lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulukortit

Meidän lähettämät joulukortit alkaa varmaan olla saavuttanut vastaanottajansa, joten paljastetaanpas nyt täälläkin, millaiset kortit tänä vuonna matkaan lähti.


Lotta painoi sormiväreillä korttiin tähtitaivaan ja minä liimasin lumihangen. Kortteja valmistui kaksi päivässä, sillä Lotan kärsivällisyys ei riittänyt useamman tekemiseen kerrallaan eikä äidin kärsivällisyys useampaan kertaan päivässä. :D Jossain vaiheessa aloin jo huolestua, ehditäänkö saada tarvittava määrä kortteja valmiiksi etenkin, kun muutamana päivänä ei jaksettu tehdä yhtään korttia. Pienen loppukirin ansiosta kaikille kuitenkin lähti samanlainen kortti, jota Lotan sormenjäljet koristaa.


Kortin taakse valikoitui jouluinen runo tähtitaivaasta. Alunperin suunnittelin kirjoittavani kortit käsin, mutta ONNEKSI kaikista sopivista tusseista oli muste loppu ja päädyin tulostamaan tekstit.

Sellaiset kortit tänä vuonna. Pitkään mietin, mitä Lotan ikäisen taaperon kanssa voisi askarrella, mikä vielä esittäisikin jotain. Muskarissa sitten maalailtiin yksi kerta tähtitaivasta, tosin siellä tähdet olivat muutakin kuin pisteitä, mutta siitä se ajatus sitten lähti.

Ps. Diagnosoin Lotalle nyt sitten vauvarokon: kuumeen laskettua kasvoihin, vatsaan ja selkään ilmestyi pieniä punaisia näppylöitä. Tyttö on vielä väsynyt ja kiukkuinen, mutta toivotaan, että näpytkin häviäisivät pian ja saataisiin meidän oma iloinen tyttömme takaisin.

4 kommenttia:

  1. Ihania kortteja ootte jaksanu puuhata. Meillä varmaan koko suku odotti kieli pitkällä joulukorttia, jossa tuon natiaisen pärstä olis ollu, mutta en jaksanu alkaa teetätteleen tai askarteleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onhan noiden korttien tekemisessä oma vaivansa ja meilläkin oli ihan tuurista kiinni että keksin idean kortteihin, muuten olis varmaan jäänyt meiltäkin lähettämättä.

      Poista
  2. Voi miten kiva idea joulukortiksi! Ihanat <3
    Me tylsästi otettiin vaan valokuvia, ja netissä teetin kortit. Helppoa :) Siltikin tollaset omatekemät on ihan parhaita - niihin on oikeesti nähty vaivaa. Tykkään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin olo mielessä teettää kortit kuvasta, mutta enhän mä saanut tuosta ikiliikkujasta hyviä kuvia. :D ehkä ensi vuonna :)

      Poista