jo nyt, että tämä pikkuinen on kovin erilainen kuin siskonsa: ensinnäkin ultrassa toinen köllötteli lähinnä paikoillaan, kun Lotta taisi jo silloin heitellä voltteja ja ties mitä. Näillä viikoilla Lotta myös sydänääniä kuunneltaessa monotti anturia oikein antaumuksella ja karkasi alta moneen kertaan, kun taas tämä kaveri pysyi kiltisti paikallaan. Jospa sieltä tulisi tällä kertaa hieman rauhallisempi tapaus. ;)

Olen itse ollut funssassa perjantaista asti ja sunnuntai-iltana toista korvaani alkoi särkeä. Th katsoi korvan maanantain käynnillä ja sanoi sen punoittavan, muttä ettei se ollut vielä tulehtunut. Käski kuitenkin soittaa aikaa lääkärille, jos särky jatkuu tai pahenee. Tiistai aamuna soitin sitten ajan ja kyllähän se oli tulehtunut. Ja särkee muuten niin maan penteleesti! Viimeksi mulla on ollut korvatulehdus, kun odotin Lottaa, mutta silloin korvaa ei särkenyt... Luetaanko tämäkin nyt sitten raskausoireeksi, kun muutoin korvani eivät kyllä ole tulehtuneet? :D

Raskaudesta on tarkoitus kertoa perheillemme jouluna ja odotan sitä kyllä jo kovasti. Jännittääkin! On ollut monta monta tilannetta, kun on tehnyt mieli asia paljastaa, mutta olenpas saanut pidettyä salaisuuden vielä. :)

Torstai 25.12 rv 16+5

Nyt on raskaus paljastettu myös perheillemme. Tällä kertaa annoimme isovanhemmille joululahjaksi Veikkauksen kirjekuoren, josta sitten löytyikin arvan sijasta ultrakuva. Hyvin otettiin uutinen vastaan ja miksei olisi otettu, onhan tämä niin iloinen asia! :) Olin jotenkin kuvitellut, että raskaus muuttuu itsellekin todellisemmaksi, kun sitä ei tarvitse enää salailla, mutta toistaiseksi ainakin on ihan yhtä epätodellinen olo asian suhteen kuin tähänkin asti ja raskaus unohtuu jatkuvasti. Liikkeitä olen tuntenut rv:sta 14+ saakka ja viimeisen viikon ajan koko ajan vain enemmän ja vahvemmin. Istukka oli tällä kertaa takaseinässä, mikä varmasti vaikuttaa asiaan, Lotalla istukka oli edessä. Ehkäpä tämä tästä vielä todemmaksi muuttuu, kun maha kasvaa ja liikkeet voimistuu. Puoliväliinkään kun ei ole kuin reilu kolme viikkoa.