maanantai 11. elokuuta 2014

Pieni pusuttelija

Lotta on kasvanut taas ihan hurjasti ja oppinut uusia asioita! Tällä hetkellä in on pusuttelu ja haliminen. Pusuja saa niin Lotan poikaystävä E, äiti, isi, vaippapaketin vauva kuin koiratkin.


Jos Lotta näkee, kun minä ja Joni pussataan tai halataan, alkaa hän naureskella. Olen jonkin aikaa ihmetellyt, miksi Lotta tulee usein puremaan mua nenästä ja nauraa päälle, ja nyt käsitin, että Lotta taitaa luulla nenästä puremista pussaamiseksi. Ehkä Joni sitten pureekin mua nenästä ja Lotta ottaa siitä mallia! ;) Muut eivät näitä nenästäpuru pusuja kuitenkaan saa, vaan heitä lähestytään suu ammollaan ja poskelle läväytetään märkä kuolavana. Tänään olen pyytänyt Lottaa antamaan äidille pusu ja Lotta on kiltisti tullut puraisemaan minua nenästä. <3

Viides hammas tuli tänään läpi ikenestä ja kuudeskin on ihan tuloillaan. Lotta ylettyy koko ajan korkeammalle ja korkeammalle, ja saakin jo tavaroita jopa ruokapöydän reunalta. Lotta seisoo yhä useammin ja pidempään ilman tukea, mutta askelia ei vielä uskalleta ottaa kuin kädestä kiinni pitäessä. Koirille Lotta antaa tai heittää palloa jo hienosti. Myös tanssiminen on viimein opittu ja pieni vaippapeppu hytkyy söpösti musiikin kuuluessa. Vilkuttelu on myös taas hauskaa ja Lotta huiskuttaa milloin kenellekin, joskus ihan vain itselleen.

Minä vietin eilen illalla tyttöjen iltaa ystävieni kanssa ja olin ensimmäistä kertaa yön pois kotoa Lotan synnyttyä. Yllättävän hyvin maltoin olla, eikä ikäväkään yllättänyt kuin nukkumaankäydessä. Lotta oli kotona Jonin kanssa ja myös heillä oli mennyt hyvin. Kotiintullessa sain Lotalta ihanan leveän hymyn ja tytön syliini halimaan. <3

Uskomatonta, miten iso tyttö mun pieni vauva jo on. Joka päivä saa hämmästellä, miten Lotta oppii jotakin uutta ja keksii hauskoja juttuja.

4 kommenttia:

  1. Ihana Lotta! Meilläkin pusutellaan ahkerasti omaa peilikuvaa. Hiukanko narsistista... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, peilikuvan nuoleminen on sekin tuttua puuhaa täälläkin. Hyvähän se on, että tykkää siitä mitä näkee ;)

      Poista
  2. Ihana pusuttelija siellä. :)
    Meidän pikku S pussailee ja halailee myös paljon, tai lähinnä ne pusut näyttää ja tuntuu koiran nuolaisulta. Tainnut ottaa koiralta mallia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, ihana pusuttelija teilläkin. :) Meillä myös välillä nuolaistaan märästi :D

      Poista