Lotta suunnisti heti ensimmäisenä lastenhuoneisiin leikkimään ja viihtyi siellä hyvän aikaa ihan ilman äitiä. Ensi töikseen Lotta raahasi näytille melkein itsensä kokoisen nuken ja lopulta istahti sen päälle... Niin, sohvalla ei tosiaan enää ollut tilaa ja Lotta ilmeisesti ratkaisi istumapaikkojen puutteen tällä tavalla. :D
Samalla reissulla pääsin taas penkomaan E:lle pieneksi jääneitä vaatteita. Mua aina hirvittää, kuinka kauheasti raahaan heiltä mukanani tavaraa Lotalle, mutta toisaalta, kaikki tulee tarpeeseen ja halvemmaksi nuokin vaatteet tulee ostaa heiltä käytettynä kuin uusina tai edes yksittäisinä kirpparilta. Nyt meillä onkin taas vaatevarastot hyvin täytettynä, löytyy mm. hellevaatteita ensi kesälle, välikausihaalari ja fleecehaalari keväälle ja sisävaatetta pitkäksi aikaa. Juuri muutama päivä sitten mietin, että keväälle pitää varmasti ostaa uudet ulkoiluvaatteet, sillä nyt käytössä olevat jäävät pian pieneksi. Nyt nekin on jo valmiina odottamassa, mahtavaa!
Kävin aamulla asioilla kylällä ja samalla piipahdin nopeasti Lotan kanssa kaupassa. Annoin Lotan kävellä itse ostoskärryiltä lähtiessämme ja Lottahan olisi ensin mennyt kahvilaan, seuraavaksi optikolle ja lopuksi vielä apteekkiin. Kun mihinkään näistä en häntä päästänyt, sai tyttö raivarin ja heittäytyi vatsalleen märkään maahan... Tätäkö se nyt sitten on? Ehkä mä vaan edelleen kannan Lotan autosta kärryyn ja kärrystä autoon... ;)
Ps. Työkuviot on nyt taas toistaiseksi selvinneet, ilmoitin nimittäin jatkavani vielä hoitovapaata. Vielä en ole päättänyt mihin saakka sitä jatkan, mutta varmaankin pelaan varman päälle ja jatkan sitä riittävän pitkälle, jottei sitten käy niin, että se "loppuu kesken" enkä enää pysty sitä jatkamaan. Hätätapauksessa saan kuitenkin palata töihin keskenkin hoitovapaan, joten mieluummin sitten ilmoitan sitä vapaata liikaa kuin liian vähän. :)
Meilläki kerran tehty tuttavuutta kaupan lattian kaa :D Toivottavasti ei tehä toiste hah :D
VastaaPoistaJoo sitä odotellessa kun näitä alkaa oikeesti olla enemmän :D sit varmaan maataan Lotan kans vierekkäin siellä kaupan lattialla kun äitiäkin alkaa itkettää ;)
PoistaKiva juttu että työkuviot ovat selvenneet. :)
VastaaPoistaOnkin ihan helpottunut olo, kun ei koko ajan tarvii miettiä päätään puhki, mitä tekee. :)
PoistaHienoa, että työkuvioihin olet saanut tehtyä päätöksen! :) Se varmasti helpottaa mieltä. Ja onpa mukavaa, kun saatte ostettua tutulta vaatteita Lotalle! Kierrätystä ehdottomasti.
VastaaPoistaMeillä Aku kerran huomasi kauppareissulla mäkkärin sen pellen, jota piti sitten aina käydä tervehtimässä tai tuli itku. Onneksi mäkkäriä ei enää kaupassa ole! :D
On kyllä kiva, kun ei koko ajan tarvitse miettiä työkuvioita. :) Ja on äärimmäisen kätevää kun kummityttömme on Lottaa 11 kk vanhempi, niin menee sitten samat ulkovaatteet jne. :)
PoistaHahaa, ihana Aku! :D onneksi tosiaan mäkki lähti nyt siitä pois niin ei tarvitse aina käydä pelleä moikkaamassa :)