perjantai 31. lokakuuta 2014

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!

Kuten otsikostakin voi ehkä päätellä, meillä huudetaan. Kovaa ja korkealta ja koko ajan enenevissä määrin. Vielä eilen ja oikeastaan tänäänkin epäilin vahvasti uhmaa ja varmaan silläkin on osittain näppinsä pelissä typykän kiukuttelussa. Tänään kuitenkin huomasin, että yksi poskihammas on melkein läpi ikenestä, joten nyt syytän sitä siitä, että noin 90 prosenttia hereilläoloajasta huudetaan.

Tänäänkin aamu aloitettiin reippaasti huutamalla, mikään ei kelvannut eikä missään ollut hyvä. Väsynyt tyttö nukkui puolen tunnin päiväunet ja jatkoi huutamista koko loppupäivän. Omalta kohdaltani asiaa ei ainakaan auttanut se, että Joni tulee kotiin ehkä tunnin päästä ja on siis lähtenyt jo aamulla aikaisin, eli ihan itsekseni olen saanut huutoa kuunnella. No, sentään se hyvä puoli lyhyissä päiväunista ja kiukuttelussa on, että Lotta nukahti ennätysnopeasti yöunille: noin minuutissa! Nyt kyllä kauhulla odotan, milloin huuto taas alkaa...

Huutoa lisää se, että ilmeisesti noiden poskihampaiden tekeminen laittaa Lotan mahan aivan sekaisin ja sen myötä peppu menee rikki. Vaippa on vaihdettava sillä sekunnilla kun sinne jotain tulee ja parasta on tietenkin olla ilman vaippaa. Sama homma oli noin kuukausi sitten ja silloin epäilin, että vatsa reagoi niin voimakkaasti normaaliin maitoon, jota ollaan tässä nyt siis jo pari kuukautta sekoitettu korvikkeeseen. Epäilin myös, että kestovaipoilla olisi ollut osuutta asiaan, sillä niitä käytettäessä tilanne paheni. Nyt kuitenkin uskoisin, että ongelma liittyy hampaisiin, sillä viimeksikin tämän ongelman ilmetessä tuli poskihammas läpi. Kestovaipat pahentavat pepun tilannetta, sillä kertakäyttövaippoja käyttäessä pepun saa paranemaan yön aikana ja pepun ollessa kipeä Lotta ei edes anna laittaa kestovaippaa päälleen. Tästä viisastuneena en taida muutamaan päivään kestoja käyttää, ettei turhaan ärsytetä herkkää peppua.

Maitoa ollaan tosiaan yritetty vaihtaa korvikkeesta tavalliseen jo pari kuukautta. Lotan vatsa kestää, kun sekoituksessa on puolet molempia, mutta jos normaalia maitoa on enemmän, menee vatsa löysälle. Kokeiluja hidasti tosiaan se kuukaudentakainen peppuepisodi, silloin hyppäsin hetkeksi takaisin pelkkään korvikkeeseen. Seuraavaksi pitäisi kai kokeilla, sopiiko luomu paremmin tai sitten ihan hyla tai laktoositon. Hieman on vaan ollut hankala tietää, milloin vatsavaivat johtuvat oikeasti siitä maidosta ja milloin esimerkiksi juuri hampaista, niitä kolmea puuttuvaa poskihammasta kun on tässä kuukauden päivät pykätty...

Nyt vaan toivotaan, että hampaat tulee pian läpi eikä kiukuta neitokaista enempää! Onhan meillä tänään ollut hauskojakin hetkiä. Lotta on oppinut paljon uusia juttuja, niistä voisin kirjoitella oman postauksenkin, mutta tässä yksi niistä: jalkojen välistä kurkkiminen on niin hauskaa!


Jostain Lotta keksi tänään, että hän haluaa mennä nuken sänkyyn. No, ei muuta kuin pohja pois ja tyttö kyytiin. Lopulta Lotta työnteli sänkyä ympäri olohuonetta itse sisäpuolella seisoen ja hauskaa oli!


4 kommenttia:

  1. Meilläkin juodaa luomumaitoo. Saas nähdä koska uskallan taas tarjota normii.

    Toivottavasti huomenna ois parempi päivä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä yrittää muistaa ostaa sitä luomua ensi kerralla, jos vaikka sillä päästäisiin korvikkeesta kokonaan eroon.

      Poista
  2. Aina jotain hyvää mahtuu ikäväänkin päivää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, eipä ole vielä yksikään päivä Lotan kanssa ollut ihan kokonaan pelkkää huutoa tai kiukkua. :)

      Poista