Mutta sitten itse asiaan, tällaisia hienoja lahjoja Lotta sai:
Vaatteita
Duploja
Tarkimmat varmaan huomasivatkin, että duploista puuttuu osa. Niitä Lotta kanniskelee mukanaan, enkä nyt äkkiseltään löytänyt kaikkia. Hauska leikki duploilla on myös se, että äiti laittaa kaksi palaa kiinni toisiinsa ja Lotta irrottaa ne. Tähän Lotta jaksaa keskittyä pitkiäkin aikoja.
Hiekkaleluja, auto, vasara, Brion koira, koira kopissaan
Lotta tykkää erityisesti tuosta hiekkaharavasta ja kuljettaa sitä mukanaan milloin minnekin. Ensi kesänä toivon mukaan päästään näillä leikkimään ihan hiekkalaatikolle. Brion koiraa vedetään perässä, vaikka aika useasti äidin pitääkin vetää sitä ja Lotta katsoo, kuinka koira juoksee. Toisen koiran kopin katolla on kätevä kahva, josta sitä on hyvä kantaa ja myös tämä vaihtaa sijaintiaan ahkerasti.
Kattiloita leikkeihin, ruokailuvälineet, tamburiini
Kattiloillakin leikitään kovasti, yleensä sinne laitetaan palikoita ja keitellään niistä soppaa. Näiden myötä äidin kattilat on saaneet olla ehkä hiukan enemmän rauhassa kuin aiemmin ja sehän se taisi olla äidillä taka-ajatuksena, kun näitä lahjaksi toivoi. ;) Tamburiinia Lotta harvoin soittaa, yleensä kurkkii sen läpi, miltä maailma sieltä käsin näyttääkään. Toki sitä välillä myös helistellään.
Nuppipalapeli, kirjoja
Palapeli jouduttiin jo ottamaan toistaiseksi pois, koska Lotta vaan söi paloja ja ne alkoivat mennä rikki. Kokeillaan ehkä hiukan myöhemmin, onnistuisiko niillä muunkinlainen leikkiminen kuin syöminen. Kirjoja luetaan ahkerasti.
Pari nukkea, pehmokettu ja tietysti nuken sänky
Vauvanukelta Lotta yritti aluksi varastaa tutin, mutta nyt se saa jo olla rauhassa. Vauva kannetaan äidille ja välillä käydään itsekin halimassa, mutta melko kovakouraista on tuon vauvan käsittely, se nimittäin usein lentää kaaressa lattialle... Toinen nukke on Lamazen ja siinä on erilaisia pintoja ja härpäkkeitä, joita Lotta tykkää räplätä. Kettu taitaa olla ainakin vielä toistaiseksi enemmän äidin kuin Lotan mieleen, mun mielestä se on nimittäin aivan ihanan pehmoinen! Toki Lotta tulee sitä halimaan ja pussailemaan, kun kettu on päätynyt äidin polvelle istumaan.
Ja kortteja :)
Kaikki lahjat ovat olleet Lotalle mieluisia. Lahjasaalis oli tällä kertaa hyvin lelupainoitteinen ja luulenpa, että joulupukin toivelistaan ei juurikaan leluja päädy. Tiedostin kyllä lelupaljouden esittäessäni kysyjille lahjatoiveita, mutta olin juuri huomannut, että kaikki Lotan lelut alkaa olla turhan vauvamaisia. No, näillä luulisi pärjäävän hyvin ainakin seuraavan vuoden. :)
Täysin varma en nyt ole, päätyikö kaikki lahjat tähän listaan, koska synttäreistä on tosiaan vierähtänyt jo parisen viikkoa. Jos siis jonkun ihanan lahja tästä puuttuu, se ei ole tarkoituksellista!
Huomenna meillä onkin luvassa E-pojan 1-vuotisjuhlintaa! :)
Oi että on ihania lahjoja ja kauniita kortteja. <3
VastaaPoistaKiva kissa paita, tykkääkö Lotta kissoista? Onpa nykyajan duplot nätin värisiä. :)
Kettu on kyllä minustakin pehmolelujen keräilijän mielestä tosi ihana.
Ja tuo Brion puukoira. Se kyllä kestää aikaa ja kulutusta.
Mahtavia lahjoja olette saaneet. :)
Juu kyllä Lotta tykkää kissoista, alkaa aina kiljumaan kissan nähdessään. :D Ja oon muuten ihan samaa mieltä noista nykyajan dubloista, ne on niin herkullisen värisiä. :)
PoistaIiiihana kettu! Epäilen, että meillä Ellu hoitelisi vain vauvoja ja mie saisin hoivata ketun.
VastaaPoistaTosi kivoja lahjoja! Tiedätkö, mistä nuo ihanat sydänsukat ovat?
Hmm nuo sukat olivat samassa paketissa ja jos en ihan väärin muista niin taisivat olla H&M:ltä. :)
PoistaKivoja lahjoja! Toivottavasti Liliankin sais käyttökelpoisia lahjoja, eikä mitään turhuuksia :D Toisaalta kasa paperia on varmasti yhtä mielenkiintoinen, kun joku uusi hieno nukke tällä hetkellä :)
VastaaPoistaHeh, Lottakin tais tykätä eniten lahjanarusta :D
PoistaVoi miten ihania lahjoja <3 !
VastaaPoista