Napa!

Lotta on löytänyt oman napansa ja sitä ollaankin esittelemässä ahkerasti. Aina ensimmäisenä johonkin mentäessä Lotta nykäisee paidanhelman ylös ja osoittaa sormella napaansa. Hienosti sormi löytää navan myös kun kysytään, missä on Lotan napa. Toisinaan sormet kuitenkin päätyvät hetkeksi rapsuttelemaan mahaa ennen kuin tavoittavat pikkuisen navan.

Myös äidin napa on löydetty ja äiti ei ehkä ole asiasta ihan yhtä innoissaan kuin Lotta. Ensinnäkin siksi, että olen kova palelemaan, eikä asiaa auta se, että joku on koko ajan nykimässä paitaani ylöspäin pois lämmittämästä vatsaani. Toiseksi vatsani on vielä raskauden jäljiltä löysä löllykkä, joten voitte vaan kuvitella, kuinka mieltä ylentävää on, kun joku tulee sitä tökkimään ja löllyttelemään. Tuntuu, että löysä nahka löllyy pitkään vielä senkin jälkeen, kun Lotta on jättänyt napani rauhaan...

Löysästä vatsastani päästäänkin aiheeseen, josta mun on ollut tarkoitus kirjoittaa kohta vuosi: raskaudesta palautumiseen. Tai oikeastaan tarkoitus oli kirjoittaa raskauskilojen häviämisestä ja ehkä hieman jopa laihduttamisesta tai edes kiinteyttämisestä. Raskauskilothan mulla jäivät synnärille ja parissa kuukaudessa paino oli tippunut lähes neljä kiloa verrattuna painoon ennen raskautta. Mulla oli otettuna hienot "ennen" kuvatkin, mutta koska nykytilanne on huonompi kuin tuolloin, jätän ne julkaisematta. :D Jossain vaiheessa paino alkoi taas nousta, eikä varmasti vähiten sen takia, että herkuttelin joka päivä. Oikeasti. Joka ikinen päivä. Tällä hetkellä paino on kaksi kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Nyt olen sentään päässyt eroon herkuttelusta, joten katsotaan, josko joskus oikeasti pääsisin kirjoittamaan aiheesta kunnon postauksen...

Mun mielestä on kuitenkin tavallaan surullista, miten paljon ihminen käyttää aikaa painonsa pohtimiseen... En kai mä tälläkään hetkellä ole varsinaisesti lihava, vaikka painoindeksin mukaan olenkin juuri ja juuri ylipainoinen. Olen ystävieni kanssa toisinaan pohtinut, mikä tässä maailmassa on niin pielessä, että mekin kaikki ollaan oltu tyytyväisiä omaan kroppaamme ollessamme laihimmillamme. Omalla kohdallani tämä oli 14 kiloa sitten. Tekisikö se musta sitten onnellisemman, jos painaisin 14 kiloa vähemmän? Tiedä häntä, tällä hetkellä tavoitteeni on 10 kiloa vähemmän ja toivottavasti sen joskus saavutan. Aikoinaan kun olen sen verran painanut, en ole ollut tyytyväinen itseeni, joten ehkä se taika omalla kohdallani on sitten ollut vielä niissä neljässä kilossa...

Onnekseni tällä hetkellä saan nauttia Lotasta ja se tekee minut onnelliseksi. En jaksa jatkuvasti vaivata päätäni sillä, paljonko painan. Tokihan vaatekaapin edessä tulee kirottua, kun vaatteet eivät mahdu päälle tai näyttävät päälläni aivan karmeilta. Ehkä elämässä on kuitenkin vielä tärkeämpiä asioita, kuin oma paino. ;)